tiistai 10. heinäkuuta 2012

Savukalakastiketta ja uusia perunoita

Tämä ohje on ollut vuosia sitten Annassa. Nopsa ja helppo kastike on herkullista uusien perunoiden kanssa. Perinteisesti teen ensimmäisen erän juhannuksena. Loppukesästä olen lisännyt kastikkeeseen usein myös tuoreita kantarelleja. Pienet kantarellit voi heittää mukaan sellaisenaan, isommat pilkotaan ja paistetaan nopsasti pannulla, jotta neste haihtuu.


1 savustettu lohifile
3 - 4 uuden sadon sipulia varsineen
2 dl kuohukermaa
mustapippuria
(suolaa)
(2 dl tuoreita kantarelleja)




Poista kalasta ruodot, jos niitä ei ole poistettu jo aiemmin. Paloittele kala ja laita palat uunivuokaan. Sekoita mukaan hienonnetut sipulit. Mausta mustapippurilla. Lisää tarvittaessa suolaa. Kaada mukaan kerma. Sekoita hiukan.


Kypsennä 225 asteisessa uunissa 10 - 15 minuuttia.


Tarjoile keitettyjen uusien perunoiden kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti