lauantai 30. marraskuuta 2013

Pinaattirulla

Torstaina kauppalappua kirjoitellessani en edes älynnyt, mitä yhteistä viikonlopun ruokalajeilla olisi. Tajusin sen oikeastaan vasta kotona purkaessani kauppakasseja - tänä viikonloppuna ja alkuviikosta tehdään näköjään vihreää ruokaa yrteistä, vesikrassista, pinaatista, rucolasta, lehtikaalista, kurkusta, avokadoista, kesäkurpitsasta, varsiselleristä, granny smith -omenoista ja ehkä vielä pakasteherneistäkin. Mukaan heitellään vielä vihreää chiliä ja limeä. Jopas onkin vihreää kerrakseen. Pinaattirullalla aloitetaan, sen huikean vihreän väriin ihastuin Delicious. -lehden kesäisessä numerossa. Täytteen sitruunainen ja yrttinen tuorejuusto on mielettömän hyvää. Jos pinaattirullan kokkaaminen ei innosta, kannattaa kokeilla ainakin tuota tuorejuuston tuunausta.


40 g voita
40 g vehnäjauhoja
6,4 dl kulutusmaitoa
340 g tuoretta pinaattia
 3 munaa
suolaa
valkopippuria
hiukan muskottipähkinää


300 g Philadelphia-tuorejuustoa
pieni nippu ruohosipulia
pieni nippu rakuunaa
noin 10 basilikanlehteä
1 sitruunan raastettu kuori ja hiukan mehua

Sulata voi paksupohjaisessa kattilassa. Sekoita vehnäjäuho mukaan puulastalla. Anna seoksen hautua matalalla lämmöllä noin 3 minuuttia kunnes seos on kullankeltaista.

Lisää maito pienissä erissä koko ajan sekoittaen. Anna kiehua matalalla lämmöllä noin 15 minuuttia, sekoittele usein. Kaada valmis seos tehosekoittimeen ja anna jäähtyä kunnolla.

Kiehauta vettä isossa kattilassa. Upota pinaatinlehdet kiehuvaan veteen muutamaksi sekunniksi. Kaada lävikköön ja huuhtele välittömästi kylmällä vedellä niin kauan, että lehdet viilenevät. Anna valua hetken aikaa.

Puserra pinaatinlehdistä vesi mahdollisimman hyvin. Parhaan tuloksen saat, kun laitat pinaatinlehdet puhtaan astiapyyhkeen sisään ja painelet tai pyörität ne mahdollisimman kuiviksi. Pyörittäminen onnistuu ehdä parhaiten saunassa, jotta vesi ei lennä ympäriinsä. Hienonna pinaatti.

Lisää hienonnettu pinaatti maitokastikkeen sekaan tehosekoittimeen. Pyöräytä seos tasaiseksi tehosekoittimessa. Mausta suolalla, valkopippurilla ja muskottipähkinällä. (Lehti ei maininnut mitä mausteita tulisi käyttää, mutta noilla kolmella tuli ainakin hyvää.)

Erottele munanvalkuaiset ja keltuaiset. Lisää keltuaiset yksitellen maitokastike-pinaattiseokseen. Kaada seos kulhoon.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Nostele valkuaisvaahto metallilusikalla maitokastike-pinaattiseokseen ja sekoita varovasti.

Kaada seos heti leivinpaperilla vuorattuun noin 20 x 30 cm uunivuokaan.

Paista 200 asteisessa uunissa noin 15 - 20 minuuttia. Valmiin pohjan tulisi tuntua kimmoisalta, kun sitä painetaan kevyesti sormella.

Anna pohjan jäähtyä vuoassa.


Hienonna ruohosipuli, rakuuna ja basilikanlehdet. Sekoita tuorejuuston sekaan sitruunakuoriraaste,  noin ruokalusikallisen verran sitruunamehua ja hiennonnetut yrtit.

Laita pyödälle pala leivinpaperia (tai alumiinifoliota tai tuorekelmua), nosta pinaattirullan pohja leivinpaperin päälle varovasti paistopinta leivinpaperia vasten. Irroita leivinpaperi pohjasta (samoin kuin kääretorttupohjasta) varovasti. Auta tarvittaessa veitsellä.

Levitä tuorejuusto pohjalle. Kääri leivinpaperin avulla rullaksi. Kiedo leivinpaperi (tai alumiinifolio tai tuorekelmu) rullan ympärille ja siirrä pariksi tunniksi jääkaappiin.


Leikkaa annospaloiksi. Pinaattirullan seuraksi sopii hyvin kirsikkatomaattisalaatti tai kylmäsavulohi.


keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Parmankinkkuun käärittyjä uunitomaatteja, mozzarellaa ja basilikaa

Taisin jo kerran kirjoittaa, että Living etc. sisustuslehdessä on yleensä todella hyviä reseptejä. Niin kuin tämäkin. Herkullinen ja kaunis tomaatti-mozzarella-basilikasalaatti on hyvä lounas- tai alkuruoka. Tässä tuskin voi edes puhua ruoanlaitosta, koska alku- ja loppuvalmistelut vievät vain viitisen minuuttia. 


 Heti alkuun voi todeta, että basilikaa on todellakin syytä olla enemmän kuin kuvissa. Sattui vaan käymään niin, että kaupasta löytynyt söpö pienilehtinen basilika oli herkkähipiäinen ja ei yhtään tykännyt kylmästä kävelymatkasta keittiööni. Niinpä kotiin päästessä basilika oli nuupahtanut ja sitten seuraavana päivänä jo ruskettunut. Joten siinä syy, miksi kuvissa on vain pari onnetonta basilikanlehteä.


4 terttutomaattia
4 mozzarellapalloa
4 - 8 siivua ilmakuivattua kinkkua
ruukku basilikaa
mustapippuria myllystä
(suolaa)
oliiviöljyä
valkoista balsamiviinietikkaa


Jätä tomaatteihin kannat. Kiedo ilmakuivattu kinkkuviipale (tai tarvittaessa kaksi, jos tomaatit ovat isokokoisia) tomaatin ympärille, jätä kanta näkyviin. Kinkku tarttuu jämäkästi kiinni ilman mitään apuvälineitä. Rouhi tomaattien päälle mustapippuria ja ripottele halutessasi myös suolaa. Muista kuitenkin, että kinkku on yleensä melko suolaista.

Laita tomaatit uunivuokaan. Paista 200 asteisessa uunissa 10 - 15 minuuttia (kunnes kinkku on rapeaa). 

Jos tomaatit ovat niin isoja, että joudut käyttämään kaksi viipaletta kinkkua, paistoaika on 15 - 20 minuuttia.


Tomaateista ei tuolla paistoajalla tule kovin pehmeitä, mutta niitä kannattaa silti käsitellä varovasti.

Nosta tomaatit lautasille, halkaise vierelle mozzarellapallo ja ripottele lautasille basilikanlehtiä.

Pirskottele annokselle oliiviöljyä ja valkoista balsamiviinietikkaa.


 Ja alla vilustunut basilika-parka.



tiistai 5. marraskuuta 2013

Kasviswokkia grillatun kanan lisukkeeksi

Viime päivien punajuurilasagnen ja mummun reseptillä tehdyn makkarakiusauksen jälkeen eilen iski hirveä hinku vihanneksiin. Kaupasta ostinkin sitten kassillisen juureksia, vihanneksia ja hedelmiä. Vielä en edes tiedä mitä niistä kaikista tulee tehtyä - juurespihvejä ehkä ainakin. Tämän päivän ruokana oli nopsaa kasviswokkia ja grillattua kanaa. Kevyttä, värikästä ja hyvää.
 


Resepti on vain yhdelle annokselle, lisää määrää syöjien mukaan.

1 porkkana
puolikas punaisesta paprikasta
pala purjoa
5 herkkusientä
2 valkosipulinkynttä
2 tl öljyä
1 rkl vettä
2 tl soijaa
1 tl hunajaa
1 tl valkoviinietikkaa
suolaa
mustapippuria

Suikaloi porkkana, paprika ja purjo. Viipaloi herkkusienet ja hienonna valkosipulinkynnet.

Kuumenna öljy wokkipannulla. Lisää pannulle ensin porkkana ja paprika ja paista muutama minuutti. Lisää sitten purjo, valkosipulinkynnet ja jatka paistamista muutama minuutti. Lisää lopuksi herkkusienet ja paista hetki.

Mausta soijalla, hunajalla, valkoviinietikalla, suolalla ja pippurilla.

Lisää lopuksi tilkka vettä ja anna kiehahtaa. Kasvisten tulee jäädä rapeiksi.

Kasviksia voi vaihdella maun mukaan. Tällä kerralla pilkoin mukaan myös parsakaalin varren.


Ohuet kanan rintaleikkeet maustoin vain suolalla, mustapippurilla ja paprikalla ja grillasin nopsasti uunissa.