sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Fisuwokki

Ihan liian harvoin tulee kaivettua wokkipannu esiin. Wokkiruokia on helppo kehitellä aineksista, joita kaapissa sattuu olemaan ja valmistus on nopsaa. Tähän wokkiin tosin näin hiukan enemmän vaivaa. Mitään reseptiä ei ollut, mutta haalin kaupasta mukaan kasviksia, joita yleensä muutenkin suosin wokkiruoissa. Nyt vaivauduin tekemään itse myös chilikastikkeen, jonka ohje on jo blogissa.


150 g kokojyvänuudeleita
400 g lohifileetä
1 limen mehu
suolaa
1 punainen paprika
150 g sokeriherneen palkoja
4 kevätsipulin vartta
100 g sieniä (esim. siitake, enoki, shimeji)
2 rkl sweet thai chili saucea mielellään itsetehtyä
parin sentin pala tuoretta inkivääriä raasteena
1 punainen chili
rypsiöljyä
2 dl kookosmaitoa tai -kermaa
200 g katkarapuja 
suolaa
mustapippuria
1 - 2 ruukkua thaibasilikaa hienonnettuna


Jos haluat, voit poistaa lohesta nahan. Palat pysyvät kuitenkin paremmin koossa, jos nahkaa ei poisteta. Leikkaa file parin kolmen sentin viipaleiksi. Laita palat kulhoon ja sekoita mukaan limemehu. Anna maustua.

Leikkaa paprika, sokeriherneet ja kevätsipulin varret ohuiksi suikaleiksi. Hienonna chili. Jos käytät siitakesieniä, leikkaa ne viipaleiksi. Enoki- tai shimejisienet voi käyttää kokonaisina.

 

 Kiehauta kattilallinen vettä ja lisää mukaan hiukan suolaa. Lisää nuudelit kattilaan. Sekoittele niin, että ne peittyvät kokonaan. Poista kattila levyltä. Laita kattilan päälle kansi ja anna seistä 5 minuuttia. Siivilöi sen jälkeen vesi pois ja huuhtele nuudelit kylmällä vedellä.


Kuumenna rypsiöljyä paistinpannulla. Paista lohiviipaleita paksuudesta riippuen 2 - 3 minuuttia molemmin puolin (ensin nahkapuolelta). Mausta suolalla.

Kuumenna rypsiöljyä wokkipannulla. Lisää mukaan paprika- ja sokerihernesuikaleet sekä hienonnettu chili. Kuullota kasviksia pari minuuttia. Lisää pannulle kevätsipulisuikaleet ja kuullota kasviksia minuutin verran. Lisää lopuksi sienet ja inkivääriraaste. Paista kasviksia vielä parisen minuuttia.


Mausta kasvikset chilikastikkeella, suolalla ja mustapippurilla. Lisää kookoskerma ja anna kastikkeen kiehahtaa. Lisää sen jälkeen katkaravut. Kuumenna katkaravut kastikkeessa. Älä keitä.


Lisää siivilöidyt nuudelit ja thaibasilika. Jätä hiukan thaibasilikaa koristeeksi.


Nosta paistetut lohiviipaleet kasvis-nuudeliseoksen päälle. Levitä lohiviipaleille hiukan chilikastiketta. Ripottele päälle thaibasilikasilppua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti