sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Kun voitaikina nielaisi tuulihattutaikinaa

Minun on pitänyt kokeilla näitä palleroita jo vuosikausia. Ohjeen olen repäissyt vuosia, vuosia sitten (oletettavasti) Kodin Kuvalehdestä, jossa se oli puijauspullien nimellä. Jokin aikaa sitten ohje tuli mieleeni ja ajattelin, että nämähän sopivat aivan loistavasti laskiaispulliksi, koska niissähän on valmiiksi iso kolo täytteelle. Ajattelin kylläkin tehdä näitä vasta tiistaina, koska lähimmässä kaupassa ei ollut mantelimassaa ja pidemmälle ei huvittanut mokoman takia lähteä. Onneksi aamulla Kokit ja potit -blogin Hannele twiittasi mantelimassaohjeen. Olen kyllä pari kertaa tehnyt mantelimassaa aiemminkin, mutta nyt se vaan ei edes tullut mieleen. Toisaalta hyväkin, koska enpä olisi älynnyt lisätä siihen mantelirouhetta.


No siispä aloin leipomishommiin ja totesin, että toisin kuin voisi kuvitella, nämä on helpompi ja nopeampi tekaista kuin perinteiset laskiaispullat, joissa taikinaa pitää vaivata ja kohottaa ja pyöritellä pulliksi ja vieläkin kohottaa. Näissä puijauspullissa ei tarvitse kuin sulattaa voitaikina ja pyöräyttää tuulihattutaikina, joka syntyy hetkessä. Täytyy sanoa, että pikkuisen jännitti avautuvatko ja kohoavatko nyytit niin kuin pitäisi ja olinko laittanut tuulihattutaikinaa liikaa tai liian vähän. Ensimmäisen vartin aikana ei nimittäin vielä kovin ihmeitä tapahtunut, mutta sittenhän ne saivat vauhtia ja komeita tuli. Rakenne on yhdistelmä tuulihatun ja lehtitaikinan parhaita puolia - rapeaa, lehtevää ja sisällä reilusti tilaa täytteelle.

Ja pullien paras puoli on se, että ne voi täyttää joko makealla tai suolaisella täytteellä kuten tuulihatutkin.


1 pkt (500 g) lehtitaikinalevyjä

100 g voita
2 dl vettä
2 dl vehnäjauhoja
3 munaa
lisäksi 1 muna voiteluun

 Kuumenna voi ja vesi kiehuvaksi kattilassa. (Käytän aina teräskattilaa, jotta voin vatkatakin taikinan kattilassa.)

Lisää kaikki jauhot kerralla ja sekoita kunnes taikina irtoaa kattilan reunoista. Tässä menee ehkä minuutti. Anna taikinan jäähtyä. Tässä vaiheessa kannattaa ottaa lehtitaikinalevyt sulamaan.

Lisää munat yksi kerrallaan voimakkaasti vatkaten.


Leikkaa sulaneet lehtitaikinalevyt kahtia. Nosta reilun ruokalusikallisen kokoinen pallo tuulihattutaikinaa keskelle jokaista neliötä. Annostelu onnistuu parhaiten kahdella teelusikalla, ruokalusikoilla tulee annosteltua helposti liikaa.


Nostele voitaikinaneliön kulmat tuulihattupallon päälle ja nipistä ne kevyesti yhteen. Niiden on paistovaiheessa tarkoituskin irrota toisistaan, joten liimailemaan ei tarvitse ryhtyä.

Siirrä taikinanyytit leivinpaperilla vuoratulle uunipellille, voitele munalla ja paista 200 asteisessa uunissa 40 minuuttia. Ohjeessa sanotaan, että uuninluukkua ei pitäisi avata ensimmäisen vartin aikana, mutta en kyllä avaisi ihan heti sen jälkeenkään. Ainakin näiden palleroiden kohoaminen alkoi kunnolla vasta tuon ensimmäisen vartin jälkeen.


Täytteeseen:
vaniljalla ja sokerilla maustettua kermavaahtoa
vadelmahilloa
mantelimassaa raastettuna tai viipaleina, kaupasta ostettuna tai itse tehtynä

hiukan tomusokeria (ja perunajauhoja)


Täytä pullat vasta hetkeä ennen tarjoilua. Pullat voi täyttää  oman maun mukaan, nämä oli nyt tehty laskiaispulliksi, joten täytteeseen tuli mantelimassaviipaleita, vadelmahilloa ja kermavaahtoa. Kuten tuosta kuvasta näkyy, niin sisuksen kolo on suuri, joten täytettä mahtuu runsaasti. 

Päälle voi siivilöidä vielä tomusokeria, jos tomusokeripölytyksen haluaa pysyvän kauniina pidempään, voi mukaan lisätä hiukan perunajauhoa.

Aion muuten kokeilla pariin pullaan täytteeksi lakkarahkaa ja taidanpa kokeilla myös jotain suolaista täytettä - vaikkapa katkaravuista.


1 kommentti:

  1. Kiitos paljon tästä postauksesta, utseklä oli täysin sama ohje, aineiden osalta kirjoitettuna, mutta teko-ohje uupui, enkä enää muista miten meni silloin 90-luvulla.

    VastaaPoista