lauantai 22. kesäkuuta 2013

Grillatut sitruunaiset lohinyytit

Pitipä grillata lohifile kokonaisena ja maustaa se savupaprikalla, mutta grillausaikaan lohi oli puoliksi jäinen, joten turha kuvitella, että se olisi ehtinyt maustua kunnolla. Siispä pikainen plan B oli paikallaan. Kokonaisen fileen sijaan tulikin sitten lohinyyttejä, joita olikin huomattavasti helpompi käsitellä grillissä - sitruunaviipale pitää nyytin hyvin koossa. Nyt jälkikäteen hiukka harmittaa, että ei tullut kokeiltua eksoottisempaa versiota - vaikkapa tyyliin korianteria, inkivääriä ja limeä. No, ensi kerralla sitten.


lohifile tai kirjolohifile
1 - 2 sitruunaa
sileälehtistä persiljaa
basilikaa
 suolaa
musta- tai valkopippuria
paistinarua
oliiviöljyä

Poista fileestä mahdolliset ruodot. Leikkaa fileestä suorakaiteen muotoinen eli poista vatsa- ja pyrstöosat. Leikkaa file tasakokoisiksi paloiksi.

Mausta palat suolalla ja musta- tai valkopippurilla.


Aseta jokaiselle palalle sileälehtisen persiljan lehti ja iso basilikan lehti.


Viipaloi sitruuna melko ohuiksi viipaleiksi. Aseta yksi sitruunaviipale jokaisen kalapalan päälle. On hyvä, jos sitruuna on hiukan leveämpi kuin kalapala.




Sido kalapalat paistinarulla - samaan tyyliin kuin lahjapaketit.

Sipaise kalanyyttien nahkapuolelle oliiviöljyä, pirskottele sitä hiukan myös nyyttien päälle.


Grillaa kalanyyttejä ensin nahkapuolelta ja sen jälkeen sitruunapuolelta.



Poista narut ja tarjoile salaatin kanssa.


Sulollekin maistuu kala. Nam nam.




Yrttinen avokado-tomaattisalaatti

Vai voiko tätä oikeastaan salaatiksi sanoa, koska varsinaista salaattia ei ole mukana lainkaan, yrttejä sitäkin enemmän. Olisikohan salsa sittenkin oikeampi nimitys?


rasiallinen kirsikkatomaatteja halkaistuna
pieni punasipuli ohuina viipaleina
1 avokado kuutioina
1 vihreä chili viipaleina
3 limen mehu
ripaus suolaa
nippu korianteria ja sileälehtistä persiljaa silputtuna

 Sekoita halkaistut kirsikkatomaatit, sipuliviipaleet, avokadokuutiot ja chiliviipaleet keskenään.

Purista mukaan 3 limen mehu. Mausta salaatti ripauksella suolaa.


Silppua sekaa tuoretta korianteria ja sileälehtistä persiljaa. Yrttejä voi käyttää vaan mausteena pienen nipun tai salaattiin voi silputa ruukullisen molempia.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Lohitataki

Tämän reseptin kokeilu on ollut harvinaisen hankalaa. Lohta ja kurkkua ja passionhedelmiäkin on ollut aina saatavilla, mutta aina jokin oleellinen juttu on puuttunut. Kevätsipulit ovat olleet niljaisia jo kaupan hyllyssä, norilevää ei ole ollut, mangot ovat olleet raakoja - ja pahin kaikista on ollut vihanneskrassi. Sitä kun ei juurikaan kaupoista saa, joskus olen tainnut Stockmannilla nähdä. Onneksi sitä saa suhteellisen nopsasti kasvatettua - jos siemenet sattuvat itämään. Itselläni oli pari pussia kaapissa, mutta varmaan ne olivat roikkuneet siellä vuosia, kummastakaan en saanut yhtäkään siementä itämään. No nyt sitten sain haalittua kaikki ainekset kasaan ja vihanneskrassitkin kasvatettua. Onneksi sain, sillä tuo salsan tyyppinen salaatti oli ihanaa. Sitä olisi voinut lusikoida pelkästäänkin, mutta hyvää se oli lohenkin kanssa. Reseptin on laatinut Strömsön kokki Paul Svensson.


400 g lohta
1 mango
pieni kurkku
1 punainen chili
2 passionhedelmää
3 kevätsipulia (tai 3 kotimaisten kesäsipulin varret)
noin 0,75 dl vihanneskrassia
1 lime
1 arkki noria
8 rkl sesamöljyä
suolaa
mustapippuria


Poista lohifileestä nahka ja mahdolliset ruodot. Leikkaa kala suorakaiteen muotoiseksi kauniiksi palaksi. Pakasta kala.

Ota kala hyvissä ajoin pakastimesta, kun alat kokkaamaan ja anna sulaa sen verran, että siitä saa helposti leikattua mahdollisimman ohuita viipaleita. Viipaloi kalafile carpacciomaisen ohuiksi viipaleiksi.
 




Kuori kurkku ja poista siitä siemenet. Leikkaa kurkku kuutioiksi. Kuori ja kuutioi mango. Leikkaa kevätsipuli ohuiksi viipaleiksi. Jos käytät kotimaisia kesäsipuleita, käytä niistä vain varret.

Poista chilistä siemenet ja silppua pieneksi.





Sekoita keskenään mango- ja kurkkukuutiot, silputtu chili, sipuli ja passionhedelmien sisus. Mausta limemehulla, suolalla ja mustapippurilla.

Paahda nori-arkkia kuivalla ja kuumalla pannulla molemmin puolin. Silppua levy lyhyiksi, ohuiksi suikaleiksi.


Asettele lautasille salaattia ja lohiviipaleita. Ripottele päälle nori-silppua.


Kuumenna sesamöljy kattilassa tulikuumaksi. Lusikoi kuumaa öljyä kalaviipaleiden päälle (pari ruokalusikallista per annos). Öljy kypsentää viipaleet kevyesti.


Leikkaa päälle vihanneskrassia.


Ps. Kala kypsyy öljyllä silkinpehmeäksi, mutta jos kevyesti kypsennetty kala ei kuullosta hyvälle, niin tuota pelkkää salsa-tyyppistä salaattia vihanneskrassilla maustettuna kannattaa kokeilla joko pelkästään tai vaikka grillatun kalan tai kanan kanssa.

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Fast foodia: tomaattisalaatti

Tämä on todellista fast foodia eikä vaadi kummoisia kokkaustaitoja. Ohjeen twiittasi viime viikolla Gordon Ramsay. Alkuperäisessä ohjeessa ei ollut mozzarellaa, mutta se sopii hyvin lisukkeeksi.


500 g erilaisia ja erivärisiä tomaatteja
noin puoli ruukkua basilikaa
(minimozzarellaa)


Kastike:
4 rkl oliiviöljyä
1 rkl punaviinietikkaa
1 tl dijonsinappia
0,5 tl sokeria
suolahiutaleita
mustapippuria

Lisäksi:
hyvää leipää
voita tai oliiviöljyä


Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.

Pilko tomaatit mielesi mukaan - lohkoiksi ja viipaleiksi, kirsikkatomaatit puolikkaiksi. Revi mukaan basilikanlehtiä. Lisää halutessasi minimozzarellapalleroita.

Lisää salaattikastike ja sekoittele varovasti.

Voitele leipäviipaleet voilla molemmin puolin tai pirskottele leiville oliiviöljyä. Grillaa leivät tai paahda niitä hetki parilapannulla.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Salaatti paahdetuista kesäkurpitsoista

Taisinpa vihdoinkin löytää ruoan, jossa kesäkurpitsa on paikallaan ja voin sanoa tekeväni tätä toistekin. Sitkeästi yritän kesäkurpitsaa kokeilla silloin tällöin, mutta pidän sitä suhteellisen turhana vihanneksena, joka ei maistu millekään. Maustamalla sen tietysti saa maistumaan niille käytetyille mausteille, mutta miksei sitten saman tien käyttäisi vihanneksia, joissa makua on luonnostaan?


4 - 5 kesäkurpitsaa
rasiallinen (tai 2 - 3 ruukkua) villirucolaa
 100 g fetaa (aitohan on tietysti parasta)
0,5 dl hasselpähkinöitä (tai manteleita tai pinjansiemeniä)


Kastike:
 3 rkl oliiviöljyä
2 rkl vaaleaa balsamicoa
0,5 tl dijonsinappia
0,5 tl sokeria
1 valkosipulinkynsi raastettuna
1 rkl tuoretta oreganoa silputtuna tai 1 tl kuivattua oreganoa
suolahiutaleita
mustapippuria

 Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.


Höylää kesäkurpitsat pitkittäin ohuiksi viipaleiksi. Se onnistuu parhaiten juustohöylällä tai höylänmallisella kuorimaveitsellä.



Paahda kesäkurpitsaviipaleisiin makuraidat grillissä tai kuivalla ja kuumalla parilapannulla. Anna jäähtyä täysin.


Paahda hasselpähkinöitä kuumalla pannulla kunnes saavat hiukan väriä. Anna jäähtyä. Jäähtyneitä pähkinöitä kannattaa pyöräyttää hieman sormien välissä, jotta irtonaisimmat kuoret saa poistettua.


Sekoita paahdetut kesäkurpitsaviipaleet ja rucola keskenään. Lisää 3/4 salaatinkastikkeesta. Sekoittele keveästi sormin. Jamie Oliver käytti muistaakseni joskus termiä "keijukaissormin".


Asettele tarjoiluvadille. Murentele päälle feta. Ripottele paahdetut pähkinät koristeeksi ja pirskottele päällimmäiseksi loput salaatinkastikkeesta.


Tarjoile lisukkeeksi hyvää leipää.

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Strindbergin pihvi

Täytyy sanoa, että tämän Tina Nordströmin Tinan tapaan -kirjasta löytyneen reseptin kokeilu arvelutti. Epäilin, että sipulipäällyste tulee olemaan nätisti kiinni paistinpannun pohjassa sen sijaan, että se olisi nättinä kullanruskeana pintana pihvissä. No niin ei kuitenkaan käynyt, vaan paistaminen onnistui ihan hyvin. Kaksi kokeilukertaa tämän aikaansaamiseksi kuitenkin meni. Käytin ekalla kerralla sinappina karkeaa Dijon sinappia, vaikka alkuperäisessä ohjeessa luki vain "sinappia". Se nyt vaan sattuu olemaan turhan etikkaista tähän ruokaan. Tokalla kerralla käytetty supisuomalainen Auran sinappi sen sijaan maistui paremmalle vaikka toki etikkaisuus siinäkin korostuu tässä ruoassa.


2 isoa lehtipihviä
2 rkl sinappia
2 salottisipulia
vehnäjauhoja
voita ja öljyä paistamiseen
suolaa
valkopippuria

Aseta lehtipihvit leikkuulaudalle. Levitä molemmille ruokalusikallinen sinappia. Kuori ja silppua salottisipulit. Levitä silppu pihveille. Suolaa, pippuroi ja jauhota pihvit kevyesti. Nimenomaan jauhottaminen auttaa pitämään sipulin pihvin pinnalla.

Paista molemmin puolin voin ja öljyn sekoituksessa. Ensin sipulipuoli alaspäin.

torstai 6. kesäkuuta 2013

Rosmariinille ja valkosipulille maistuvat uudet perunat

Tein näitä kahteen kertaan kokattuja uusia perunoita Strindbergin pihvien seuraksi. Ohje on Jamie Oliverin kirjasta Jamien 30 minuutin ateriat.


500 g uusia perunoita
6 valkosipulinkynttä
muutama rosmariininoksa
oliiviöljyä
suolahiutaleita
puolikas sitruuna


Laita perunat kattilaan. Litistä 6 valkosipulinkynttä veitsen avulla. Laita valkosipulinkynnet kattilaan uusien perunoiden kanssa. Kaada mukaan kiehuvaa vettä sen verran, että perunat peittyvät.

Keitä kunnes perunat ovat kypsiä (n. 12 - 15 min). Valuta perunat ja valkosipulikynnet lävikössä.

Kuumenna loraus oliiviöljyä kattilassa tai paistinpannulla. Lisää pannulle perunat ja valkosipulinkynnet. Litistä perunoita hiukan haarukalla.

Lisää muutama rosmariininoksa ja hiukan suolaa. Paista perunat kullanruskeiksi.

Aseta tarjolle sitruunalohkojen kanssa tai pirskottele pinnalle puolen sitruunan mehu.


lauantai 1. kesäkuuta 2013

Rucola-munakkaat ja avokado-ananassalsa

Resepti on poimittu vanhasta Glorian ruoka ja viini -lehdestä. Munakkaat olivat hyviä, mutta salsaan olin hiukan pettynyt. Viismausteen sijasta olisi varmaan kannattanut käyttää chiliä, niin salsa olisi saanut vähän potkua.



Avocado-ananassalsa:
1 kypsä avokado
1 rkl sitruunamehua
neljännes tuoreesta ananaksesta
pieni punasipuli
merisuolahiutaleita
vastajauhettua mustapippuria
0,25 tl viismaustetta

Kuori ja halkaise avokado. Poista kivi. Leikkaa avokado tasakokoisiksi kuutioiksi. Pirskottele kuutioille sitruunamehua tummumisen estämiseksi.

Kuori ananas ja poista puumainen keskiosa. Leikkaa neljännes hedelmästä tasakokoisiksi kuutioiksi.

Kuori punasipuli ja leikkaa se mahdollisimman pieniksi kuutioiksi.

Sekoita salsan ainekset yhteen ja mausta suolalla, mustapippurilla ja viismausteella.


Munakkaat:
4 kananmunaa
1 dl ruokakermaa
merisuolahiutaleita
0,5 tl rouhittua roseepippuria
1 dl silputtua villirucolaa
0,25 tl jauhettua muskottipähkinää

Paistamiseen:
rypsiöljyä

Riko kananmunat kulhoon ja vatkaa niiden rakenne rikki. Lisää ruokakerma, suola, roseepippuri, rucolasilppu ja muskotti. Sekoita tasaiseksi.

Kuumenna ohukaispannu. Voitele öljyllä syvennykset. Annostele pari ruokalusikallista munakasseosta kuhunkin syvennykseen. Paista munakkaiden molemmat puolet keskilämmöllä kauniin värisiksi.

Tarjoa heti salsan kanssa.