lauantai 25. heinäkuuta 2015

Limellä terästetty kyssäkaalisalaatti

Mun ei pitäisi tehdä kauppalistaa ainakaan kesäaikaan, koska kaupassa päädyn kuitenkin ostamaan kaikkea muuta kuin mitä listalla on. Isoimmat valinnan vaikeudet tulevat aina hevi-osastolla, jossa näin kesäaikaan on toinen toistaan parempaa raaka-ainetta. Nytkään ostoslistalla ei ollut kyssäkaalia, mutta ostoskoriin sitä päätyi silti. Osittain myös siitä syystä, että paria päivää aiemmin olin lueskellut Yotam Ottolenghin kyssäkaaliohjeita. Salaatti on ihanan kirpeän raikasta. Jätin pois ohjeeseen kuuluvan valkosipulin, suolan ja ranskankerman, mutta kirjaan ne tuohon kuitenkin mukaan.


3 pienehköä kyssäkaalia
2 Granny Smith omenaa
2 vihreää chiliä
15 g mintunlehtiä
15 g korianterinlehtiä
10 g rakuunanlehtiä
 2 kevätsipulia (tai pari ohuehkoa nippusipulin vartta)
1,5 rkl mustia seesaminsiemeniä
1 limen raastettu kuori ja 2,5 rkl limemehua
1 rkl pähkinäöljyä
 (1 valkosipulinkynsi murskattuna)
(80 g ranskankermaa)
1 tl seesamiöljyä
(suolaa)


Leikkaa kyssäkaalit ja omenat tulitikun vahvuisiksi suikaleiksi. Poista chilistä siemenet ja leikkaa pieniksi kuutioiksi. Leikkaa yrtit karkeaksi silpuksi ja kevätsipulit ohuiksi renkaiksi.


Sekoita kaikki muut ainekset paitsi ranskankerma ja seesamiöljy kulhossa keskenään.

Siirrä tarjoiluastiaan tai neljälle annoslautaselle. Lusikoi lisukkeeksi ranskankermaa ja pirskota päälle seesamiöljy.


Ohje: Yotam Ottolenghi

4 kommenttia:

  1. Hyvän kuuloinen salaatti! Ottolenghi on kyllä lyömätön - yllättäviä mutta ihania makuyhdistelmiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssa viime aikoina kokeillut useammankin Ottolenghin reseptin, hyviä ovat. Vähän aikaa sitten hän näytti instagramissa testailevan jotain uutta, johon tuli karviaisia ja chiliä. Näytti tosi hyvälle.

      Poista
  2. Olenkin miettinyt, että miten tuohon kyssäkaaliin lähtisi tekemään tuttavuutta, nyt löytyi ratkaisu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että oli hyödyksi. Tämä oli kyllä paras minun tähänastisista kyssäkaalikokeiluistani. Nyt sattui kokeiluun kyllä mukavan mehukkaat ja nuoret kyssäkaalitkin.

      Poista