sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Punajuuri-bataatti-perunapizza juustokastikkeella

Olen tainnut aiemminkin sanoa, että brittiläinen Delicious.-lehti on suosikkini. Siinä on joka numerossa jotain, jota on kerta kaikkiaan pakko kokeilla. Tähän viimeisimmässä numerossa olleeseen punajuuri-bataatti-perunapizzaan käytettävä sipulinen juustokastike oli todella hyvää. Sitä voisi mainiosti käyttää myös gratiineihin. Lehden ohjeessa oli pohjana käytetty flatbreadia, sen sijaan voisi käyttää pizzatortilloja. Halusin kuitenkin ihan oikean pizzan ja tein normaalin pizzapohjan. Kastiketta riittäisi mielestäni puolikin annosta.


1 iso pizzapohja tämän ohjeen mukaan
tai 2 pizzatortillaa

Tee ensin pizzapohja ja jätä taikina nousemaan.



Juustokastike:
50 g voita
1 salottisipuli
2 murskattua valkosipulinkynttä
1 prk smetanaa
1,5 dl kermaa
1 tl Dijon-sinappia
mustapippuria
100 g emmental-juustoraastetta

Sulata voi pannulla. Lisää sipuli ja anna hautua miedolla lämmöllä noin 8 minuuttia. Lisää murskatut valkosipulinkynnet ja anna hautua vielä pari minuuttia. Lisää pannulle smetana, kerma ja sinappi. Anna kiehua miedolla lämmöllä pari minuuttia. Lisää juustoraaste. Juuston ei tarvitse sulaa kokonaan. Mausta mustapippurilla. Siirrä pannu pois levyltä ja anna jäähtyä.



 Päälle:
1 rosamunda-peruna
 puolikas bataattia
2 keskikokoista punajuurta
1 punasipuli
10 kirsikkatomaattia
pari oksaa tuoretta rosmariinia
vastajauhettua mustapippuria
Maldon merisuolaa
oliiviöljyä

Viipaloi peruna, bataatti, punajuuret ja punasipuli mandoliinilla mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Halkaise kirsikkatomaatit.

Kauli pizzapohja ohueksi. Levitä päälle kerros juustokastiketta. Ohjeen mukaan ohut kerros riittää, mutta kastike on niin hyvää, että eipä kerrosta kannata kovin ohueksi jättää. Kokonainen annos kastiketta on kuitenkin hiukan liikaa.


Levitä päälle ohuita juures- ja sipuliviipaleita. Ripottele niiden päälle halkaistut kirsikkatomaatit. Riivi päälle rosmariininlehtiä. 


Mausta pizza vastajauhetulla mustapippurilla ja merisuolalla. Pirskottele päälle oliiviöljyä.


Paista 225-asteisessa uunissa 15 - 20 minuuttia. 



Pizzan seuraksi voi tarjoilla rucolasalaattia. Juomaksi lehti suosittelee hedelmäistä valkoviiniä (pinot blanc). 

Kuvan pizza on koristeltu tuoreilla rosmariininlehdillä ja ohuilla raaoilla punasipulirenkailla, joita värjäsin hiukan punajuurella.



Ja ylijääneet juuresviipaleet voi gratinoida ylijääneellä juustokastikkeella. Ohuet viipaleet kypsyvät uunissa hetkessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti