tiistai 5. marraskuuta 2013

Kasviswokkia grillatun kanan lisukkeeksi

Viime päivien punajuurilasagnen ja mummun reseptillä tehdyn makkarakiusauksen jälkeen eilen iski hirveä hinku vihanneksiin. Kaupasta ostinkin sitten kassillisen juureksia, vihanneksia ja hedelmiä. Vielä en edes tiedä mitä niistä kaikista tulee tehtyä - juurespihvejä ehkä ainakin. Tämän päivän ruokana oli nopsaa kasviswokkia ja grillattua kanaa. Kevyttä, värikästä ja hyvää.
 


Resepti on vain yhdelle annokselle, lisää määrää syöjien mukaan.

1 porkkana
puolikas punaisesta paprikasta
pala purjoa
5 herkkusientä
2 valkosipulinkynttä
2 tl öljyä
1 rkl vettä
2 tl soijaa
1 tl hunajaa
1 tl valkoviinietikkaa
suolaa
mustapippuria

Suikaloi porkkana, paprika ja purjo. Viipaloi herkkusienet ja hienonna valkosipulinkynnet.

Kuumenna öljy wokkipannulla. Lisää pannulle ensin porkkana ja paprika ja paista muutama minuutti. Lisää sitten purjo, valkosipulinkynnet ja jatka paistamista muutama minuutti. Lisää lopuksi herkkusienet ja paista hetki.

Mausta soijalla, hunajalla, valkoviinietikalla, suolalla ja pippurilla.

Lisää lopuksi tilkka vettä ja anna kiehahtaa. Kasvisten tulee jäädä rapeiksi.

Kasviksia voi vaihdella maun mukaan. Tällä kerralla pilkoin mukaan myös parsakaalin varren.


Ohuet kanan rintaleikkeet maustoin vain suolalla, mustapippurilla ja paprikalla ja grillasin nopsasti uunissa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti