maanantai 8. joulukuuta 2014

Joulukuun 8. ketutusta

Joo ihan sanamukaisesti ketuttaa tänään, joten sen kunniaksi laitan blogiin joululahjavinkin, jolla ei ole mitään tekemistä ruoan kanssa. Tein tämän kettuhuivin itse asiassa muutama vuosi sitten, kun bongasin kuvan jostain blogista, jonka nimeä en muista. Varsinainen ohje on kuitenkin nykyisin täällä. Siellä näyttää olevan myös linkki kivaan pesukarhuversioon samasta huivista.


Neulehuivithan ovat muutenkin kivoja joululahjaideoita, koska sellaisen saa tehtyä yhdessä illassa. Myös tällainen ei-niin-kovin-pitkäjänteinen-ja-vain-satunnainen käsityöihminen. Tuon kettuhuivin tekemiseen minulla meni muutama tunti, joten kuka tahansa ehtii noita näperrellä vielä ennen joulua.


Vaikka neuletyöt taitavat tänä jouluna jäädä tekemättä, niin ompelukoneen aion kaivaa esiin. Kaapissa odottelee muutama metri Marimekon Vatruska-kangasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti