perjantai 7. maaliskuuta 2014

Kanaa piccata

Viime viikonloppuna mietin mitä hyvää voisi tehdä kanasta. Päätin heti, että ruoassa pitää olla sitruunainen maku. Se puolestaan johti siihen, että lisukkeeksi piti saada vihreää parsaa, vaikka nyt ei vielä parsakausi olekaan. Ja koska tykkään parsasta kapristen kanssa, niin ruoassa saisi tietysti olla niitäkin. Googlasin hakusanoilla chicken lemon capers ja kuinka ollakaan vastaan tuli aivan täydellinen ruoka - chicken piccata. Juuri nuo ainekset mitä halusinkin käyttää. Yhdellä sivustolla oli video, jonka katselin ja loppujen lopuksi valitsinkin tuon samaisen reseptin. Järkyttävän hyvää kanaa. Mehukasta, sitruunaista ja aivan mahtavaa parsan kanssa tarjoiltuna.


2 paksua kanan rintafileetä
ripaus cayennepippuria
vastajauhettua mustapippuria
suolaa
vehnäjauhoja
2 rkl rypsiöljyä
1 rkl kapriksia valutettuna
1 dl valkoviiniä (tai kanalientä)
0,5 dl sitruunamehua
0,5 dl vettä
3 rkl kylmää voita kuutioina
2 rkl silputtua lehtipersiljaa


Lisäksi:
nippu vihreää parsaa
vettä
1 rkl suolaa
0,5 tl sokeria
 
Ruoka on niin nopsa kokata, että tee kaikki valmistelut ennen kuin alat paistamaan kanaleikkeitä. Purista sitruunasta mehu, silppua persilja, kuutioi voi. Leikkaa parsasta kova tyviosa pois. Vihreää parsaa ei tarvitse kuoria, mutta höyläsin ohuelti kuorta pois parsan kantaosasta ihan vain ulkonäöllisistä syistä.


  Leikkaa fileet perhosleikkeiksi terävällä veitsellä eli viillä liha sivusta auki (kuten kirja) ja jätä toisesta reunasta kiinni. Avaa leike isoksi. Vaihtoehtoisesti fileet voi nuijia ohuiksi tuorekelmun välissä.

Ripottele leikkeiden molemmille puolille hiukan cayennepippuria, vastajauhettua mustapippuria ja  suolaa. Kääntele fileet pienessä määrässä vehnäjauhoa, pyyhkäise liiat jauhot pois. (Käytin vain noin 1,5 rkl jauhoa.)

Laita isoon kattilaan vettä ja mausta vesi suolalla ja sokerilla. Laita vesi kiehumaan.

Kuumenna paistinpannulla 2 rkl rypsiöljyä. Laita jauhotetut kanaleikkeet kuumalle pannulle. Paista kunnes väri on hyvä. Alenna lämpöä ja paista noin 3 - 4 minuuttia. Lisää sen jälkeen lämpöä ja käännä leikkeet. Paista toisellekin puolelle hyvä väri ja alenna lämpöä. Paista toiseltakin puolelta 3 - 4 minuuttia.

Laita parsat kiehuvaan veteen juuri ennen kuin kanaleikkeet ovat valmiit. 


Nosta kanaleikkeet pois pannulta. Lisää taas lämpöä ja laita pannulle kaprikset. Painele osa kapriksista haarukalla pienemmiksi. Kaada mukaan valkoviini (tai kanaliemi). Sekoita kunnolla ja anna kiehua kokoon noin kaksi minuuttia. Lisää sitruunamehu, vesi ja vokuutiot. Sekoita koko ajan kunnes voi sulaa. Vähennä lämpöä ja lisää kastikkeeseen persilja. Nosta kanaleikkeet pannulle ja kuumenna ne kastikkeessa (noin 1 - 2 minuuttia).

Annostele valutetut parsat ja kanaleikkeet lautasille. Lusikoi päälle kastiketta.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti