Näytetään tekstit, joissa on tunniste munakkaat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste munakkaat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Pyttipannu summer edition

Jokusia vuosia sitten, kun työpaikka oli Tampereen keskustassa, meillä oli tapana työkaverin kanssa aloittaa vapun juhlinta vappuaattona Tillikassa pyttipannulla ja skumpalla. Eikä millään skumppalasillisella vaan ihan ison skumppapullon voimin. Lounas venähti yleensä tuntien pituiseksi. Kotona mun tulee harvemmin tehtyä pyttipannua - ehkä siksi, että en juurikaan keitä ruoan lisukkeeksi perunoita ja silloin kun keitän, niitä ei jää seuraavaan päivään. Yleensä mun pyttipannuni onkin tehty raaoista perunoista. Tämän ruoan nimesin pyttipannun kesäversioksi, vaikka kyseessä on paremminkin frittata. Ainekset vaan ovat niin kovin pyttipannumaiset.


Huomaa, että alla olevassa paistoajat ovat noin-aikoja. Paistoaika riippuu pitkälti pannun koosta ja tärkeintä on olla paistamatta ruokaa liian kuivaksi.

n. 300 g uusia perunoita
6 - 8 nakkia (tai saman verran muuta makkaraa tai prinssinakkeja)
3 kesäsipulin varret hienonnettuina
0,5 dl hienonnettua persiljaa ja vähän koristeeksi
6 munaa
1 dl kermaa (tai maitoa)
1 tl karkeaa Dijon-sinappia
1 valkosipulinkynsi murskattuna
suolaa
mustapippuria
voita ja öljyä paistamiseen
parmesania raastettuna


Keitä uudet perunat kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Tämän ruoan idea on, että perunat ovat valmiiksi lämpimiä ja niitä ei paisteta.

Leikkaa lämpimät perunat reiluiksi viipaleiksi tai paloiksi.

Kuumenna voita ja ruokaöljyä uuninkestävällä paistinpannulla. Lisää nakit pannulle ja paista niitä miedolla lämmöllä kunnes saat niihin kauniin pinnan.

Nakkien paistuessa, vatkaa munien rakenne rikki. Lisää mukaan kerma, sinappi, murskattu valkosipulinkynsi, persiljasilppu ja hienonnetut kesäsipulinvarret. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Laita uunin grillivastus tässä vaiheessa päälle, jotta saat esilämmitettyä uunin.

Lisää pannulle ensin perunat ja sen jälkeen munaseos. Ripottele päälle parmesanraastetta. Anna paistua miedolla lämmöllä sekoittamatta noin 6 - 8 minuuttia. Paistoaika riippuu pannun koosta, mitä isompi pannu, sitä nopeammin seos hyytyy. Sen tulisi kuitenkin olla melko hytisevää.

Laita pannu uuniin grillivastuksen alle ja paista kunnes pinta saa kauniin värin. Ota pannu uunista ja ripottele pinnalle persiljasilppua.

Ruokajuomaksi sopinee paremmin olut kuin skumppa ;)

torstai 6. maaliskuuta 2014

Pinaatti-vuohenjuustofrittata

Tiistainen vapaapäivä alkoi mukavasti pinaatti-ananassmoothiella ja aamulenkillä lumesta innostuneen koiran kanssa. Lounaaksi kokkailin pinaatti-vuohenjuustofrittataa, joka valmistuu helposti ja nopsasti. Omasta mielestäni mikä tahansa frittata on parhaimmillaan haaleana, joten annan valmiin frittatan olla huoneenlämmössä puolisen tuntia ennen tarjoilua.


iso kourallinen tuoretta pinaattia
1 pieni sipuli
1 valkosipulinkynsi
oliiviöljyä
6 munaa
suolaa
mustapippuria
150 g chevreä


Kuumenna uuni 225 asteeseen.
Hienonna sipuli ja valkosipulinkynsi. Leikkaa chevre noin sentin viipaleiksi. Nypi pinaatista ainakin paksuimmat varret pois. Isoimpia lehtiä voi repiä hiukan pienemmiksi. Vatkaa munat kevyesti, mausta suolalla ja mustapippurilla.


Kuumenna uuninkestävällä pannulla hiukan oliiviöljyä. Kuullota sipulia ja valkosipulia pannulla pari minuuttia. Lisää pinaatinlehdet. Sekoittele pannulla, kunnes pinaatinlehdet pehmenevät.


Kaada munaseos pannulle. Sekoittele hiukan haarukalla. Asettele vuohenjuustoviipaleet munakkaan päälle. Laita 225 asteiseen uuniin ja paista n. 10 - 15 minuuttia kunnes frittata on hyytynyt ja juusto saanut kauniin värin.


lauantai 1. kesäkuuta 2013

Rucola-munakkaat ja avokado-ananassalsa

Resepti on poimittu vanhasta Glorian ruoka ja viini -lehdestä. Munakkaat olivat hyviä, mutta salsaan olin hiukan pettynyt. Viismausteen sijasta olisi varmaan kannattanut käyttää chiliä, niin salsa olisi saanut vähän potkua.



Avocado-ananassalsa:
1 kypsä avokado
1 rkl sitruunamehua
neljännes tuoreesta ananaksesta
pieni punasipuli
merisuolahiutaleita
vastajauhettua mustapippuria
0,25 tl viismaustetta

Kuori ja halkaise avokado. Poista kivi. Leikkaa avokado tasakokoisiksi kuutioiksi. Pirskottele kuutioille sitruunamehua tummumisen estämiseksi.

Kuori ananas ja poista puumainen keskiosa. Leikkaa neljännes hedelmästä tasakokoisiksi kuutioiksi.

Kuori punasipuli ja leikkaa se mahdollisimman pieniksi kuutioiksi.

Sekoita salsan ainekset yhteen ja mausta suolalla, mustapippurilla ja viismausteella.


Munakkaat:
4 kananmunaa
1 dl ruokakermaa
merisuolahiutaleita
0,5 tl rouhittua roseepippuria
1 dl silputtua villirucolaa
0,25 tl jauhettua muskottipähkinää

Paistamiseen:
rypsiöljyä

Riko kananmunat kulhoon ja vatkaa niiden rakenne rikki. Lisää ruokakerma, suola, roseepippuri, rucolasilppu ja muskotti. Sekoita tasaiseksi.

Kuumenna ohukaispannu. Voitele öljyllä syvennykset. Annostele pari ruokalusikallista munakasseosta kuhunkin syvennykseen. Paista munakkaiden molemmat puolet keskilämmöllä kauniin värisiksi.

Tarjoa heti salsan kanssa.



sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Savulohi-purjofrittata


Frittata on sopivaa sunnuntaibrunssiruokaa. Tämä ohje on brittiläisestä Delicious.-lehdestä.


20 g voita
1 iso sipuli hienonnettuna
1 keskikokoinen purjo
6 munaa
nippu tuoretta tilliä hienonnettuna
150 g lämminsavustettua lohta
mustapippuria
suolaa



Leikkaa purjo noin 8 - 10 cm paloiksi ja leikkaa palat pitkittäin neljään osaan.

Kuumenna halkaisijaltaan 20 cm uuninkestävä paistinpannu ja sulata siinä noin kolmasosa voista. Lisää hienonnettu sipuli ja kuullota sipuli miedolla lämmöllä (noin 5 minuuttia).

 
Kuumenna sipulin pehmetessä kattilassa pieni määrä vettä. Lisää hieman suolaa. Lisää purjot 30 sekunniksi, kun vesi kiehuu. Siivilöi vesi pois.



Lisää purjot paistinpannulle sipulin sekaan ja sekoittele. Anna hautua pari minuuttia. Siirrä sen jälkeen sipuli-purjoseos sivuun ja anna jäähtyä hieman.



Vatkaa munat kevyesti kulhossa. Mausta mustapippurilla. Suolaa voi lisätä tarvittaessa, jos lohi ei ole kovin suolaista. Sekoita munaseokseen puolet hienonnetusta tillistä, savulohi reiluina paloina ja jäähtynyt sipuli-purjoseos.


 
Kuumenna loput voista paistinpannulla, jossa sipulit ja purjo kuullotettiin. Kun voi vaahtoaa, lisää pannulle munaseos. sekoittele hetken aikaa puulastalla.


Anna seoksen asettua ja paista miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia.

Laita pannu grillivastuksen alle esilämmitettyyn uuniin ja paista, kunnes pinta on kullanruskea.

Ripottele valmiin frittatan päälle loput tillistä. Leikkaa valmiiksi paloiksi ja tarjoile leivän kanssa.






maanantai 9. heinäkuuta 2012

Uunitortilla

Tätä reseptiä kokeilin ensi kerran viime keväänä. Tämä maistui silloin niin hyvälle, että tein sitä useamman kerran kesän aikana. Talvella tein kerran, mutta näköjään sipulin laadulla on niin suuri merkitys, että en enää yritä tehdä tätä muusta kuin kevätsipulista ja näistä uuden sadon suomalaisista sipuleista. Smetanan vaihtaminen ranskankermaksi ei ollut hyvä juttu ja emmentalin vaihtaminen parmesaniksi ei toiminut sekään, vaikka alkuperäisessä ohjeessa on nimenomaan vastaraastettua parmesania. Myöskään jauhoiset perunat eivät tässä toimi.


4 kevätsipulia
1 valkosipulinkynsi
1 punainen paprika
1 keltainen paprika
5 keskikokoista keitettyä perunaa
5 isoa munaa
1 prk smentanaa
150 g emmental-juustoraastetta
suolaa
pippuria
öljyä

Hienonna kevätsipuli. Kuutioi paprikat ja pilko keitetyt perunat.

Kuumenna öljy pannulla. Kuullota paprikat ja sipuli pannulla. Murskaa mukaan valkosipulinkynsi. (Maustan itse tässä vaiheessa kasviksia pienellä määrällä suolaa ja pippuria, jotta kasvikset eivät jäisi mauttomiksi. Lisään silti suolaa ja pippuria myös koko annokseen.)

Anna kasvisten jäähtyä. Sekoita mukaan pilkotut perunat.


Vuoraa uunivuoka (n. 18 cm x 25 cm) foliolla ja voitele folio öljyllä.

Sekoita kulhossa munat ja smetana. Lisää mukaan juustoraaste ja jäähtynyt kasvis-perunaseos. Mausta suolalla ja pippurilla.


Kaada seos vuokaan ja levitä tasaiseksi. Paista 190 asteisessa uunissa 30 - 40 minuuttia tai kunnes seos on kullanruskea, kohonnut ja  keskeltä hyytynyt.


Ota tortilla uunista ja anna jäähtyä. Kippaa jäähtynyt tortilla nurinpäin leikkuulaudalle. Irrota folio varovasti. Leikkaa tortilla haluamasi kokoisiksi paloiksi ja kääntele palat oikein päin tarjolle. 

Tarjoile vaikka rucolan tai salaatin kanssa. Tortilla maistuu hyvälle haaleana ja täysin kylmänäkin.