maanantai 1. heinäkuuta 2013

Nopsat perunapiiraat

Viime viikolla ei paljon tullut käytyä kaupassa ja siksipä piti säveltää ruokaa niistä tarpeista mitä kaapista löytyi ja aikaakin oli rajallisesti. Onneksi pakastimessa oli viime joululta jääneitä voitaikinalevyjä ja jääkaapissa keitettyjä perunoita. Piiraat valmistuivat hetkessä.


4 voitaikinalevyä
1 kananmuna
2 dl juustoraastetta
3 - 4 keitettyä keskikokoista perunaa viipaloituna
2 pientä kesäpunasipulia + toisen varret
pari oksaa rosmariinia silputtuna
mustapippuria
suolahiutaleita


Voitele voitaikinalevyt kananmunalla. Pistele levyihin reikiä haarukalla.

Sekoita loput kananmunasta ja juustoraaste keskenään. Levitä seos voitaikinalevyjen keskiosaan, jätä reunat tyhjiksi.
 
Leikkaa sipulit mahdollisimman ohuiksi renkaiksi. Levitä perunaviipaleet ja sipulirenkaat piiraille.
 Levitä päälle rosmariinisilppua. Ripottele päälle lopuksi mustapippuria ja hiukan suolahiutaleita.


Paista 225 asteisessa uunissa kunnes piirakat saavat väriä (noin 10 minuuttia).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti