keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Parmankinkkuun käärittyjä uunitomaatteja, mozzarellaa ja basilikaa

Taisin jo kerran kirjoittaa, että Living etc. sisustuslehdessä on yleensä todella hyviä reseptejä. Niin kuin tämäkin. Herkullinen ja kaunis tomaatti-mozzarella-basilikasalaatti on hyvä lounas- tai alkuruoka. Tässä tuskin voi edes puhua ruoanlaitosta, koska alku- ja loppuvalmistelut vievät vain viitisen minuuttia. 


 Heti alkuun voi todeta, että basilikaa on todellakin syytä olla enemmän kuin kuvissa. Sattui vaan käymään niin, että kaupasta löytynyt söpö pienilehtinen basilika oli herkkähipiäinen ja ei yhtään tykännyt kylmästä kävelymatkasta keittiööni. Niinpä kotiin päästessä basilika oli nuupahtanut ja sitten seuraavana päivänä jo ruskettunut. Joten siinä syy, miksi kuvissa on vain pari onnetonta basilikanlehteä.


4 terttutomaattia
4 mozzarellapalloa
4 - 8 siivua ilmakuivattua kinkkua
ruukku basilikaa
mustapippuria myllystä
(suolaa)
oliiviöljyä
valkoista balsamiviinietikkaa


Jätä tomaatteihin kannat. Kiedo ilmakuivattu kinkkuviipale (tai tarvittaessa kaksi, jos tomaatit ovat isokokoisia) tomaatin ympärille, jätä kanta näkyviin. Kinkku tarttuu jämäkästi kiinni ilman mitään apuvälineitä. Rouhi tomaattien päälle mustapippuria ja ripottele halutessasi myös suolaa. Muista kuitenkin, että kinkku on yleensä melko suolaista.

Laita tomaatit uunivuokaan. Paista 200 asteisessa uunissa 10 - 15 minuuttia (kunnes kinkku on rapeaa). 

Jos tomaatit ovat niin isoja, että joudut käyttämään kaksi viipaletta kinkkua, paistoaika on 15 - 20 minuuttia.


Tomaateista ei tuolla paistoajalla tule kovin pehmeitä, mutta niitä kannattaa silti käsitellä varovasti.

Nosta tomaatit lautasille, halkaise vierelle mozzarellapallo ja ripottele lautasille basilikanlehtiä.

Pirskottele annokselle oliiviöljyä ja valkoista balsamiviinietikkaa.


 Ja alla vilustunut basilika-parka.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti