lauantai 30. elokuuta 2014

Kasvisbulgur ja uunitomaatit

Ajattelin tänään tehdä risottoa, mutta päädyinkin käyttämään kaapin perukoille unohtuneen bulgurin. Mukaan vähän tuoreita kasviksia ja mukava lounas on valmis. Seuraksi tein pari uunitomaattia, joihin voi käyttää mitä tahansa hyvin sulavaa voimakkaanmakuista juustoa.


3 porkkanaa
1 punainen paprika
2 kesäsipulia varsineen
1 valkosipulinkynsi
1,5 dl bulguria
3 dl kasvislientä
mustapippuria
kuivattua rakuunaa
puoli ruukkua sileälehtistä persiljaa
rypsiöljyä
(suolaa)


Uunitomaatteihin:
keskikokoisia tomaatteja
karkeaa dijon-sinappia
gruyerea raastettuna
 
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Leikkaa tomaateista yläosa pois. Koverra tomaattien sisus pois. Laita jokaiseen tomaattiin 0,5 - 1 tl karkeaa dijon-sinappia. Täytä tomaatit juustoraasteella. Laita tomaatit uuniin siinä vaiheessa, kun alat kuullottaa kasviksia. Paista tomaatteja 10 - 15 minuuttia. Tomaattien yläosat voi laittaa paistumaan tomaattien päälle kansiksi noin viideksi minuutiksi paiston loppuvaiheessa.
 
Kuutioi porkkanat ja paprika pieniksi kuutioiksi. Hienonna sipuli ja valkosipulinkynsi.

Kuumenna hiukan rypsiöljyä kattilassa. Lisää hienonnettu sipuli ja valkosipuli sekä porkkana- ja paprikakuutiot. Kuullota kasviksia muutama minuutti.

Lisää bulgur ja sekoita. Kaada mukaan kasvisliemi. Mausta mustapippurilla ja kuivatulla rakuunalla.

Keitä noin vartti eli kunnes neste haihtuu. Lisää tarvittaessa suolaa.

Silppua persilja ja sekoita suurin osa silpusta ruoan sekaan. Jätä hiukan annosten päälle koristeeksi.



torstai 28. elokuuta 2014

Omena-sitruuna-mustaherukkatuoremehu

Taas vaihteeksi mehua. Kivan raikasta tällä kertaa.


2 omenaa (käytin granny smithejä)
1 sitruuna
100 g mustaherukoita


Lohko omenat. Poista kannat (ja siemenkodat). Kuori sitruuna.

Mehusta sitruuna, mustaherukat ja omenat mehulingossa. Tarjoile heti.

Ps. Tein tämän keväällä, nyt kannattaa tietysti suosia kotimaisia omenoita.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Lohikakkuset

Nyt tulee näköjään toinen lohiruoka heti edellisen perään, mutta mitäpä tuosta. Tämä on kiva kesäinen ruoka, johon saa upotettua kätevästi ylimääräiset keitetyt uudet perunat. Ruoan olisi voinut hyvin laittaa tarjolle sitruunalohkojen kanssa, mutta eipä tullut kokatessa mieleen.


800 g keitettyjä uusia perunoita
200 g ruodotonta ja nahatonta lohta
3 kesäsipulia varsineen
nippu tilliä
suolaa
mustapippuria
1 muna

Raasta keitetyt (jäähtyneet) uudet perunat karkeaksi raasteeksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää muna raasteen sekaan. Sekoita varovasti.

Hienonna sipulit varsineen. Leikkaa lohi melko pieniksi kuutioiksi. Hienonna tilli.

Lisää sipulisilppu, lohikuutiot ja hiennonnettu tilli perunaraasteen sekaan. Sekoittele varovasti.

Kuumenna öljy pannulla. Pyörittele seoksesta isohkoja palleroita. Nosta pallerot pannulle ja painele varovasti reilun sentin vahvuisiksi kakkusiksi. Paista 2 minuuttia molemmilta puolilta. Nosta hetkeksi talouspaperin päälle.

perjantai 15. elokuuta 2014

Tomaattilohi

Kävi vähän huono säkä, kun hain keskiviikkona kaupasta koko loppuviikon ruokatarpeet ja tarkoitus oli kokkailla vähän normaalia enemmänkin, mutta jo keskiviikkoiltana flunssan oireet pahenivat. Torstaina kuume huiteli lähellä 39 astetta, joten ei paljon kokkailu kiinnostanut. Perjantainakin kuume on ollut reippaasti yli 38, mutta lohesta oli pakko kokata jotain tai muuten sen olisi saanut kiikuttaa roskikseen. Tässä siis ruoka, jonka kokkaaminen onnistuu kipeänäkin ja keittiössä ei tarvitse seisoskella kolmea minuuttia kauempaa.


lohifile
3 - 5 tomaattia viipaleina
tuoretta tilliä
suolaa
valko- tai mustapippuria
koristeeksi yrtinlehtiä (esim. tilliä, basilikaa, persiljaa)


Kuumenna uuni 175 asteeseen.

Nosta lohifile uunivuokaan ja mausta se suolalla ja pippurilla. Levitä lohifileen päälle reilusti tilliä.


Päällystä lohifile tomaattiviipaleilla.

Paista uunissa 25 - 30 minuuttia.

Ripottele kalan päälle koristeeksi tuoreita yrtinlehtiä. Kuvassa tilliä ja kreikkalaista basilikaa.



keskiviikko 13. elokuuta 2014

Voileipiä osa 6: kana-guacamole-patonki ja salaattia

Ohje on Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat televisio-ohjelmasta. Todennäköisesti löytyy myös samannimesestä keittokirjasta, mutta en jaksanut alkaa kaivelemaan sitä, vaikka kirja on tuossa vieressä. Televisio-ohjelmassa leipä näytti niin hyvälle, että oli pakko kokeilla. Ja oli muuten juuri niin hyvää miltä näyttikin. Salaattikin oli ok alkupalana, mutta ei mitenkään oleellinen pari leivälle.


Salaattiin:
2 - 3 pientä sydänsalaattia tai salaattia maun mukaan
5 - 10 retiisiä
noin 40 g aitoa fetaa
 

Jos käytät sydänsalaattia, irroittele lehdet tai leikkaa salaatit neljään lohkoon. Laita salaatti tarjoiluastiaan. Pilko mukaan retiisit ja murentele salaatin päälle fetaa.


 Salaatinkastikkeeseen:
1 rkl punaviinietikkaa
2 rkl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
kuivattua oreganoa

Mittaa ainekset kulhoon. Sekoita ja tarkista maku. Aseta tarjolle salaatin kanssa.


Leipiin:
1 pitkä leveä patonki
4 viipaletta pekonia tai pancettaa
2 kanan rintapalaa (paksuja)
suolaa
mustapippuria
juustokuminaa
kuivattua oreganoa
rypsiöljyä
säilöttyjä chilejä


Kuumenna uuni 150 asteeseen. Mausta kananpalat suolalla, mustapippurilla, juustokuminalla ja kuivatulla oreganolla molemmilta puolilta.

Laita kanafileet leivinpaperin väliin ja nuiji palat lihanuijalla tai kaulimella 1,5 sentin vahvuisiksi.


Paista pekoniviipaleet rapeiksi pannulla. Nosta viipaleet sivuun. Lisää pannulle tarvittaessa hieman rypsiöljyä. Nosta kanafileet pannulle ja paista kypsiksi molemmin puolin. Vähennä lämpö minimiin ja lisää lopuksi pekoni pannulle kuumenemaan hiukan.
Laita patonki kokonaisena uuniin noin viideksi minuutiksi. 


Guacamoleen:
2 kevätsipulin vartta
ruukku korianteria 
1 punainen chili
2 avokadoa
5 kirsikkatomaattia
1 - 2 limen mehu
suolaa

Leikkaa kevätsipulinvarret pienemmiksi pätkiksi. Poista chilistä kanta (ja siemenet, jos haluat miedompaa chilin makua). Laita kevätsipuli, korianterinlehdet varsineen ja chili tehosekoittimeen. Jauha tasaiseksi.

Poista avokadoista kivi ja kuoret. Lisää avokado ja kirsikkatomaatit tehosekoittimeen ja jauha taas tasasaiseksi.

Lisää mukaan vielä 1 - 2 limen mehu ja sekoita. Mausta suolalla.


 Kokoa lopuksi leivät. Halkaise lämmin patonki. Levitä molemmille halkaisupinnoille paksulti guacamolea. Leikkaa kanafileet ja pekoni pienemmiksi paloiksi ja asettele leivän alaosalle. Lisää halutessasi viipaloituja säilöttyjä chilejä. Nosta kansi päälle.

Aseta tarjolle salaatin, salaatinkastikkeen ja lopun guacamolen kanssa.