lauantai 8. maaliskuuta 2014

Hedelmiä sitruunaruoho-vaniljasiirapissa

Tykkään Jamie Oliverista, mutta en jaksa enää katsoa kaikkia Jamien ruokaohjelmia, joita Suomessa tulee joka kanavalta monta kertaa päivässä. Vähemmänkin riittäisi. Viime viikolla telkkari sattui olemaan auki, kun Jamie teki hedelmäsalaattia. En seurannut ohjelmaa, mutta jossain vaiheessa tajusin, että hedelmäsalaattiin tuli mausteeksi sokerihuurrettua korianteria. Mielenkiintoista. Minä kuulun niihin, jotka ovat joutuneet opettelemaan korianterin makuun. Ensimmäisellä kerralla se maistui mielestäni saippualle ja jotenkin ummehtuneelle. Sittemmin olen oppinut tykkäämään korianterista ja siksi sokerihuurrettua korianteria oli pakko päästä kokeilemaan. No - minusta se ei ollut kovin kummoista, hieman petyin. Mutta tuo siirappi - tsiisus miten hyvää. Ihan samaa ohjetta en netistä löytänyt, joten tämä on kirjattu ylös ohjelmasta sen mukaan mitä muistin, kun eipä tuota tosiaan tullut seurattua kunnolla.

Siirappiin:
1 dl vettä
1,5 dl sokeria
4 jääpalaa
1 vaniljatanko
1 sitruunaruoho

Salaattiin:
hedelmiä ja marjoja maun ja saatavuuden mukaan


Omassa salaatissani oli:
papaija paloina
banaani viipaleina
2 appelsiinia fileinä
4 passionhedelmää
2 dl tuoreita mustikoita

Jamiella taisi olla:
karambolaa
papaijaa
tamarilloja
passionhdelmiä
tuoreita litsejä
ananaskirsikoita
kiivejä


Tarjoiluun lisäksi:
nippu tuoretta korianteria
noin desi tomusokeria
maustamatonta jogurttia


Murskaa sitruunaruohon vartta veitsellä, poista sen verran ohuemmasta päästä, että sitruunaruoho mahtuu kattilaan. Halkaise vaniljatanko ja kaavi siitä siemenet veitsellä.

Laita vesi ja sokeri kannelliseen kattilaan. Kuumenna, kunnes seos alkaa kiehua.  Lisää sitruunaruoho, vaniljansiemenet ja halkaistu tanko. Vähennä lämpö minimiin, peitä kattila kannella ja anna muhia 10 minuuttia, kunnes siirappi on hiukan paksumpaa koostumukseltaan. Ota kattila levyltä ja sekoita mukaan jääpalat, anna niiden sulaa. Sekoita lopuksi.


Kastele nippu korianteria sitruunaruoho-vaniljasiirapissa. Kaada nipun päälle reilusti tomusokeria. Laita nippu roikkumaan 180 asteiseen uuniin kymmeneksi minuutiksi. Lehtien tulisi tulla rapeiksi, mutta ei ruskeiksi. (En viritellyt nippua roikkumaan, vaan laitoin sen uuniritilälle.) Alle kannattaa molemmilla tavoilla viritellä leivinpaperia tai foliota, koska korianterista tippuu sokerista nestettä.

Paloittele hedelmät laakeaan tarjoilukulhoon. Kaada päälle sitruunaruoho-vaniljasiirappia.


Tarjoile maustamattoman jogurtin ja murennettujen korianterinlehtien kanssa.Itse jätin jogurtin pois ja murentelin korianterinlehtiä valmiiksi salaatin päälle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti