maanantai 9. heinäkuuta 2012

Uunitortilla

Tätä reseptiä kokeilin ensi kerran viime keväänä. Tämä maistui silloin niin hyvälle, että tein sitä useamman kerran kesän aikana. Talvella tein kerran, mutta näköjään sipulin laadulla on niin suuri merkitys, että en enää yritä tehdä tätä muusta kuin kevätsipulista ja näistä uuden sadon suomalaisista sipuleista. Smetanan vaihtaminen ranskankermaksi ei ollut hyvä juttu ja emmentalin vaihtaminen parmesaniksi ei toiminut sekään, vaikka alkuperäisessä ohjeessa on nimenomaan vastaraastettua parmesania. Myöskään jauhoiset perunat eivät tässä toimi.


4 kevätsipulia
1 valkosipulinkynsi
1 punainen paprika
1 keltainen paprika
5 keskikokoista keitettyä perunaa
5 isoa munaa
1 prk smentanaa
150 g emmental-juustoraastetta
suolaa
pippuria
öljyä

Hienonna kevätsipuli. Kuutioi paprikat ja pilko keitetyt perunat.

Kuumenna öljy pannulla. Kuullota paprikat ja sipuli pannulla. Murskaa mukaan valkosipulinkynsi. (Maustan itse tässä vaiheessa kasviksia pienellä määrällä suolaa ja pippuria, jotta kasvikset eivät jäisi mauttomiksi. Lisään silti suolaa ja pippuria myös koko annokseen.)

Anna kasvisten jäähtyä. Sekoita mukaan pilkotut perunat.


Vuoraa uunivuoka (n. 18 cm x 25 cm) foliolla ja voitele folio öljyllä.

Sekoita kulhossa munat ja smetana. Lisää mukaan juustoraaste ja jäähtynyt kasvis-perunaseos. Mausta suolalla ja pippurilla.


Kaada seos vuokaan ja levitä tasaiseksi. Paista 190 asteisessa uunissa 30 - 40 minuuttia tai kunnes seos on kullanruskea, kohonnut ja  keskeltä hyytynyt.


Ota tortilla uunista ja anna jäähtyä. Kippaa jäähtynyt tortilla nurinpäin leikkuulaudalle. Irrota folio varovasti. Leikkaa tortilla haluamasi kokoisiksi paloiksi ja kääntele palat oikein päin tarjolle. 

Tarjoile vaikka rucolan tai salaatin kanssa. Tortilla maistuu hyvälle haaleana ja täysin kylmänäkin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti