tiistai 4. heinäkuuta 2017

Pyttipannu summer edition

Jokusia vuosia sitten, kun työpaikka oli Tampereen keskustassa, meillä oli tapana työkaverin kanssa aloittaa vapun juhlinta vappuaattona Tillikassa pyttipannulla ja skumpalla. Eikä millään skumppalasillisella vaan ihan ison skumppapullon voimin. Lounas venähti yleensä tuntien pituiseksi. Kotona mun tulee harvemmin tehtyä pyttipannua - ehkä siksi, että en juurikaan keitä ruoan lisukkeeksi perunoita ja silloin kun keitän, niitä ei jää seuraavaan päivään. Yleensä mun pyttipannuni onkin tehty raaoista perunoista. Tämän ruoan nimesin pyttipannun kesäversioksi, vaikka kyseessä on paremminkin frittata. Ainekset vaan ovat niin kovin pyttipannumaiset.


Huomaa, että alla olevassa paistoajat ovat noin-aikoja. Paistoaika riippuu pitkälti pannun koosta ja tärkeintä on olla paistamatta ruokaa liian kuivaksi.

n. 300 g uusia perunoita
6 - 8 nakkia (tai saman verran muuta makkaraa tai prinssinakkeja)
3 kesäsipulin varret hienonnettuina
0,5 dl hienonnettua persiljaa ja vähän koristeeksi
6 munaa
1 dl kermaa (tai maitoa)
1 tl karkeaa Dijon-sinappia
1 valkosipulinkynsi murskattuna
suolaa
mustapippuria
voita ja öljyä paistamiseen
parmesania raastettuna


Keitä uudet perunat kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Tämän ruoan idea on, että perunat ovat valmiiksi lämpimiä ja niitä ei paisteta.

Leikkaa lämpimät perunat reiluiksi viipaleiksi tai paloiksi.

Kuumenna voita ja ruokaöljyä uuninkestävällä paistinpannulla. Lisää nakit pannulle ja paista niitä miedolla lämmöllä kunnes saat niihin kauniin pinnan.

Nakkien paistuessa, vatkaa munien rakenne rikki. Lisää mukaan kerma, sinappi, murskattu valkosipulinkynsi, persiljasilppu ja hienonnetut kesäsipulinvarret. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Laita uunin grillivastus tässä vaiheessa päälle, jotta saat esilämmitettyä uunin.

Lisää pannulle ensin perunat ja sen jälkeen munaseos. Ripottele päälle parmesanraastetta. Anna paistua miedolla lämmöllä sekoittamatta noin 6 - 8 minuuttia. Paistoaika riippuu pannun koosta, mitä isompi pannu, sitä nopeammin seos hyytyy. Sen tulisi kuitenkin olla melko hytisevää.

Laita pannu uuniin grillivastuksen alle ja paista kunnes pinta saa kauniin värin. Ota pannu uunista ja ripottele pinnalle persiljasilppua.

Ruokajuomaksi sopinee paremmin olut kuin skumppa ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti