lauantai 9. kesäkuuta 2012

Paella

Viime viikonloppuun osui useampikin espanjalainen ruoka. Tätä paellaa olen tehnyt kerran aikaisemmin enkä tietystikään muistanut, että paella ei kaipaa sahramia. Olkoon hieno ja kallis mauste, mutta minä en pidä sen mausta. Ohjeen mukaan sitä pitäisi laittaa tähän kokonainen teelusikallinen, mikä tuntuu hirmuiselle määrälle. Itse asiassa käytin sitä vain ripauksen, mutta jatkossa jätän senkin pois.
 

n. 400 g broilerin rintafileitä
n. 200 g jättikatkarapuja
n. 200 g herkkusieniä
2 punaista paprikaa
1 iso sipuli
2 - 4 valkosipulinkynttä
öljyä paistamiseen

Riisin kypsentämiseen:
0,5 dl öljyä
(ripaus sahramia)
1 tl paprikajauhetta
mustapippuria maun mukaan
0,5 tl cayennepippuria
2 dl pitkäjyväistä riisiä
4 dl vettä
kanaliemikuutio
1 tlk tomaattimurskaa
(suolaa) 


 Koristeluun:
jättikatkaravunpyrstöjä
sitruunalohkoja
silputtua ruoho- tai kevätsipulia
pakasteherneitä

Leikkaa paprika suikaleiksi, silppua sipuli, hienonna valkosipuli ja viipaloi herkkusienet. Suikaloi myös broilerin rintafileet. Paista broilersuikaleet öljyssä. Siirrä toiseen astiaan odottamaan. Paista jättikatkaravut öljyssä. Siirrä toiseen astiaan odottamaan. Pikapaista paprikasuikaleet, sipulisilppu, valkosipuli ja herkkusieniviipaleet. 
 

Kuullota riisit öljyssä. Lisää mausteet, liemikuutio ja tomaattimurska. Lisää broilersuikaleet riisiin ja kypsennä. Lisää loppuvaiheessa mukaan jättikatkaravut ja pikapaistetut kasvikset sekä pakasteherneet. Jätä muutama jättikatkaravunpyrstö koristeeksi.


Tarkista suola. Koristele jättikatkaravunpyrstöillä ja sitruunalohkoilla. Silppua päälle ruoho- tai kevätsipulia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti