lauantai 24. marraskuuta 2012

Kuninkaan kala

Ohje on ollut Glorian 10 parasta ruokaani -sarjassa. En ole ihan varma kenen lemppariruoka on kyseessä, mutta luulisin, että kyseinen henkilö oli Marko Paananen. Tämän vähän fiinimmän pyttipannun "juttu" on curry-omena-viinikastike, joka olikin kivan makuista ja kävisi myös pelkän kalan kastikkeeksi. Pyttipannuun laitoin mukaan pari kevätsipulin vartta, vaikka minkäänlaista sipulia ei ohjeessa ollutkaan.


300 g lohta
6 jättikatkaravun pyrstöä
1 keltainen paprika
1 punainen paprika
1 pieni kesäkurpitsa
6 keitettyä perunaa
 200 g siitakesieniä
tölkillinen simpukoita tai 10 tuoretta höyrytettyä simpukkaa


Paistamiseen:
voita

Kastike:
1 rkl voita
2 tl currya
Granny Smith omena raastettuna
2 rkl  vehnäjauhoja
2 dl kuivaa valkoviiniä
1 dl kermaa
0,5 tl suolaa
2 tl sokeria



Kuutioi lohi, paprikat, keitetyt perunat ja kesäkurpitsa.  Viipaloi siitakesienet. Paista kaikki ainekset erikseen voissa, pidä lämpiminä ja yhdistä ainekset lopuksi varovasti. Mausta suolalla ja pippurilla.



Tee kastike. Sulata voi pannulla. Kypsennä omenaraastetta curryn kanssa hetken aikaa pannulla. Lisää vehnäjauhot ja hetken kuluttua valkoviini. Anna kastikkeen kypsyä viisi minuuttia. Lisää kerma ja mausta suolalla ja pippurilla. Keitä hetken aikaa.


Ohjeen mukaan kastiketta ei siivilöidä, minä kuitenkin tein niin. Tarjoile "pyttipannun" kastikkeena.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti