sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Bulgogikanaa

Tämä marinoitu ja grillattu kana on yksi parhaista kanaresepteistä, jota olen koskaan kokeillut. Tein kanaa osaksi toista ruokaa, mutta tällaisenakin se on hyvää. Itse aion käyttää kanaa tulevaisuudessa salaattiin.


4 ohutta kanan rintafilepihviä

Marinadi:
2 appelsiinin mehu
2 limetin mehu
0,5 dl soijaa
1 rkl seesamiöljyä
2 valkosipulinkynttä puristettuna
parin sentin pala inkivääriä raastettuna
1 rkl öljyä

Sekoita marinadin ainekset. Marinoi kananpaloja vähintään 30 minuuttia. Mielellään vaikka yön yli. Tässä kokeilussa parin tunnin marinointi oli ihan riittävä.

Grillaa kanat uunissa grillivastuksen alla. Käännä palat grillauksen puolivälissä. Grillausaika riippuu palojen vahvuudesta. Näissä melko ohuissa rintafileissä aikaa kului noin vartti.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti