tiistai 2. joulukuuta 2014

Joulukuun 2. tähtipullat

Joulukuu maistuu myös tähtipullille. Tähtipullat ovat toisille varmaan jokavuotinen traditio, mutta itse olen tehnyt näitä vain kaksi kertaa. Laitan tuohon ohjeeseen nesteeksi perinteisemmän maidon, mutta itse teen pullat nykyään aina veteen.

Pullat:
0,5 l maitoa (tai vettä)
50 g tuorehiivaa
2 dl sokeria
2 tl suolaa
1 rkl kardemummaa
noin 14 - 15 dl vehnäjauhoja
150 g voita

Voiteluun:
1 muna

Tähdet:
150 g voita
1,5 dl sokeria
1,5 tl vaniljasokeria
1 muna
0,5 dl kermaa
5 dl vehnäjauhoja


Kuumenna neste kädenlämpöiseksi. Lisää nesteeseen murennettu hiiva, sokeri, suola ja kardemumma. 

Alusta reilu litra jauhoja taikinaan. Vaivaa mukaan pehmeä voi ja tarvittaessa loput jauhot.

 Peitä taikina liinalla ja anna kohota kaksinkertaiseksi lämpimässä paikassa.

Tee tähtitaikina pullataikinan kohotessa. Sekoita pehmeä rasva, sokeri ja vaniljasokeri keskenään. Lisää muna, kerma ja jauhot. Laita taikina jääkaappiin hetkeksi odottelemaan.

Leivo kohonnut pullataikina pikkupulliksi. Anna kohota peitettyinä.

Kauli tähtitaikina noin puolen sentin vahvuiseksi levyksi. Ota levystä piparimuotilla sopivan kokoisia tähtiä pullien päälle. Tee lopusta taikinasta erikseen paistettavia pikkuleipiä.

Voitele pullat munalla ja paina jokaisen pintaan tähti. 

Paista 225 asteisessa uunissa 10 - 15 minuuttia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti