Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivät ja sämpylät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivät ja sämpylät. Näytä kaikki tekstit

tiistai 8. elokuuta 2017

Flatbread

Ostin tässä jokin aikaa sitten torilta nipun punajuuria ja päätin tehdä osasta punajuurihummusta. Hummuksen seuraksi ajattelin leipoa flatbreadia, jota en ole aiemmin kokeillut. Siispä kaivelin netistä flatbreadin ohjetta ja valitsin tämän ohjeen sen vuoksi, että siinä oli käytetty valkosipulia ja yrttejä. Mä tungen yrttejä mielelläni joka paikkaan ja näin kesäaikaan niitä saa onneksi omista istutuksista. Muutin ohjetta ihan pienesti.


n. 15 g tuorehiivaa
2 valkosipulinkynttä murskattuna
1 rkl silputtuja yrttejä esim. rosmariinia ja timjamia
0,5 tl suolaa
1 rkl hunajaa
260 g vehnäjauhoja
1 rkl oliiviöljyä
1,8 dl kädenlämpöistä vettä

rypsiöljyä paistamiseen
(voisulaa viimeistelyyn)

Mittaa vesi kulhoon. Liuota mukaan hiiva. Lisää nesteeseen silputut yrtit, murskattu valkosipuli, suola ja hunaja. Lisää jauhot vähitellen. Vaivaa taikinaa noin 2 minuuttia. Lisää oliiviöljy vaivaamisen loppuvaiheessa.

Peitä kulho liinalla tai tuorekelmulla. Anna kohota tunnin verran.

Leikkaa kohonnut taikina 6 - 8 osaan. Mä en halunnut tehdä pyöreitä ja siistejä leipiä vaan kaulin palaset epäsäännnöllisen pitkulaisiksi soikioiksi.

Kuumenna valurautapannu kuumaksi. Lisää pannulle hieman rypsiöljyä. Paista leipiä 2,5 minuuttia toiselta puolelta. Älä koske leipiin paistumisen aikana. Käännä ja paista 2,5 minuuttia toiselta puolelta.

Leiville voi paiston päätteeksi sutia hieman voisulaa.






torstai 7. heinäkuuta 2016

Pellavaletit ja hunajasitruunavoi

Tylsän pilvinen lomapäivä, joten päätin pistää uunin lämpiämään ja leipoa sämpylöitä. Koska lomalla on hyvää aikaa nähdä vähän enemmän aikaa, letitin sämpylät ja sekoitin niiden seuraksi hunajasitruunavoita.


Sämpylät:
3 dl kädenlämpöistä vettä
20 g tuorehiivaa
1 tl suolaa
1 rkl hunajaa
1 dl kauraleseitä
1 dl pellavansiemeniä
0,75 dl pellavarouhetta
7 - 8 dl vehnäjauhoja
2 rkl oliiviöljyä

muna voiteluun
unikonsiemeniä
pellavansiemeniä
mustia seesaminsiemeniä
kurpitsansiemeniä

Hunajasitruunavoi:
75 g melko pehmeää voita
2 reilua rkl (jähmeää) hunajaa
1 sitruunan raastettu kuori

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja hunaja. Sekoita. 

Lisää kauraleseet, pellavansiemenet ja pellavarouhe sekä pari desiä jauhoja. Sekoita.

Lisää loput jauhosta vähitellen. Vaivaa taikinaa noin 7 minuuttia. Lisää lopuksi oliiviöljy ja vaivaa vielä noin 3 minuuttia. Kohota taikina kaksinkertaiseksi.

Jaa taikina 8 osaan. Pyöritä kukin pala pitkäksi ohuehkoksi pötkyläksi. Leikkaa pötkylästä 1/3 erilleen. Kiinnitä pienempi pötkylä pidemmän pötkylän keskikohtaan painamalla ja letitä taikina löyhäksi letiksi. Taita letin päät letin alapuolelle ja paina kunnolla kiinni.


Nosta lettisämpylät leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Kohota liinan alla.

Voitele kananmunalla ja ripottele päälle siemeniä.

Paista 200-asteisessa uunissa 12 - 15 minuuttia tai kunnes sämpylät saavat hieman väriä.


Sekoita voi sämpylöiden paistuessa. Lisää melko pehmeään voihin hunaja ja raastettu sitruunankuori. Sekoita tasaiseksi.

Tarjoile lämpimät sämpylät hunajasitruunavoin kanssa.

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Joulukuun 20. Porkkanamarmeladi ja rapeat sämpylät

Oli pakko alkaa tehdä itse leipää, kun en viitsinyt lähteä kauppaan. Muistin nähneeni näiden sämpylöiden ohjeen Soppa365-sivustolla ja kävin sen sieltä katsomassa. Tein kuitenkin vain reilun puoli annosta taikinaa ja korvasin maidon turkkilaisella jogurtilla. Sämpylöistä tuli juuri sellaisia mitä luvattiin - hieman sitkeitä ja rapeakuorisia. Sämpylöille halusin kaveriksi porkkanamarmeladia. Edit: Lisättäköön vielä, että marmeladi on aika kirpakkaa, miedompaa siitä saa käyttämällä 2 sitruunan ja 1 appelsiinin sijaan 2 appelsiinia ja 1 sitruunan.


Sämpylöihin:
2,5 dl vettä
1 dl turkkilaista jogurttia
15 g tuorehiivaa
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 tl suolaa
n. 7 - 8 dl jauhoja
n. 1 dl jauhoja leipomiseen

Sekoita vesi ja turkkilainen jogurtti ja kuumenna kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva nesteeseen. Lisää juokseva hunaja ja suola. Sekoita mukaan jauhot.

Taikina tarttui aika reippaasti sormiin ja vaivasin sitä vain hetken aikaa. Lopputuloksen pitäisi olla sellainen, että taikina juuri ja juuri irtoaa kulhosta ja sormista.

Peitä taikina ja anna kohota 1 - 1,5 tunnin ajan.

Kun taikina on kohonnut, ripottele työtasolle reilu puoli desiä jauhoja. Kaada taikina varovasti tasolle. Sitä ei pidä vaivata lainkaan ja taikinassa pitäisi saada säilytettyä hiivan muodostamat kuplat. Ripottele taikinan päälle jauhoja.

Leikkaa taikinasta 4 - 5 leveähköä nauhaa ja leikkaa ne vielä kolmeen osaan. Näistä ei ole tarkoituskaan saada samannäköisiä, mutta paistamisen kannalta niiden pitäisi olla samankokoisia.

Nostele sämpylät varovasti leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Laita sämpylät uuniin ja paista 240-asteisessa uunissa 15 - 20 minuuttia.


Porkkanamarmeladiin:
4 isoa porkkanaa karkeana raasteena
1 appelsiinin mehu
1 greipin mehu
2 sitruunan mehu

2 dl hillosokeri

Purista appelsiinista, greipistä ja sitruunoista mehu. Jätä reilu puoli desiä mehusta sivuun ja kuumenna loput kattilassa. Lisää porkkanaraaste ja keitä raaste pehmeäksi (noin 15 minuuttia).

Lisää hillosokeri ja loput mehusta. Keitä 15 minuuttia.

Kaada valmis porkkanamarmeladi steriloituun lasipurkkiin ja sulje kansi.

Tarjoile porkkanamarmeladi sämpylöiden ja voin kanssa.



maanantai 14. joulukuuta 2015

Joulukuun 14. Juustoinen joulukranssi

Komean kranssin ohje tuli vastaan suosikkiruokalehteni delicious. magazinen twitterissä. Olen aiemminkin tehnyt vähän vastaavaa pull apart -leipää, johon käytettiin valkosipulivoita voiteluun. Pull apart -leivät sopivat hyvin vierastarjottavaksi tai kivaksi yllätykseksi työkavereille, jolloin pöydässä jokainen voi murtaa leivästä haluamansa kokoisen palleron ja dippailla sitä kastikkeeseen. Jokaisella pallerolla on juustoinen sydän. Dipiksi suosittelen ehdottomasti paprikaista salaatinkastiketta, joka on sopivan kirpeää juustoiselle leivälle ja kaiken lisäksi joulunpunaista. Ja pitää vielä lisätä, että tätä leipää todellakin kannattaa kokeilla


Taikinaan:
3,5 dl vettä
1 tl suolaa
1 tl sokeria
1 rkl öljyä
n. 15 g tuorehiivaa
500 g jauhoja

Kuumenna vesi kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva veteen. Mittaa mukaan suola, sokeri, öljy ja jauhot. Sekoita taikina palloksi. Vaivaa työtasolla noin 10 minuutin ajan. Taikina tarttuu aluksi sormiin, mutta siitä tulee joustavaa ja sormiin tarttumatonta vaivaamisen aikana.

Laita taikinapallo kulhoon, peitä kulho keittiöpyyhkeellä tai tuorekelmulla ja anna kohota noin tunnin ajan kunnes taikina kohonnut kaksinkertaiseksi.


Leivontaan:
100 g pala cheddaria, gruyerea tai mozzarellaa
50 g voita sulatettuna
75 g parmesania raastettuna
1,5 tl tuoretta rosmariinia hienoksi silputtuna ja muutama varsi koristeluun
1,5 tl kuivattua basilikaa ja/tai oreganoa
suolahiutaleita
kirsikkatomaatteja koristeluun


Leikkaa kohoamisen aikana cheddar, gruyere tai mozzarella noin 1,5 x 1,5 cm kokoisiksi paloiksi. 

Sulata voi pienessä kulhossa. 

Mittaa eri kulhoon parmesanraaste, silputtu rosmariini ja basilika/oregano.

Peitä uunipelti leivinpaperilla, aseta keskelle peltiä nurinpäin pieni uuninkestävä (halkaisija noin 10 cm)  vuoka.

Leivo taikina tasaiseksi pötkyläksi ja leikkaa se 25 yhtäsuureen osaan. 

Pyörittele taikinasta palloja. Paina jokaisen pallon keskelle alapuolelta juustokuutio ja nipistä taikina kiinni. Pyöräytä vielä pallo hyvin kevyesti tasaiseksi.

Kasta taikinapallo voisulaan ja pyöräytä sen jälkeen kevyesti parmesan-yrttiseoksessa.

Asettele osa palloista pellille uunivuoan ympärille. Jätä pallojen väliin ja vuoan reunaan 0,5 cm kohoamisväli. Asettele loput pallot samalla tavalla kranssin ulkokehälle.

Peitä kranssi väljästi öljytyllä foliolla ja anna kohota 40 - 60 minuuttia, kunnes taikina on kohonnut noin kaksinkertaiseksi.

Paista kranssia 190-asteisessa uunissa (170-asteisessa kiertoilmauunissa) 40 - 50 minuuttia. Mikäli juusto alkaa tummua liikaa, peitä kranssi kevyesti foliolla.


Anna kranssin jäähtyä jonkin aikaa. Koristele rosmariininoksilla, suolahiutaleilla ja kirsikkatomaateilla.

Kranssin voi tarjoilla napostelupalana dippikastikkeen kanssa tai sellaisenaan. Tarjoiluastiaksi sopii hyvin se vuoka, jonka avulla paistoit leivän.

Dippikastikkeeksi käy loistavasti paprikainen salaatinkastike.

torstai 10. syyskuuta 2015

Vaivaamaton kefir-leipä

Jokin aika sitten bongasin twitterissä Valion twiitin, jossa oli linkki pikajuurella tehtyyn kefir-leipään. Sattui tulemaan hyvällä hetkellä sillä olin muutamaa päivää aiemmin sattunut ostamaan tuota kefir-juomaa ja sitä oli jääkaapissa odottamassa muuta käyttöä. Tämän leivän tekeminen sopi hienosti etäpäivän aikatauluun. Tein pikajuuren tekeytymään vähän ennen seitsemää ennen kuin aloitin työt. Aikaa tähän kului peräti kaksi minuuttia. Yhdeksän korvilla keittelin teevettä ja samaan aikaan sekoittelin loput ainekset juureen. Tämä vei kolme minuuttia. Töiden jälkeen vein koiran ulos, jonka jälkeen napsautin uunin päälle ja laitoin sinne padan kuumenemaan. Sitten kävin kippaamassa taikinan kuumaan pataan ja illalla puoli kahdeksan korvilla otin uunista rapeakuorisen valmiin leivän.



Pikajuuri:
1 dl vettä
pikkusormenpään kokoinen pala hiivaa
1 dl Valion kefir-juomaa (maustamaton)
2 dl vehnäjauhoja

Leipä:
2 dl Valio kefir-juomaa (maustamaton)
1 dl vettä
6 dl vehnä- tai sämpyläjauhoja
1 1/2 tl suolaa


Valmista ensin pikajuuri. Sekoita kädenlämpöiseen veteen hiiva. Lisää kefiiri ja vehnäjauho. Sekoita hyvin ja peitä kelmulla. Anna tekeytyä pöydällä 2 h.

Lisää juureen leivän ainekset. Sekoita tasaiseksi. Anna kohota huoneenlämmössä n. 8 h tai jääkaapissa 12 - 18 h.

Kuumenna uuni 250 asteeseen. Laita kannellinen pyöreä valurauta- tai keraaminen pata uuniin sen kuumenemisen ajaksi.

Muotoile taikina jauhotetulla pöydällä pyöreäksi. Jos kohotit leivän jääkaapissa, anna taikinan lämmetä kelmulla peitettynä huoneenlämpöiseksi (1 - 2 h).

Nosta taikinapallo pataan. Laita kansi päälle. Nosta pata uuniin ja paista 30 min. Ota kansi pois ja paista vielä 15 min, kunnes leipä on kauniin ruskea.

Ohje: Valio

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Rukiiset lantturieskat

Siitä on jo useampia vuosia, kun äitini kokeili lantturieskoja, jotka olivat tosi hyviä. Siksipä itselläni on pidemmän aikaa pyörinyt ajatuksissa tehdä niitä itsekin, mutta aina se on vain jäänyt. Lähisiwa myi viime viikolla valmista lanttusosetta reilulla alennuksella, joten totesin, että nyt viimeistään on hyvä hetki upottaa lusikka rieskataikinaan. Äitini ei edes muista niitä kokeilleensa, joten sitä reseptiä ei ollut saatavilla. Päädyin lopulta kokeilemaan K-ruoka-sivustolta löytynyttä ohjetta. Ja hei - taikinan pyöräyttämiseen menee peräti pari minuuttia ja rieskojen taputteluun viisi.


500 g valmista lanttusosetta
3 dl ruisjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 rkl siirappia
0,5 tl suolaa

Sekoita kaikki ainekset keskenään. (Tein itse vain puoli annosta, mutta käytin siirappia ruokalusikallisen, koska lanttusose oli aika karvaan makuista.)

Nosta kahdella ruokalusikalla taikinanokareita hyvin jauhotetulle työpöydälle. Käytä jauhottamiseen vehnä- tai ruisjauhoja mielesi mukaan.

Taputtele rieskat jauhotetuilla käsillä ohuiksi rieskoiksi (halkaisijaltaan noin 10 cm).

Paista rieskat heti 225 asteisen uunin yläosassa 15 - 20 minuuttia.

Tarjoa lämpiminä voin kanssa. Ja tulipa muuten rieskoja popsiessa mieleen, että ensi kerralla pitää muistaa tehdä yrttivoita rieskojen seuraksi.

Ps. Olivat tasan niin hyviä kuin muistinkin, maistuvat reilusti lantulle ja pikkuisen makealle.

Ohje: K-ruoka

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Vaivaamaton puolukkaleipä

Olen muutaman kerran tehnyt vaivaamatonta leipää, josta tulee padassa ihanan rapeakuorista. Olen käyttänyt aina samaa ohjetta, mutta tällä kerralla kokeilin puolukkaista versiota Elämää Koivurannassa -blogissa olleen ohjeen mukaan. Komea leipä tuli tälläkin ohjeella, jota aion kokeilla toistekin. Seuraavalla kerralla laitan kylläkin hiukan enemmän nestettä (tai vähemmän vehnäjauhoja) leipään, koska taikina olisi saanut olla aavistuksen pehmeämpää. Tämä taikina on kohonneenakin kasassa pysyvää, joten sitä ei tarvitse kohottaa liinan päällä ja pataan siirtäminen onnistuu käsin. Lisäsin tuohon alla olevaan ohjeeseen myös tuorehiivaversion, kun sitä itsekin käytin.


4 dl vettä
15 g tuorehiivaa tai 1 tl kuivahiivaa
5 dl vehnäjauhoja
1 dl ruis- tai kauraleseitä
2 dl kaurahiutaleita
1 tl suolaa
1 dl pakastepuolukoita

Jos käytät tuorehiivaa, liuota se kädenlämpöiseen veteen. Sekoita vehnäjauhot, leseet, kaurahiutaleet ja suola isossa kulhossa. Sekoita mukaan kädenlämpöinen vesi, jossa on mukana hiiva.

Jos käytät kuivahiivaa, sekoita vehnäjauhot, leseet, kaurahiutaleet, suola ja kuivahiiva isossa kulhossa. Sekoita mukaan 42-asteinen vesi.

Peitä kulho kelmulla ja anna kohota huoneenlämmössä noin 12 tuntia.

Laita kannellinen 2 - 3 litran pata kylmään uuniin ja lämmitä uunia puoli tuntia 225 asteessa.

Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja kaada päälle puoliksi sulaneet puolukat. Kääntele nopeasti pyöreäksi leiväksi ja kohota liinalla peitettynä puoli tuntia.

Siirrä leipä kuumaan pataan saumapuoli alaspäin ja peitä pata kannella. Paista uunissa 30 minuuttia. Poista kansi ja paista vielä 15 minuuttia.


torstai 11. joulukuuta 2014

Joulukuun 11. pähkinä-aprikoosileipätikut, viikunahillo ja camembert

 Parisen vuotta sitten näin jossain ruotsalaisessa ruokalehdessä kuvan leipätikuista ja valkohomejuustosta. Leipätikuissa näytti olevan paljon pähkinöitä ja rusinoita. Siitä huolimatta, että inhoan rusinoita, leipätikut näyttivät erityisen hyville ja ajattelin, että rusinat voisi korvata vaikka aprikoosilla. Lehdessäpä ei ollutkaan ohjetta - tikut ja homejuusto olivatkin vaan kuvituskuva. Eipä hätää - googlehan auttaa aina - hakusanoja on helppo keksiä. No ei ollut ei. Mikään resepti- ja kuvahaku ei tuottanut toivottua tulosta. Siispä oli pakko soveltaa. Viikunahillon kanssa kävi vähän samoin, oli pakko soveltaa oma versio eri ohjeista - ja tarkoituksella käytin hillossa tavallista sokeria enkä hillosokeria.


Tarjoiluun:
camembertia

Camembertin voi tarjoilla huoneenlämpöisenä tai lämmittää uunissa valuvaksi.


Viikunahilloon:
300 g tuoreita viikunoita
1,5 dl sokeria
puolen sitruunan mehu
0,5 dl vettä
1 tähtianis
1 kanelitanko


Leikkaa viikunoista kova yläosa. Leikkaa viikunat lohkoiksi. Laita viikunalohkot kasariin ja sekoita mukaan sokeri ja sitruunamehu. Anna mehustua puolisen tuntia.

Kaada mukaan vesi ja laita kasariin myös kanelitanko ja tähtianis. Kuumenna hitaasti kiehuvaksi. Keitä matalalla lämmöllä 20 - 30 minuuttia. Sekoita välillä. 

Siirrä kattila levyltä. Anna jäähtyä puolisen tuntia. Kuori vaahto pinnalta.

Kaada puhtaaseen kuumennettuun tölkkiin ja peitä puhtaalla kuumennetulla kannella. Säilytä viileässä.

Pähkinä-aprikoosileipätikkuihin:
2 dl vettä
15 g tuorehiivaa
3 rkl oliiviöljyä
2 tl sokeria
1 tl suolaa
100 g kuivattuja aprikooseja pieneksi silputtuna
2 dl hasselpähkinöitä osa karkeasti rouhittuna/osa kokonaisina
5 dl vehnäjauhoja


 Murenna hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää mukaan oliiviöljy, sokeri ja suola. Lisää jauhot vähitellen ja vaivaa taikina kimmoisaksi. Vaivaa lopuksi mukaan silputut aprikoosit ja karkeasti rouhitut hasselpähkinät.

Anna taikinan kohota puolisen tuntia liinalla peitettynä.

Leivo taikinasta pötkylä ja leikkaa se kahteen osaan. Leikkaa molemmat osat 10 osaan ja leivo sormenvahvuisiksi tikuiksi.

Nosta tikut leivinpaperilla vuoratulle uunipellille (tai kahdelle). Voitele vedellä ja paista 225 asteisessa uunissa keskitasossa noin 10 minuuttia.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Donna Hayn aamiaisleipä

Tutkiskelin Donna Hayn sivuston ruokaohjeita ja päädyin kokeilemaan aamiaisleipää.  Olen tehnyt aiemmin vähän vastaavaa pizzaa, josta kyllä pidin enemmän kuin tästä leivästä. Tästä tuli jotenkin pannupizzafiilis, vaikka olihan tämäkin tietysti hyvää.


1,25 tl kuivahiivaa
1 tl sokeria
1,6 dl vettä
3,6 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
0,5 rkl oliiviöljyä
 4 munaa
6 viipaletta pekonia
200 g terttukirsikkatomaatteja
100 g gruyerea raastettuna
1 tl kuivattua chilirouhetta
pieni kourallinen basilikanlehtiä


Kuumenna vesi hiukan kädenlämpöistä kuumemmaksi. Sekoita veteen hiiva ja sokeri. Laita kulho lämpimään paikkaan ja anna olla aloillaan 5 minuuttia, kunnes pinnalle muodostuu kuplia.

Sekoita mukaan jauhot, suola ja oliiviöljy. Vaivaa viisi minuuttia, kunnes taikina on elastista. Anna kohota leivinliinan alla 15 - 20 minuuttia.


Kumoa taikina jauhotetulle työtasolle. Painele kevyesti noin 25 x 25 kokoiseksi neliöksi tai suunnilleen samankokoiseksi pyöryläksi. Älä kauli.

Nosta leipä sopivankokoiseen leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Painele taikina reunoille asti.


Ripottele leivän päälle osa juustosta. Riko munat taikinan päälle, yritä säilyttää keltuaiset kokonaisina. Levittele pekoniviipaleet leivälle. Asettele sinne tänne kirsikkatomaatteja. Halutessasi voit pitää tomaatit kiinni tertussa.


Ripottele päälle chilirouhe, juustoraaste ja basilikanlehdet. Pirskottele päälle hiukan oliiviöljyä.

Paista 220 asteisessa uunissa 12 - 15 minuuttia kunnes pinta saa kauniin värin.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Oliiviöljyllä silatut timjamileipäset

IHANIA leipäsiä. Ihanan rapea pinta, pehmoinen, kuohkea sisus, hiukan sitkeä koostumus ja lisäbonuksena lempiyrttiäni timjamia, josta olisi mielummin käyttänyt tuoretta versiota, jos sitä olisi ollut käsillä. Leipäset ovat söpömpiä, jos ne ovat reilusti eri muotoisia, joten ei kannata hienostella ja pyöritellä täydellisiä pyörylöitä. Leipäset sopivat hyvin keittojen seuraksi. Ohjeen olen napannut talteen jostain ruotsalaisesta ruokalehdestä.


3 dl kädenlämpöistä vettä
25 g hiivaa
2 tl suolahiutaleita
6 - 7 dl vehnäjauhoja
4 rkl oliiviöljyä
suolahiutaleita
mustapippuria
timjamia (tuoretta tai kuivattua)

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola. Sekoita mukaan jauhot vähitellen. Vaivaa taikina sileäksi - vähintään 5 minuuttia. Peitä kulho kelmulla tai leivinliinalla ja anna kohota tunnin verran.

Levitä leivinpaperi uunipellille. Pirskottele leivinpaperille hiukan oliiviöljyä.

Kaada taikina jauhotetulle työtasolle. Pyörittele tangoksi ja leikkaa 12 osaan.


Taputtele taikinapalat jauhotetuin sormin noin sentin vahvuisiksi leipäsiksi. Nostele leipäset öljytyn leivinpaperin päälle. Pirskottele leipästen päälle oliiviöljyä. Ripottele päälle muutama suolahiutale ja timjaminlehtiä. Rouhi päälle myös hiukan mustapippuria. Anna leipästen levätä noin 10 minuuttia.

Paista 225 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia kunnes pinta saa vähän väriä.

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Täytetty leipä

Tätäkin on pitänyt kokeilla jo monta kertaa, mutta aina se vaan on jäänyt. Piknik-leivän ohje on peräisin Leila leipoo -ohjelmasta. Ulkonäöltään leipä ei tosiaankaan ollut maailman kaunein, mutta maku korvasi kaiken.


15 g tuoretta hiivaa
3 dl kädenlämpöistä vettä
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa
1 rkl suolahiutaleita
2,5 dl durum-vehnäjauhoja
4 dl vehnäjauhoja


Täyte:
1 pallo mozzarellaa
200 g chevreä
200 g italialaista salamia
reilu kourallinen kirsikkatomaatteja
reilu kourallinen mustia ja/tai vihreitä oliiveja
5 rosmariinin oksaa lehdet riivittyinä ja hienonnettuina
oliiviöljyä
vastajauhettua mustapippuria


Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää mukaan oliiviöljy, hunaja ja suolahiutaleet.

Sekoita taikinaan durumjauhot ja vehnäjauhot. Taikina saa jäädä hiukan pehmeäksi. Vaivaa taikina.

Kohota taikinaa leivinliinan alla noin puoli tuntia.

Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen.

Ripottele työtasolle vehnäjauhoja. Nosta kohonnut taikina työtasolle. Painele taikina työtasolla noin sentin vahvuiseksi suorakaiteeksi, älä kauli. 


Murenna vuohenjuusto taikinan päälle, levitä päälle salamiviipaleet, viipaleiksi leikattu mozzarella, kirsikkatomaatit ja oliivit.

Rouhi päälle mustapippuria. Ripottele mukaan hienonnettu rosmariini ja pirskottele päälle hiukan oliiviöljyä.


Kääri leipä rullalle ja nosta rulla leivinpaperin päälle uunipellille. Ripottele päälle hiukan jauhoja. Kohota leivinliinan alla puolisen tuntia.

Viillä terävällä veitsellä muutama viilto leivän päälle. Laita leipä uuniin ja laske lämpötila 200 asteeseen.




lauantai 31. elokuuta 2013

Nopeat tillirieskat

Aamuisinkin viitsii joskus leipoa, jos homma hoituu nopeasti. Tillirieskoissa aineet voi vaan sekoitella keskenään, joten leipomiseen ei mene kauaa aikaa. Hyviä nämä ovat ilman lisukkeitakin, mutta maistuisivat varmasti herkullisille savukalan kanssa tarjoiltuina. Annoksesta tulee noin 12 - 15 rieskaa.


4 dl spelttijauhoja
2 dl täysjyvävehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
1 rkl leivinjauhetta
2 tl suolaa
4 dl piimää
75 g sulatettua voita
2 tl hunajaa
2 dl tuoretta tilliä silputtuna


Sekoita kuiva-aineet keskenään. Sekoita piimä joukkoon. Sekoita voisula, hunaja ja tillisilppu taikinaan.


Nostele taikina nokareiksi leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Taputtele nokareet pyöreiksi, halkaisijaltaan noin 8 - 10 cm rieskoiksi.



Paista rieskoja 250-asteisessa uunissa 10 - 15 minuuttia.


Tarjoa rieskat suoraan uunista voin kanssa.


maanantai 16. heinäkuuta 2012

Porkkana-omena-siemensämpylät

Jostain syystä viime aikoina on tehnyt mieli leipoa leipää. Näin lomalla ollessa siihen on jopa aikaa. Näihin pikku patonkeihin ja sämpylöihin lisäsin porkkanan karkeana raasteena.

1 raastettu omena
1 raastettu porkkana
3 dl kädenlämpöistä vettä
1 - 2 tl suolaa
1 rkl hunajaa
1 dl pellavansiemeniä
1 dl rouhittuja auringonkukansiemeniä
25 g tuoretta hiivaa
n. 9 dl hiivaleipä- tai täysjyvävehnäjauhoja

Pinnalle:
1 muna
siemeniä

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää raasteet, suola, hunaja ja siemenet. Vaivaa taikina kimmoisaksi ja kohota liinan alla kaksinkertaiseksi.



Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa tasaiseksi. Pyörittele taikina sämpylöiksi tai patongeiksi. Anna kohota liinan alla noin 15 minuuttia. 

Voitele kohonneet sämpylät/patongit munalla ja ripottele päälle siemeniä.

Paista 225 asteisessa uunissa noin 12 minuuttia.