maanantai 29. elokuuta 2016

Arkiruokaa: härkäpapu-parsakaalipasta yhden pannun taktiikalla

Yleensä en ole laittanut pastaruokia tuon arkiruokaa-otsikon alle, vaikka mielestäni suuri osa pastaruoista sinne sopisikin. Tämän laitoin, koska paljon helpommaksi ruoanlaitto ei voi mennä ja nopeutensa vuoksi tämä sopii hyvin arkiruoaksi. Ainoa pidempi operaatio on härkäpapujen esikäsittely. Jos tästäkin haluaa päästä helpommalla, voi ihan hyvin käyttää tuoreita tai pakasteherneitä. Vihreitä papuja ei meidän lähikaupassa ollut, joten minun oli pakko jättää ne pois. Jätin kuitenkin ohjeeseen, jos sitten seuraavalla kerralla löytyisi niitäkin. Blogissa on muuten toinenkin yhden kattilan pastaohje, mutta mielestäni tämä papu-parsakaalipasta on ehdoton ykkönen.


250 g pienikokoista pastaa esim. orecchiette
200 g parsakaalin kukintoja
150 g esikäsiteltyjä härkäpapuja (korvaa halutessasi tuoreilla tai pakasteherneillä)
150 g tuoreita vihreitä papuja
1 sipuli
1 sitruunan kuoret ja mehu
2 valkosipulinkynttä
1 kasvisliemikuutio
ripaus mustapippuria
suolaa
2 rkl oliiviöljyä
7,5 dl vettä
2 dl kermaa

Tarjoiluun:
tuoretta oreganoa
parmesania


Esikäsittele härkäpavut. Poista ne paloistaan ja kiehauta minuutin verran, huuhtele kylmällä vedellä. Poista papujen vaaleampi ulkokuori.

Leikkaa parsakaalista kukinnot. Leikkaa isoimmat neljään osaan, keskikokoiset kahtia ja jätä pienet kokonaisiksi.

Leikkaa vihreistä pavuista kanta ja kärjet. Leikkaa pavut noin sentin mittaisiksi. Leikkaa sipuli mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Leikkaa myös valkosipuli ohuiksi viipaleiksi.

Raasta sitruunan kuori ja purista siitä mehu.


Alkuperäisen ohjeen mukaan kaikki ainekset voi laittaa samaan pannuun ja niitä keitellään vartti, mutta sillä konstilla saa kyllä kasviksista platkua mössöä. Tuli tuo testattuakin yhdellä parsakaalin kukinnolla.

Tee siis mielummin näin: Tarkista pastan keittoaika pakkauksesta. Laita pasta, sipuli, valkosipuli, sitruunan kuoret ja mehu, oliiviöljy, vesi ja kerma kattilaan. Murenna mukaan kasvisliemikuutio ja ripottele tai rouhi myllystä hieman mustapippuria. Keitä kunnes keittoaikaa on jäljellä 8 minuuttia. Lisää tällöin vihreät pavut (ei härkäpapuja).

Jatka keittämistä kunnes keittoaikaa on jäljellä 4 - 5 minuuttia. Lisää tällöin mukaan parsakaalin kukinnot ja härkäpavut. Jos käytät herneitä, tuoreille riittää kolmen minuutin keittoaika ja pakasteherneille pari minuuttia. Näillä keittoajoilla vihanneksiin jää purutuntumaa ja ne säilyttävät värinsä.


Kun pasta on kypsää, tarkista maku. Lisää tarvittaessa mustapippuria ja suolaa. Vuole päälle parmesanlastuja ja ripottele koristeeksi ja makua tuomaan tuoreita oreganon lehtiä. Oregano ei ole ruoan kannalta mitenkään oleellinen, sitä ei edes ollut alkuperäisessä ohjeessa. Yhtä hyvin voi käyttää jotain muuta yrttiä tai jättää se kokonaan pois.

Ohje: Olive magazine

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Vuohenjuustokääröt

Filotaikinaa käytettäessä on aina mietittävä mitä lopputaikinasta tekisi, koska sitä ei voi uudelleenkaan pakastaa. Tein viime viikonloppuna sienistruudelin, johon meni 5 arkkia ja ylimääräisiä jäi reilusti. Osasta ylimääräisiä arkkeja väkersin sitten näitä vuohenjuustokääröjä. Ohjeen löysin täältä.


150 g vuohenjuustoa
3 arkkia filotaikinaa
voisulaa
muutama oksa timjamia
juoksevaa hunajaa


Nosta arkki filotaikinaa työtasolle. Voitele arkki voisulalla. Leikkaa arkki neljään osaan - leikkaa ensin puoliksi pitkittäin ja sitten poikittain.


Levitä taikinalevyjen alaosaan murennettua vuohenjuustoa ja muutama lehti timjamia. Timjaminlehdet voi vaihtoehtoisesti ripotella levyjen yläreunaan. Jätä molemmille sivuille pari senttiä tyhjää. Käännä reunat sisäänpäin ja kääri sitten alaosasta alkaen rullalle kuten pieni kääretorttu. Voitele kääröt voisulalla ja nosta leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.


Tee samoin vielä kahdelle arkille. Paista vuohenjuustokääröjä 200-asteisessa uunissa noin 15 - 20 minuuttia kunnes ne saavat hieman väriä. Pirskottele kääröille ennen tarjoilua hieman juoksevaa hunajaa.

lauantai 27. elokuuta 2016

Kulhosmoothie mansikoista, punajuuresta ja banaanista

Tavallisen smoothien pyöräyttää hetkessä arkiaamunakin, mutta kulhosmoothielle pitää varata hieman enemmän aikaa. Tai riippuu tietenkin siitä mitä kulhoon väkertää koristeeksi. Tässä smoothiessa on punajuuren ansiosta hieno tumma väri. Punajuuressa on melko voimakas maku ja se sopii hyvin yhteen kookossiirapin kanssa. Tuo käyttämäni kookossiirappi on  makusiirappi, joka on tarkoitettu jälkiruokiin ja drinkkeihin. Yhteen aikaan sitä sai ainakin Alkosta, mutta näyttää olevan joidekin ruokakauppojenkin hyllyillä.


0,5 l pakastettuja mansikoita
1 banaani
1 keitetty pienehkö punajuuri
puolen sitruunan mehu
kookossiirappia (tai hunajaa) esim. Monin
koristeeksi marjoja, pähkinöitä, mintulehtiä, siemeniä, kukkia tms.


Tässä smoothiessa koristeena on vadelmia, pensasmustikoita, mansikoita, mehiläisen siitepölyä, mintunlehtiä ja oreganon kukkia.

Anna pakastemansikoiden sulaa hetken aikaa. Soseuta melko jäiset mansikat, banaani, punajuuri ja sitruunanmehu joko tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Minun mielestäni onnistuu helpommin sauvasekoittimella laakeassa astiassa.


Makeuta smoothie kookossiirapilla tai hunajalla. Kaada kulhoon ja koristele esim. marjoilla, pähkinöillä siemenillä, syötävillä kukilla ja mintun tai sitruunamelissan lehdillä.



maanantai 22. elokuuta 2016

Sekoita ja paista - herkullinen kookospiiras vaiko sittenkin pannari?

Donna Hayn mukaan kyseessä on pie elikkä piiras (tai kaipa se pie voidaan kääntää myös paistokseksi), mutta minä ehkä sanoisin tätä enemmän vanukkaan ja pannukakun välimuodoksi. Rakenteesta tulee nimittäin ensimmäiseksi mieleen mannapuurosta tehty Ahvenanmaan pannukakku - erittäin makea aussiversio siitä. Siksi tämä sopiikin mielestäni paremmin jälkiruoaksi kuin kahvipöytään. Ohje on naurettavan helppo - pitää vain mitata, sulattaa ja sekoittaa ja kuten Donna Hay lupaa, tätä on mahdotonta saada epäonnistumaan. Piiraspannarissa maistuu hienosti kookos ja vanilja, sitruunaa ei juurikaan huomaa, vaikka se on erikseen ja ekana mainittu tuossa alkuperäisen ohjeen nimessäkin. Laitoin sitä vieläpä enemmän kuin ohjeessa.
Ja kuten jo sanoinkin, tämä on hyvin makeaa. Normaalisti pidän raikkaammista leivonnaisista/jälkkäreistä, mutta täytyy sanoa, että makeudestaan huolimatta tämä maistui tosi hyvälle. Juuri makeuden vuoksi tämä vaatii lisukkeeksi jotain raikasta - vadelmat ja mustikat olivat oikein hyviä ja onneksi vadelmat sattuivat vielä olemaan normaalia happamampia. Viinimarjat voisivat olla hyvä vaihtoehto.


Ja vielä sellainen huomio, että tätähän ei ole tarkoitus kipata pois vuoasta. Minä otin riskin sen takia, että onnistuin hajottamaan ainokaisen kunnollisen piirakkavuokani kesällä ja käyttämäni tavallinen uunivuoka olisi näyttänyt kuvissa vähän ikävälle. Toisekseen paistoin piiraspannaria epähuomiossa 10 minuuttia liikaa, jolloin siitä todennäköisesti tuli jämäkämpi kuin tuolla normipaistoajalla - ei tosin tälläkään paistoajalla kärähtänyt yhtään. Pidin vuokaa jäähtymässä paiston jälkeen noin 15 - 20 minuuttia ja sen jälkeen irrotuskin onnistui ihan helposti. En kuitenkaan välttämättä suosittele kokeilemaan. Jos sitä haluaa yrittää, kannattaa valita irtopohjavuoka, johon laittaa ainakin pohjalle leivinpaperia.

Käytin leivonnassa grammoja, nuo dl-mitat ovat vähän epätarkempia ja otin ne aineksista punnitsemisen jälkeen. Käytin erikoishienoa sokeria.

3,75 dl maitoa
60 g (n. 1,5 dl) kookoshiutaleita
220 g (n. 2,25 dl) (erikoishienoa) sokeria
50 g (n. 1 dl) vehnäjauhoja
2 rkl sitruunamehua
1 rkl vaniljasokeria
50 g voita sulatettuna
1 kananmuna

Lisäksi:
voita vuoan voiteluun
tomusokeria
marjoja


Voitele noin litran vetoinen ja halkaisijaltaan 18 sentin piirakkavuoka ja laita uuni kuumenemaan 160 asteeseen.

Sulata voi ja anna sen jäähtyä. Purista noin puolikkaan sitruunan mehu. Laita maito, sulatettu voi, kookoshiutaleet, sokeri, vehnäjauhot, sitruunamehu, vaniljasokeri ja muna tehosekoittimeen ja sekoita kunnes seos on tasaista. Kaavi tarvittaessa reunoja ja sekoita uudelleen.

Kaada taikina voideltuun vuokaan ja paista 30 - 35 minuuttia 160-asteisessa uunissa. Kokeile kypsyys tikulla.

Anna jäähtyä 15 - 30 minuuttia ennen tarjoilua. Piiraspannari on parhaimmillaan hieman lämpimänä. Siivilöi päälle tomusokeria, tarjoa lisänä raikkaita marjoja tai hedelmiä.

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Sienistruudeli

Somessa on jaettu kuvia mielettömistä sienisaaliista, mutta meillä tuossa lähimetsässä satokausi alkoi paljon myöhemmin kuin muualla. Täällä ei ole hirveästi satanut koko kesänä ja kallioinen metsä ei kovin kosteana ole pysynyt. Nyt sieltä kuitenkin löytyi poikkeuksellisen paljon kanttarelleja ja hieman normaalia enemmän mustia torvisieniä. Ensimmäistäkään suppilovahveroa ei näkynyt missään, vaikka niitäkin muualla näyttää jo löytyvän. Koitin kovasti miettiä mihin sienet käyttäisin, mutta tyypilliset kastikkeet, piirakat, keitot ja risotot on jo niin moneen kertaan tehty, että nyt halusin jotain muuta. Yritin etsiä netistä vaikka mitä, mutta koska mitään järkevää en löytänyt, päätin tehdä sienistruudelin. Tuon koristeluidean kyllä löysin netistä, mutta se oli toisenlaisen ohjeen yhteydessä. Laitan siihen linkin myöhemmin, koska tein ylimääräisestä taikinasta ko. ohjeen mukaan muutakin naposteltavaa. Harmillista kyllä, taikina halkeili paistuessaan sen verran, että koristelu ei onnistunut täysin. Livenä se oli kuitenkin vähän nätimpi kuin kuvassa.


Sienistruudelista tuli oikein hyvä ja sitä on helppo muunnella. Sekaan voisi laittaa vaikka pekonia tai murennettua vuohenjuustoa. Saksanpähkinöitä ei kannata laittaa liikaa, jotta niiden maku ei tule liikaa esiin. Yrttinä kannattaa ehdottomasti kokeilla tilliä, jota en ainakaan itse kovin usein käytä sienten kanssa.


1 l mustia torvisieniä, kantarelleja tai suppilovahveroita
1 sipuli
1 dl yrttejä (tilliä, persiljaa, timjamia) hiennonnettuna
suolaa
mustapippuria
ruokaöljyä ja nokare voita paistamiseen
1 dl saksanpähkinöitä karkeaksi rouhittuina

5 arkkia filotaikinaa
voisulaa
(muutama lehti lehtipersiljaa)

Kuumenna uuni 200 asteeseen.


Hienonna sienet ja haihduta niistä neste kuumalla ja kuivalla paistinpannulla. Siirrä sienet lautaselle odottamaan.


Hienonna sipuli. Kuumenna paistinpannulla ruokaöljyä ja nokare voita. Kuullota sipuli pannulla. Alenna lämpöä ja anna sipulin karamellisoitua noin 20 minuuttia välillä sekoitellen. Sipuliin voi lisätä loppuvaiheessa hyvin pienen ripauksen sokeria. Anna sokerin sulaa pannulla.

Lisää sienet pannulle, kuumenna. Lisää lopuksi yrtit ja sekoita. Mausta suolalla ja mustapippurilla.


Levitä työtasolle arkki leivinpaperia. Nosta sen päälle yksi arkki filotaikinaa. Voitele arkki voisulalla. Jos haluat koristella struudelin, lisää arkin yläreunaan lehtipersiljan lehtiä yläpuoli taikinaa vasten. Jätä kuitenkin yläreunaan reilu pari senttiä tyhjää.

Nosta arkin päälle toinen arkki filotaikinaa. Voitele voisulalla ja jatka kunnes kaikki arkit on levitetty. Päällimmäistä arkkia ei tarvitse voidella.


Levitä sieniseos filotaikinalevylle, jätä yläreunasta persiljanlehtien levyinen alue ja sivuilta pari kolme senttiä tyhjäksi. Ripottele sieniseoksen päälle rouhitut saksanpähkinät. Käännä sivuilta tyhjäksi jätetyt reunat sieniseoksen päälle. Kääri struudeli tiiviille rullalle kuten kääretorttu. Voit käyttää apuna leivinpaperia.

Voitele struudelin pinta voisulalla. Nosta leivinpaperi ja struudeli uunipellille. Paista 200-asteisessa uunissa 20 - 25 minuuttia kunnes pinta on saanut väriä.


perjantai 19. elokuuta 2016

Aasialaiset katkarapupyörykät ja chilinen dippi

Moni viettää pizzaperjantaina, mutta välillä voisi kokeilla pyörykkäperjantaita - omatekoisia pyöryköitä lihasta, kanasta, kalasta tai katkaravuista. Katkarapupyörykät ovat helppotekoisia, joskaan ne eivät pysy kasassa ihan yhtä hyvin kuin liha- tai kalapyörykät. Tai ehkä olisi pitänyt laittaa mukaan toinen muna. Näissä maistuvat tyypilliset aasialaiset mausteet - inkivääri, lime, korianteri ja kalakastike. Jos intoa piisaa, voi dippiin tulevan chilikastikkeen tehdä itse.


Pyöryköihin:
n. 400 g kuorittuja (sulatettuja) katkarapuja
viipale vaaleaa leipää
2 limen kuoret raasteena (ja mehut säästetään dippiin)
peukalon kokoinen pala inkivääriä
1 rkl thaikalakastiketta
3 kevätsipulinvartta 
ruukku korianteria (osa dippiin)
1 kananmuna


Dippiin:
2 limen mehu
2 rkl thaikalakastiketta
3 rkl makeaa chilikastiketta (valmiina kaupasta tai tee ite)
hieman tuoretta korianteria
1 kevätsipulinvarsi

Paistamiseen:
auringonkukkaöljyä

Tarjoiluun:
1 ruukku villirucolaa


Jos käytät pakastekatkarapuja, sulata ne ja purista ylimääräinen neste pois. Hienonna leivänpala muruiksi. Raasta kahden limen kuori. Kuori inkivääri ja leikkaa hieman pienemmiksi paloiksi. Pätki kevätsipulinvarret hieman lyhyemmiksi.

Säästä korianterista pieni osa dippikastikkeeseen. Laita 3/4 katkaravuista, leivänmurut, limenkuoriraaste, inkivääri, kevätsipulinvarret, korianteri, kalakastike ja haarukalla rikottu muna yleiskoneeseen ja pyöräytä tasaiseksi massaksi.

Hienonna 1/4 katkaravuista veitsellä melko hienoksi, sekoita nämäkin katkaravut taikinaan.


Muotoile taikinasta noin 12 pyörykkää. Pyöryköitä voi litistää hiukan, jolloin ne on helpompi paistaa. Laita pyörykät lautaselle ja jääkaappiin viilentymään noin vartiksi.

Tee sillä välin dippi. Mittaa astiaan kalakastike ja chilikastike. Lisää kahden limen mehu ja sekoita. Hienonna korianteri ja leikkaa kevätsipulinvarsi ohuiksi renkaiksi. Lisää korianteri ja sipuli dippiin. Sekoita.

Asettele tarjoiluastiaan ruukullinen villirucolaa.

Laita lautaselle muutama arkki talouspaperia. Kuumenna kattilassa, padassa tai syvällä paistinpannulla sentin verran auringonkukkaöljyä. Laita katkarapupyöryköitä lusikalla varovasti kuumaan öljyyn. Jätä vähintään puolet pannun pinta-alasta tyhjäksi. Pyörykät hajoavat helposti, niitä on helpompi käsitellä, kun pannussa on enemmän tilaa. Paista pyörykät kullanruskeiksi (n. 3 - 4 minuuttia per puoli) ensin toiselta puolelta. Käännä pyörykät varovasti lusikalla. Kun ovat paistuneet myös toiselta puolelta, ne pysyvät jo hyvin kasassa.

Nosta valmiit pyörykät talouspaperin päälle valumaan. Paista kaikki pyörykät ja asettele ne rucolapedille tarjoiluastiaan. Tarjoile dippikastikkeen kanssa.


Ohje: delicious. magazine

maanantai 15. elokuuta 2016

Uunibataatit cheddarilla ja pekonilla

Minä kuulun niihin, jotka pitävät bataatteja liian makeina. Pieninä lisukkeina jonkun suolaisen ruoan kanssa ne menevät oikein hyvin, mutta isommassa määrin vaikkapa keittona tai uunivuokana makeus olisi itselleni vähän liikaa. Siispä minun bataateissani pitää olla mukana reilusti jotain suolaista, joka tasoittaa bataattien omaa makeutta. Kun näin twitterissä tämän Jamie Oliverin bataattiohjeen, arvasin, että noista bataateista minäkin tykkäisin. Näissä tosiaankin maistuu sopivassa määrin makea bataatti, mutta sen lisäksi suolainen pekoni ja täyteläinen cheddar. Chili ja sipuli tuovat vielä lisää ytyä. Ja jälleen kerran kyseessä on helppo ruoka, jonka saa nopeasti tuupattua uuniin. Reilu tunti pitää kuitenkin odotella herkun valmistumista. Pekonin voi tietysti jättää pois, jolloin saa kasvisruoan niille, jotka syövät kasvisten lisäksi maitotuotteita.


4 - 6 pienehköä (luomu)bataattia
suolaa
oliiviöljyä
1 pkt (140 g) pekonia (käytin BBQ pekonia, joka on kausimaku)
100 - 150 g cheddaria
parin nippusipulin varret
1 punainen chili
muutama lehtipersiljan lehti


Pese bataatit ja kuivaa niiden pinta. Hiero bataatit kauttaaltaan oliiviöljyllä ja ripottele niille suolaa. Laita bataatit uunivuokaan ja paista niitä 175-asteisessa uunissa tunnin verran kunnes bataattien kuori on rapsakka ja sisus pehmeä.

Hienonna pekoni ja paista rapeaksi omassa rasvassaan. Raasta cheddar. Viipaloi chili ja nippusipuleiden varret.


Ota bataatit uunista. Viillä ne auki päältä. Sisusta voi muusata hieman lusikalla, jotta bataatteihin saa lisää tilaa. Ripottele bataattien sisään paistettua pekonia ja cheddar-raastetta.
Laita bataatit uudelleen uuniin ja paista kunnes juusto sulaa eli noin 10 minuuttia.


 Ota bataatit uunista ja ripottele sipuli ja chili niiden päälle. Lisää halutessasi myös muutama persiljanlehti. 


torstai 11. elokuuta 2016

Kuhaa à la Niçoise

Saanko esitellä tän hetken lempiruokani - tadaa - välimerellistä kuhaa. Siihen on useampikin syy. Ensinnäkin tykkään sitruunoiden ja yleensäkin sitruksien hapokkaasta mausta, laittaisin sitruunamehua mieluusti joka ruokaan, jos se olisi mahdollista. Toiseksi rakastan kapriksia, mutta niitäkään ei voi ihan mihin tahansa lykätä. Kolmanneksi kuha on herkullinen kala. Neljänneksi tämä on nopea tehdä - vartissa pöytään. Viidenneksi tää on vaan niin hyvää - tein viimeksi viime viikolla ja nyt taas.


Kuvat eivät tee kuhalle oikeutta - fileitä oli kaksi, mutta toinen hajosi sen verran pahasti, että päätin olla laittamatta sitä kuviin. Toisaalta en tiedä olisiko sekin ollut parempi kuin tuo orvon näköinen file isolla pannulla. Täytyypä katsoa saisiko seuraavalla kokkauskerralla parempia kuvia.

Ai niin - tämän kanssa sopivat hienosti pikaisesti keitetyt vihreät pavut, tein niitä ekalla kokkailukerralla.

2 kuhafilettä
suolaa
vastajauhettua mustapippuria
ruokaöljyä ja nokare voita paistamiseen

1,5 dl punaisia kirsikkatomaatteja
1,5 dl keltaisia kirsikkatomaatteja
1 dl kalamata-oliiveja
2 rkl kapriksia
 1 valkosipulinkynsi
2 rkl hienonnettua persiljaa
puolen sitruunan mehu ja toinen puolikas tarjoiluun

Tarjoiluun:
tuoreita vihreitä papuja
ripaus suolaa
pieni ripaus sokeria

Halkaise kirsikkatomaatit, poista oliiveista kivet. Sekoita kirsikkatomaatit, oliivit ja kaprikset keskenään. Leikkaa pavuista kannat ja kärjet.

Hienonna valkosipulinkynsi ja persilja, mutta älä sekoita niitä.

Poista kuhafileistä ruodot. Mausta fileet molemmilta puolilta suolalla ja vastajauhetulla mustapippurilla. 

Kuumenna kattilassa vettä ja lisää veteen ripaus suolaa ja pienempi ripaus sokeria. Kun vesi kiehuu, lisää sinne pavut ja keitä 4 - 5 minuuttia. Siivilöi sen jälkeen vesi pois.

Kuumenna isolla pannulla hieman ruokaöljyä ja nokare voita. Aseta kuhafileet pannulle (jos ovat nahallisia niin paista ne ensin nahkapuolelta). Alenna lämpöä hieman ja anna fileiden paistua 2 - 3 minuuttia koskematta niihin. Käännä kalat varoen ja paista toiselta puolelta 1 - 2 minuuttia. Siirrä fileet tarjoilulautaselle.

Tarvittaessa pannun voi tässä välissä pyyhkäistä ja lisätä pannulle sen jälkeen ruokaöljyä.

Lisää pannulle hienonnettu valkosipuli ja paista sitä puolisen minuuttia. Lisää sitten kirsikkatomaatti-oliivi-kapris-seos ja paista sekoitellen noin puoli minuuttia. Purista sitruunapuolikkaasta mehu pannulle ja lisää myös hienonnettu persilja. Sekoita kunnolla ja paista vielä puolisen minuuttia kunnes tomaatit hieman pehmenevät ja niistä irtoaa nestettä. Lusikoi valmis seos kastikkeeksi kalafileiden päälle. 

Tarjoile lisänä sitruunaviipaleita tai -lohkoja ja vihreitä papuja.


Ohje: Food52

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Helpot pienet pesto-tomaattipiiraat

Kaappiin oli taas kertynyt useampi rasia kirsikkatomaatteja. Niitä tulee napattua mukaan kaupasta lähes joka kerralla ja aina ei muista, että niitä on jäänyt kaapin pohjalle pyörimään. Eipä silti, olen ihastunut yhteen kalaruokaan, johon tulee kirsikkatomaatteja, joten saan niitä kulutettua lisää huomenna. Tämä ohje on helppotekoinen - silloinkin, jos peston pyöräyttää itse - ja tokihan se kannattaa tehdä itse, koska itsetehtynä se vaan on niin paljon parempaa kuin valmiina ostettu. Laitoin alimmaksi käyttämäni pesto-ohjeen. Tein peston näppituntumalla, joten ohjeen määrät eivät ole ihan tarkkoja.


Tomaateista tulee uunissa paahtuessaan hieman makeita. Makeutta taittaa hieman pippurinen vesikrassi, mutta sitä ei kovin usein kaupoissa näe. Nuorissa retiisinlehdissä on samaa makua, joten jos niitä kasvaa kasvimaalla, voi napsia muutaman valmiiden piiraiden päälle. Retiisinversoja voi löytyä kaupastakin. Maustekrassikin on hyvä vaihtoehto ja sen idättäminen ei vie montaa päivää.


Valmiiden piiraiden päälle voi halutessaan ripotella suolahiutaleita ja vastajauhettua mustapippuria ainakin, jos vesikrassia, retiisinlehtiä tai maustekrassia ei ole tarjolla. Koristeluun voi tällöin käyttää muutaman basilikanlehden.

iso voitaikinalevy (500 - 600 g)
 jauhoja kaulintaan
muna voiteluun
1 rasia suurehkoja kirsikkatomaatteja tai muutama pienehkö tomaatti
2 - 3 rkl pestoa
(suolahiutaleita)
(vastajauhettua mustapippuria)
1 ruukku vesikrassia (tai muutama nuori retiisinlehti tai maustekrassia)

Voitaikinan painolla ei ole suurta merkitystä, sitä voi olla 500 - 600 g. Ainoa kaupassa ollut iso lehtitaikinalevy painoi 600 g, joten ostin sen. Yhtä hyvin voi käyttää pienempiä levyjä. Niistä voi tehdä yhden ison tai 2 pienempää suorakulmaista piirasta per levy. Tietysti voi tehdä pyöreitäkin, mutta muottien tulee olla pienempiä kuin isosta levystä tehtäessä.


Valitse kaksi pyöreää muottia, joista toinen on halkaisijaltaan toista pienempi. Käytin näissä muottia, joka oli halkaisijaltaan noin 12 cm. Toinen oli sen verran pienempi, että piiraiden reunaan jäi reilun
sentin kehä. Näillä piiraita sai 6 kpl, olisi todennäköisesti saanut 2 enemmän, jos olisin viitsinyt kaulia muottien väliin jääneet palat vielä kertaalleen.

Ripottele työtasolle hieman jauhoja. Kauli taikinalevyä hieman ohuemmaksi. Mittaa  käyttämäsi muotin koon mukaan milloin levy on sopivan kokoinen. Leikkaa piiraspohjat levystä isommalla muotilla. Siirrä piiraspohjat leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.

Paina pienemmällä muotilla syvänne keskelle piiraspohjia siten, että reuna pysyy kuitenkin kiinni piiraspohjassa. Painele haarukalla reikiä piiraspohjiin niiden reunoja lukuunottamatta. Tällä tavoin reuna nousee, mutta piiraan keskusta ei.


Viipaloi kirsikkatomaatit (kolme viipaletta per tomaatti, käytin siis pyöreitä kirsikkatomaatteja enkä kuvissa näkyviä pitkulaisia luumukirsikkatomaatteja). Kirsikkatomaattien sijaan voi käyttää pienehköjä tomaatteja. Jos käytät tomaatteja, leikkaa viipaleista hieman ohuempia, jotta ne saa levitettyä piiraiden päälle hieman limittäin.


Riko munan rakenne kulhossa. Voitele piiraiden reunat. Levitä piiraiden keskustaan pestoa. Asettele peston päälle tomaattiviipaleet. Jos käytät isompia tomaatteja, asettele viipaleet piiraiden päälle hieman limittäin.

Paista piiraita 225-asteisessa uunissa noin 20 - 25 minuuttia, kunnes piiraiden reunat ovat kauniin kullanruskeat.


Itsetehty pesto:
Jos haluat tehdä peston itse, käytä vaikka tätä ohjetta. Määrä on paljon isompi kuin mitä piiraisiin tarvitaan, mutta lopun voi tarjoilla pastakastikkeena.

1 ruukku basilikaa
n. 0,5 dl kevyesti paahdettuja pinjansiemeniä
n. 1 dl raastettua parmesania
1 valkosipulinkynsi
suolaa
vastajauhettua mustapippuria
oliiviöljyä

Paahda pinjansiemeniä hetki kuivalla pannulla. Laita basilika, pinjansiemenet ja valkosipulinkynsi tehosekoittimeen, lorauta mukaan hieman oliiviöljyä. Pyöräytä tasaiseksi. Lisää sitten raastettu parmesan ja hieman lisää oliiviöljyä.  Pyöräytä tasaiseksi. Mausta suolalla ja mustapippurilla, lisää tarvittaessa oliiviöljyä. Parmesaniakin voi lisätä, jos siltä tuntuu.

Piiraiden ohje: Great British Chefs

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Pehmeät lohitacot ja kiivisalsa

On se kummallista miten erilaisilta itsetehdyt tortillakuoret maistuvat, vaikka niissä ei ole kuin jauhoja, vettä ja suolaa. Siitä on vuosia aikaa, kun viimeksi tein niitä itse ja kun nyt taas totesin miten helppoa se on, niin teen niitä varmaan tulevaisuudessakin useammin itse. Valmiita on kuitenkin helppo käyttää, joten jos noita ei viitsi alkaa itse vääntämään, voi kaupasta ostaa niitä pienempiä tortillakuoria. Jamie Oliver kokkaili näitä kalatacoja jossain niistä lukuisista kokkausohjelmistaan ja itseäni kiinnosti kokeilla tuota kiivisalsaa. Ohje on alunperin vaalealle kalalle, mutta kokkailin kuhaa aikaisemmin samalla viikolla, joten päätin sen vuoksi käyttää välillä lohta.


1,5 dl vehnäjauhoja
0,6 dl vettä
ripaus suolaa

2 kiiviä
3 pienehköä nippusipulia
ruukku korianteria
2 limeä (toinen tarjoiluun)
1 jalapeno tai vihreä chili (haluttaessa toinen tarjoiluun)
muutama tippa chipotle tabascoa
1/4 pienestä punakaalista
1 rkl punaviinietikkaa
puolen appelsiinin mehu
1 keltainen tai punainen paprika tai puolikas molempia
2 annospalaa lohta tai muuta kalaa nahattomana
oliiviöljyä
suolaa
valkopippuria tai mustapippuria
 2 rkl turkkilaista/kreikkalaista jogurttia tarjoiluun


Sekoita vehnäjauhot, vesi ja pieni ripaus suolaa. Vaivaa taikinaa muutama minuutti. Taikinan tulee olla pehmeää, sellaista joka aavistuksen verran takertuu sormiin, mutta irtoaa silti hyvin. Anna taikinan levätä.


Kuori kiivit ja pilko ne pienemmiksi. Pätki 2 nippusipulin varret. Poista jalapenosta kanta ja siemenet. (Näitä aineksia voi paahtaa kuivalla pannulla parin minuutin ajan keskilämmöllä, mutta salsasta tulee hyvää ilman tätä vaihettakin. Jos paahdat pannulla, halkaise kiivit, älä pilko pienemmiksi.)


Purista toisesta limestä mehu. Jätä korianterista pieni osa punakaalin mausteeksi. Laita kiivit, 2 nippusipulin varret, jalapeno, korianteri varsineen ja muutama tippa chipotle tabascoa tehosekoittimeen. Sekoita tasaiseksi. Mausta suolalla, lisää tarvittaessa chipotle tabascoa.

Suikaloi punakaalin pala mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi mielellään mandoliinilla, juustohöylälläkin onnistuu. Laita suikaleet kulhoon, purista sekaan puolen appelsiinin mehu ja mausta punaviinietikalla. Korianterin lehdet voi silputa tai lisätä kokonaisena punakaalin sekaan. Mausta halutessasi suolalla.


Jaa tacotaikina kahteen osaan. Pyöritä palat palloiksi ja kauli ohuiksi pyöreiksi tacokuoriksi. Paista kuivalla, kuumalla valurautapannulla minuutin verran molemmilta puolilta. Käännä, kun taikina alkaa kuplia. Laita kuoret puhtaan astiapyyhkeen väliin odottelemaan. Kuoret voi paistaa samanaikaisesti kalan kanssa toisella pannulla, jolloin valmistuvat yhtä aikaa.

Kuutioi paprika, viipaloi 3 nippusipulia ja yhden varret, leikkaa kala reiluiksi paloiksi. Mausta kalanpalat suolalla ja pippurilla.

Lorauta pannulle hieman oliiviöljyä. Lisää pannulle paprika ja sipulit. Sekoittele noin viiden minuutin ajan. Mausta pienellä ripauksella suolaa ja pippuria. Siirrä kasvikset lautaselle odottelemaan.


Lisää pannulle tarvittaessa lisää oliiviöljyä. Laita kalapalat pannulle. Anna paistua noin 2 - 3 minuuttia toiselta puolelta ja sen jälkeen 1 - 2 minuuttia toiselta puolelta. Älä liikuttele paloja paistamisen aikana. Paistoaika riippuu kalapalojen vahvuudesta. Lisää kasvikset pannulle. Anna lämmetä hetken verran.


Kokoa annokset kuorista, punakaalista ja kala-kasviseoksesta. Lisää annoksille ruokalusikallinen jogurttia. Tarjoile kiivisalsan ja limelohkojen kanssa.

torstai 4. elokuuta 2016

Tabbouleh kukkakaalista

Näin tässä vähän aikaa sitten twitterissä Donna Hayn twiitin kukkakaalitabbouleh'sta, joka oli tehty valkoisesta paahdetusta kukkakaalista. Mulle ei ole tullut mieleenkään, että kukkakaalista voisi tehdä tabbouleh'ta, mutta miksipäs ei - meneehän tuo riisinäkin. Tällä viikolla kaupassa satokausivihannekset oli laitettu mukavasti tyrkylle ja en voinut vastustaa värikkäitä kukkakaaleja. Tiesin heti, että violetti päätyy tabbouleh'ksi. Tosin ei paahdettuna eikä keitettynä, kun epäilen, että väri kärsisi. Toisaalta en ikinä keitä bulguriakaan kun teen tabbouleh'ta - siitä tulee kivan rapeaa kylmässä vedessä liuotettuna, eikä liotus vie edes kovin kauaa. Tämän kukkakaaliversion tein pitkälti samalla kaavalla kuin bulgurversionkin, johon kyllä laitan aina tomaattia ja kurkkua, mutta halusin tähän vain violettia ja vihreää. Punasipulia en varta vasten valinnut, sitä vain sattui olemaan kotona ja värinsä puolesta se sopii tähän paremmin kuin keltasipuli. Tosin eipä tuo uuden sadon punasipuli kovin punaista ole - paitsi ulkokuoreltaan. Laitoin mukaan muutaman lehden tuota kuvassa näkyvää suklaaminttuakin, joka rönsyää tuolla parvekkeella ympäriinsä, mutta piparminttumaisen makunsa takia siitä tulee liiaksi mieleen hammastahna. Onneksi en silpunnut sitä mukaan enempää.


1 kukkakaali (violetti, keltainen tai valkoinen)
pieni punasipuli (ja pari sipulinvartta)
2 limen mehu
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä
puoli ruukkua sileälehtistä persiljaa hienonnettuna
puoli ruukkua minttua hienonnettuna
puoli ruukkua korianteria hienonnettuna


Leikkaa kukkakaalista kukinnot ja hienonna ne tehosekoittimessa bulgurin kokoiseksi rouheeksi.

Hienonna punasipuli pieneksi silpuksi. Jos käytät uuden sadon punasipulia, leikkaa mukaan myös pari vartta ohuina renkaina.


Sekoita kukkakaalirouhe ja sipuli. Lisää limemehu ja oliiviöljy. Oliiviöljyä voi käyttää maun mukaan. Itse tykkään kirpeästä, joten käytän oliiviöljyä vähemmän kuin limemehua. Miedompaa saa kun käyttää oliiviöljyä enemmän.

Sekoita mukaan myös hienonnetut yrtit. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Koristele muutamalla yrtinlehdellä.