tiistai 23. joulukuuta 2014

Joulukuun 23. lohta rullalla

Näistä lohirulla-palttoonnapeista on tullut joulutraditio. Äitini tekee niitä aina aatonaaton iltapalalle. Itse en ole tehnyt näitä koskaan, mutta syönyt useasti hyvällä ruokahalulla. Muistan, että serkkunikin niitä joskus varta vasten odotteli. Äidin lohirullista erityisen hyvät tekee Nakkilasta hankittu kylmäsavulohi, joka on pehmeämmän makuista ja mehevämpää kuin kaupasta ostettu kylmäsavulohi.


kylmäsavulohta ohuina viipaleina
ruohosipulituorejuustoa
persiljaa hienonnettuna

Tarjoiluun lisäksi:
palttoonnappeja

Levitä työtasolle pala kelmua. Asettele kylmäsavulohiviipaleet hiukan limittäin kelmun päälle siten, että saat niistä tasaisen suorakaiteen muotoisen levyn, jonka pystyy käärimään rullalle.

Levitä lohilevylle ruohosipulituorejuustoa. Ripottele päälle hienonnettu persilja.

Kääri levy tiukalle rullalle kuten kääretorttu. Rullaa voi tiivistää käärimällä kelmun päät tiukemmalle samaan tapaan kuin käärisit karamellipaperia.

Laita rullat pakastimeen ja jäädytä.

Ota lohirulla pakastimesta hyvissä ajoin ennen tarjoilua. Leikkaa kohmeinen rulla noin puolen sentin viipaleiksi ja asettele viipaleet palttoonnapeille.

Tarjoile huoneenlämpöisinä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti