torstai 18. toukokuuta 2017

Gratin dauphinois

Tein tätä perunagratiinia ekan kerran pari kuukautta sitten mummun 99-vuotissynttäreille, mutta kaikessa kiireessä kuvat jäivät ottamatta. Gratiinin mausta tulee erityisen hyvä tuolla tavoin, että kerma saa kaikessa rauhassa tekeytyä ja sillä aikaa voi hyvin kuoria, viipaloida, huuhdella ja kuivailla perunat. Annos riitti 10 hengelle, kun pöydässä oli tarjolla paljon muutakin. Mikäli gratiini on ainoa lisuke, se riittää noin 7 hengelle.


1,5 kg perunoita
4 dl kevytkermaa
2 banaanisalottisipulia tai 3 salottisipulia
10 vartta tuoretta timjamia
3 isoa laakerinlehteä
2 valkosipulinkynttä (toinen kokonaisena, toinen murskattuna)
300 g ranskankermaa
jauhettua muskottipähkinää
suolaa
mustapippuria
30 g juustoraastetta (mielellään gruyerea)

Riivi timjamista lehdet. Säästä lehdet myöhemmäksi ja laita rangat paksupohjaiseen kattilaan. Lisää mukaan kerma, hienonnetut salottisipulit, kokonainen valkosipulinkynsi ja laakerinlehdet. Kuumenna seos kiehumispisteeseen, siirrä pois levyltä ja jätä maustumaan tunniksi.


Kuori perunat ja leikkaa ne 2 - 3 millin vahvuisiksi viipaleiksi. Huuhtele perunaviipaleita siivilässä niin kauan, että pois valuva vesi on täysin kirkasta. Taputtele viipaleet kuiviksi puhtaalla keittiöpyyhkeellä.

Poista kermaseoksesta laakerinlehdet, timjaminvarret ja valkosipulinkynsi. Toki sen voi siivilöidä kokonaankin, mutta itse halusin salottisipulit mukaan gratiiniin.

Laita ranskankerma isoon kulhoon, vispilöi sekaan kermaseos ja murskattu valkosipulinkynsi. Lisää mukaan myös timjaminlehdet (osan voi säästää gratiinin pinnalle). Raasta/jauha mukaan muskottipähkinää maun mukaan. Mausta seos suolalla ja pienellä ripauksella mustapippuria. Lisää sekaan perunat ja sekoittele.


Kaada perunat ja kermaseos noin 2 litran vetoiseen uunivuokaan. Raasta päällekin hieman muskottipähkinää. Ripottele pinnalle halutessasi myös hieman timjaminlehtiä. Ripottele päälle vielä juustoraaste.

Peitä uunivuoka foliolla ja paista 175-asteisessa uunissa noin 35 minuuttia. Poista folio ja paista vielä 15 - 20 minuuttia kunnes pinta on saanut väriä ja perunat ovat pehmeitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti