sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Sitruunaa ja ruisleipää?

Tää nyt ei ole varsinainen ruokaohje, mutta koska mä olen jäänyt kesäkoukkuun tähän makuyhdistelmään, niin laitan sen tännekin. Mä en ole koskaan kokeillut sitruunaa muun leivän kuin tuon realin kanssa, koska jotenkin vaan tuntuu, että se ei toimisi yhtä hyvin. Jos kokonainen sitruunaviipale tuntuu liian tymäkälle kokeilulle, kannattaa aloittaa vähän vähemmällä. Oleellista on, että sitruuna leikataan mahdollisimman ohueksi.


real-ruisleipää
maustamatonta tuorejuustoa
paperinohut viipale sitruunaa
basilikaa

muuta lisuketta leivät eivät tarvitse



maanantai 24. heinäkuuta 2017

Chilinen vesimelonisalaatti

Tein tätä salaattia jo jonkun aikaa sitten ja ajattelin tähdätä postituksen jollekin hellepäivälle. Koska sellaiset näyttävät olevan kortilla tänä(kin) kesänä, niin tällainen puolivillaisen lämmin päivä lienee ihan yhtä hyvä. No, joka tapauksessa tämä olisi oikein hyvä hellepäivän salaattina vaikka grilliruoan kaverina, mutta menee tietysti muutenkin mukavana kevyenä kesäherkkuna.


puolet minivesimelonista
puoli ruukkua minttua
puoli ruukkua thaibasilikaa
2 rkl palmusokeria tai ruskeaa sokeria
2 rkl thaikalakastiketta
1 valkosipulinkynsi
1 - 3 punaista chiliä 
1 limen mehu

Leikkaa puolikas minivesimelonista noin kahden sentin viipaleiksi. Leikkaa kuoret pois ja paloittele hedelmäliha reiluiksi kuutioiksi.

Mittaa sokeri, valkosipulinkynsi ja viipaloidut chilit mortteliin ja jauha tasaiseksi. Chili voi jäädä hieman isommiksi paloiksi. Lisää sitten mukaan thaikalakastike ja limen mehu. Sekoittele kunnes sokeri sulaa.


Asettele melonikuutiot tarjoilulautaselle, ripottele päälle yrttisuikaleet ja lusikoi sitten päälle kastike. Anna maustua muutama minuutti.

Melonikuutiot voi myös pyöräyttää kastikeessa ja sen jälkeen yrttisilpussa ja asetella tarjolle.

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Schwarzwaldin piknikkakku

Mä olen tykästynyt tähän vuokaan tehtävään kakkuun. Siinä on monia hyviä puolia.
1. Se on nopea tehdä. 
Pohja on kääretorttupohjan vahvuinen, joten se paistuu nopeasti ja jäähtyy nopeasti.
2. Se on helppo koota. 
Kaikki ladotaan vaan kerroksittain vuokaan.
3. Se maistuu hyvälle.
Maku on perinteisen täytekakun maku, mutta huomattavasti vähemmällä vaivalla.
4. Se on näyttävän näköinen.
Koristelusta saa helposti näyttävän pelkästään paloittelemalla kakun päälle marjoja ja hedelmiä.
5. Se on helppo kuljettaa.
Koska kakku on vuoassa, se kulkee helposti minne tahansa. Olen roudannut sen kerran jopa linja-autolla muovipussissa työpaikalle.
6. Sitä on helppo muunnella.
Rahkaa voi maustaa mielensä mukaan tai ostaa valmiiksi maustettua rahkaa. Pohjan päälle voi lusikoida hilloa tai marjasosetta. Päälle voi viritellä mitä tahansa koristeluja.
Tällä kerralla päätin kokeilla miltä maistuisi Schwarzwaldin kakusta versioitu piknikkakku.


Kakkupohjaan:
2 munaa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
0,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl tummaa kaakaojauhetta
0,5 tl leivinjauhetta

Vuoan voiteluun:
voita
korppujauhoa

Kostutukseen:
kirschiä tai kirsikkamehua

Täytteeseen:
reilu dl kirsikkahilloa tai -marmeladia
n. 2 dl paloiteltuja tuoreita kirsikoita
 2,5 dl kermaa
1 prk rahkaa
sokeria maun mukaan
1 tl vaniljasokeria

Päälle:
tuoreita kirsikoita 
50 - 100 g suklaata raastettuna tai rouhittuna


Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Mausta vaniljasokerilla. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi taikinaan. Sekoita varovasti.

Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun korkealaitaiseen, suunnilleen kakkuvuoan kokoiseen piirakkavuokaan tai uunivuokaan.

Paista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla.

Anna kakkupohjan jäähtyä vuoassa. Vatkaa sillä välin kerma vaahdoksi ja sekoita sitten kermavaahdon sekaan purkillinen rahkaa. Mausta vaniljasokerilla ja lisää sokeria maun mukaan.


 Siisti vuoan reunat, jos niillä on näkyvissä korppujauhoa. Mikäli tarjoat kakun samana päivänä, pohjaa kannattaa kostuttaa hieman kirschillä tai kirsikkamehulla. Mikäli tarjoat sen vasta seuraavana päivänä, kostutusta ei tarvita.


Levitä kirsikkahillo tai -marmeladi kakkupohjan päälle. 


Ripottele päälle paloitellut kirsikat, joista on poistettu kivet. 


Levitä päälle kermarahka. 


Koristele raastetulla suklaalla ja tuoreilla kirsikoilla.


Halutessasi voit lisätä myös sitruunamelissan tai mintun lehtiä ja syötäviä kukkia.



 

Edit: Unohtui kirjoittaa, että kakku tulee pitää kylmässä vähintään 6 h ennen tarjoilua, mielellään yön yli. Koristelun voi hyvin tehdä tai viimeistellä vasta ennen tarjolle laittamista. 

torstai 6. heinäkuuta 2017

Club Sandwich kanalla ja pekonilla

Hirveän pitkän aikaa on kulunut siitä, että tein ruoka-annoksesta käyvän voileivän. Nyt on varmaan kuukauden verran pyörinyt ajatuksissa, että tekisipä mieli tehdä Club Sandwich. Sellainen överiversio, jossa on monta kerrosta ja majoneesikin itse tehtyä - kanaa ja rapeaa pekonia ja cheddaria. Juu, juuri sellainen eiku tällainen, koska tässä se nyt on. Ihan tuoreeltaan, tänään tehtynä.


Yhteen annokseen:

4 - 5 isoa paahtoleipäviipaletta
majoneesia (itse tehtyä tai kaupasta ostettua)
1 kanan ohutleike
suolaa
mustapippuria
öljyä ja voita paistamiseen
4 viipaletta pekonia
cheddaria ohuina viipaleina
rapeaa salaattia
1 - 2 tomaattia
kirsikkatomaatti ja persiljaa koristeeksi sekä coctailtikku


 Paista pekoni rapeaksi. Nosta talouspaperin päälle odottelemaan.

Mausta kanan ohutleike suolalla ja pippurilla. Kuumenna pannulla hieman öljyä ja voita ja paista kanaleikkeeseen kaunis pinta. Jätä sen jälkeen paistumaan miedolle lämmölle. Paista muutama minuutti, käännä ja paista vielä muutama minuutti.

Leikkaa cheddar ja tomaatti ohuiksi viipaleiksi. Paahda paahtoleivän viipaleisiin kevyt ruskea pinta.

Kokoa leipä. Voitele 4 viipaletta paahtoleipäviipaletta majoneesilla ja laita kerrosten väliin maun mukaan cheddaria, salaattia, tomaattiviipaleita, pekonia ja yhteen väliin paistettu kanaleike. Yritä tehdä kerroksista tasaisia, jotta leipä pysyy jämäkästi tornina. Tomaattiviipaleiden päälle voi halutessaan pyöräyttää hieman mustapippuria myllystä. Laita päällimmäiseksi voitelematon leipäviipale. Laita päälle koristeeksi pari persiljanlehteä ja coctailtikku, johon on keihästetty kirsikkatomaatti.
 

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Pyttipannu summer edition

Jokusia vuosia sitten, kun työpaikka oli Tampereen keskustassa, meillä oli tapana työkaverin kanssa aloittaa vapun juhlinta vappuaattona Tillikassa pyttipannulla ja skumpalla. Eikä millään skumppalasillisella vaan ihan ison skumppapullon voimin. Lounas venähti yleensä tuntien pituiseksi. Kotona mun tulee harvemmin tehtyä pyttipannua - ehkä siksi, että en juurikaan keitä ruoan lisukkeeksi perunoita ja silloin kun keitän, niitä ei jää seuraavaan päivään. Yleensä mun pyttipannuni onkin tehty raaoista perunoista. Tämän ruoan nimesin pyttipannun kesäversioksi, vaikka kyseessä on paremminkin frittata. Ainekset vaan ovat niin kovin pyttipannumaiset.


Huomaa, että alla olevassa paistoajat ovat noin-aikoja. Paistoaika riippuu pitkälti pannun koosta ja tärkeintä on olla paistamatta ruokaa liian kuivaksi.

n. 300 g uusia perunoita
6 - 8 nakkia (tai saman verran muuta makkaraa tai prinssinakkeja)
3 kesäsipulin varret hienonnettuina
0,5 dl hienonnettua persiljaa ja vähän koristeeksi
6 munaa
1 dl kermaa (tai maitoa)
1 tl karkeaa Dijon-sinappia
1 valkosipulinkynsi murskattuna
suolaa
mustapippuria
voita ja öljyä paistamiseen
parmesania raastettuna


Keitä uudet perunat kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Tämän ruoan idea on, että perunat ovat valmiiksi lämpimiä ja niitä ei paisteta.

Leikkaa lämpimät perunat reiluiksi viipaleiksi tai paloiksi.

Kuumenna voita ja ruokaöljyä uuninkestävällä paistinpannulla. Lisää nakit pannulle ja paista niitä miedolla lämmöllä kunnes saat niihin kauniin pinnan.

Nakkien paistuessa, vatkaa munien rakenne rikki. Lisää mukaan kerma, sinappi, murskattu valkosipulinkynsi, persiljasilppu ja hienonnetut kesäsipulinvarret. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Laita uunin grillivastus tässä vaiheessa päälle, jotta saat esilämmitettyä uunin.

Lisää pannulle ensin perunat ja sen jälkeen munaseos. Ripottele päälle parmesanraastetta. Anna paistua miedolla lämmöllä sekoittamatta noin 6 - 8 minuuttia. Paistoaika riippuu pannun koosta, mitä isompi pannu, sitä nopeammin seos hyytyy. Sen tulisi kuitenkin olla melko hytisevää.

Laita pannu uuniin grillivastuksen alle ja paista kunnes pinta saa kauniin värin. Ota pannu uunista ja ripottele pinnalle persiljasilppua.

Ruokajuomaksi sopinee paremmin olut kuin skumppa ;)

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Arkiruokaa: Aasialainen katkarapupasta

Vähän hassua, että tämä ohje ei ole päätynyt aiemmin blogiin, koska teen tätä katkarapukastiketta melko usein. Tekisin ehkä useamminkin, mutta lähikaupoissa ei myydä lainkaan thaibasilikaa, joten sen vuoksi pitää tehdä vähän pidempi kauppamatka. Muita aineksia onkin helppo pitää kaapissa jemmassa. Mikäli thaibasilikaa ei ole saatavilla, voi sen korvata perusbasilikalla. Kastike sopii hyvin myös nuudeleitten ja riisin seuraksi.


2 tl punaista thaicurrytahnaa
2 kesäsipulia varsineen tai 1 banaanisalottisipuli tai pätkä purjoa
1 valkosipulinkynsi
1 punainen paprika
2 dl kookoskermaa
n. 350 g katkarapuja
2 rkl rypsiöljyä
0,5 - 1 tl mustapippuria
ruukku thaibasilikaa 

Lisäksi:
spagettia


Keitä spagetti paketin ohjeen mukaan.

Leikkaa paprika kuutioiksi ja hienonna sipulit. Hienonna valkosipulinkynsi. Leikkaa thaibasilika suikaleiksi.

Kuumenna öljy pannulla. Lisää currytahna pannulle ja sekoittele minuutin verran. Lisää pannulle hienonnettu sipuli ja valkosipuli sekä paprikakuutiot. Sekoittele ja anna paistua noin 3 minuuttia. Lisää sen jälkeen pannulle kookoskerma. Kuumenna kiehuvaksi. Mausta mustapippurilla. Lisää sulatetut katkaravut ja kuumenna parin minuutin ajan. Tarkista suola ja mausteet. Siirrä pannu levyltä ja lisää lopuksi mukaan thaibasilika.

Tarjoile spagetin, nuudeleiden tai riisin kanssa.