maanantai 27. helmikuuta 2017

♥ Halloumiranut ja harissadippi

Näin halloumiranuista kuvan delicious. magazinen nettisivuilla. Ohjetta siellä ei ollut, mainostettiin ainoastaan, että Lontoossa (Oli Baba's) näitä on tarjolla ja ovat kuulemma AMAZING! Yhdessä kuvassa oli kyllä vinkkejä aineksista, joten sävelsin niiden perusteella oman ohjeen. Granaattiomenamelassia minulla ei kylläkään ollut, sitä kaiketi olisi pitänyt pirskotella annosten päälle. Käytin Pirkan halloumijuustoa, koska se on tasainen, helposti leikattava kimpale. Ranut onnistuivat hyvin, pinta oli rapea ja lisukkeina käytetty makea granaattiomena sekä tuore minttu raikastivat annosta. Missään tapauksessa ainakaan granaattiomenaa ei kannata jättää annoksista pois. Ja joo, olivat aika AMAZING!


250 g halloumijuustoa (esim. Pirkka, josta saa 15 tasalaatuista ranua)
0,5 dl vehnäjauhoja
1 tl sumakkia
0,5 tl kuivattua timjamia
rypsiöljyä paistamiseen

Dippiin:
2 dl kreikkalaista jogurttia
1 - 2 rkl punaista harissaa

Lisäksi:
tuoreita mintunlehtiä
1 granaattiomenan siemenet


Aloita dipistä. Sekoita harissa jogurttiin ja jätä odottamaan tarjoilua.

Halkaise granaattiomena ja irroita siemenet. Nypi mintusta lehdet. Jätä odottamaan tarjoilua.

Mittaa jauhot lautaselle, sekoita mukaan sumakki ja timjami. Panerointi ei kaipaa suolaa, koska juusto on niin suolaista.

Leikkaa halloumijuustosta reilunkokoisia tankoja. Tuosta käyttämästäni Pirkan halloumista sai leikattua 5 paksua siivua, joista sai kustakin 3 tankoa. Älä kuivaa juustoa.

Pyörittele juustotangot jauhoseoksessa. Kopistele ylimääräiset jauhot pois.

Kuumenna noin 3 cm rypsiöljyä padassa. Paista ranut pienissä erissä. Kahdessa minuutissa pinta saa kauniin tasaisen kullanruskean sävyn. Nosta ranut talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen öljy imeytyy pois.

Tarjoile ranut dipin, granaattiomenan ja mintunlehtien kanssa.

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Lämmittävä keitto vartissa

Jos vastaleikatun ruohon ja alkukesäisen sateen jälkeistä tuoksua ei lasketa, niin parhaat tuoksut ovat taatusti tuore inkivääri, sitruunaruoho ja lime. Osittain tuoksun, mutta pääasiassa tietysti maun takia, noita kolmea tuleekin käytettyä paljon kokkauksessa. Enimmäkseen erilaisissa wokeissa, mutta tällä kerralla käytin niitä keittoon. Ohje on helppo ja keiton saa valmiiksi vartissa.


1 l kanalientä
2 rkl kalakastiketta
1 rkl vihreää thai currytahnaa
1 rkl palmusokeria (tai ruskeaa sokeria)
1 sitruunaruohon varsi
3 kaffir limetin lehteä
1 punainen chili tai maun mukaan
2,5 sentin pala inkivääriä
2 dl basmatiriisiä
pari kevätsipulin vartta
3 - 4 pientä paksoita
150 - 200 g isoja katkarapuja
kourallinen tuoretta korianteria
2 limeä


Laita kattilaan kanaliemi, kalakastike, currytahna, palmusokeri, limetin lehdet, viipaloitu chili, raastettu tai hienonnettu inkivääri sekä halkaistu ja kevyesti nuijittu sitruunaruohon varsi. Kuumenna kiehuvaksi.

Lisää kiehuvaan liemeen basmatiriisi ja keitä 8 minuuttia.


Keiton kiehuessa halkaise ja huuhtele paksoit.
Mikäli paksoit ovat isohkoja, voit hienontaa lehden tyvet ja käyttää lehdet kokonaisina.

Kun riisi on kiehunut 8 minuuttia, lisää silputut kevätsipulin varret, halkaistut paksoit ja katkaravut. Keitä 3 minuuttia.

Ota keitto levyltä, poista sitruunaruoho ja limetin lehdet. Lisää keittoon hienonnettu korianteri.

Tarjoile limelohkojen kanssa.


torstai 23. helmikuuta 2017

Bataattivohvelit

Bongasin viime viikonloppuna twitteristä bataattivohveleiden ohjeen ja päätin laittaa sen heti kokeiluun, tosin täytteeksi halusin guacamolea ja uppomunia. Ne sopivat vohveleihin hyvin. Kokeilin mukana pienen tujauksen srirachaa, mutta niinkin pienenä määränä se peitti alleen vohveleiden muuten selkeän bataatin maun. Pitäisinkin täytteiden maut suhteellisen mietoina, jotta bataatti pääsee esiin.


Vohveleihin:
3 munaa
3 dl maitoa
3,5 dl jauhoja
1 dl hiivaleipä- tai ohrajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
3/4 dl sulatettua voita
200 g bataattisosetta (valmiina tai itse tehtynä)
2 dl vichyä

Paistamiseen:
voita
  
Guacamoleen:
3 avokadoa
1 punainen chili
1 limen mehu
suolaa
vastajauhettua pippuria

Uppomuniin:
vettä
etikkaa
munia

Lisäksi esim:
yrittisilppua (korianteri, persilja tai basilika)
punasipulia hienonnettuna tai ohuina renkaina
pekonimuruja
srirachaa tai jalapenoviipaleita


Jos teet bataattisoseen itse, aloita siitä. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja mausta se pienellä ripauksella suolaa. Keitä n. 200 g reilunkokoisia bataattikuutioita kunnes ne ovat niin pehmeitä, että soseutus on helppoa. Soseuta bataatit sauvasekoittimella. Käytä soseutukseen myös pieni määrä keitinvettä.

Riko munat kulhoon ja lisää maito. Vatkaa munien rakenne rikki. Lisää jauhot ja niihin sekoitettu leivinjauhe vähitellen. Lisää suola ja sulatettu voi. Sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi bataattisose ja sekoita tasaiseksi. Jätä taikina turpoamaan puoleksi tunniksi.

Kun taikina on turvonnut, lisää vichy ja sekoita.

Kuumenna vohvelirauta. Paista vohvelit voissa rapeiksi.

Tee guacamole. Painele avokadot karkeaksi soseeksi haarukalla. Lisää limen mehu ja hienonnettu chili, mausta suolalla ja vastajauhetulla pippurilla.

Tee uppomunat. Kuumenna reilu litra vettä isossa kattilassa. Anna veden kiehua muutaman minuutin verran. Lisää etikka (n. 0,7 dl per vesilitra) ja käännä lämpö niin pienelle, että vesi lakkaa kuplimasta. Riko muna kuppiin. Pyöräytä kauhalla pyörre veteen ja kaada nopeasti muna veteen. Nosta muna reikäkauhalla vedestä kahden minuutin kuluttua.

Tarjoile vohvelit guacamolen ja uppomunien kanssa. Lisäksi voit tarjoilla punasipulia hienonnettuna tai renkaina, yrttisilppua, pekonimuruja ja ja halutessasi myös srirachaa tai jalapenoviipaleita.

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Mausteinen veriappelsiinikakku

Todennäköisesti mä olen aloittanut jokaisen leivontaohjeen sanomalla, että leivon harvoin. Koska en juo kahvia ja harvoin teetäkään, ei tee leivonnaisiakaan mieli. Tänään kuitenkin huvitti kokeilla veriappelsiinikakkua, koska aineksetkin löytyivät sopivasti kaapista - tai ainakin melkein - jatkoin smetanaa kermalla. Ajattelin, että kakusta tulee kuivakakkumaisempi, mutta se oli huomattavasti kuohkeampi ja sokerikakkumaisempi kuin perinteinen kuivakakku. Kuorruteessa ei ole käytetty väriaineita lainkaan, ainoastaan veriappelsiinin mehua. Siihen kannattaa varata mahdollisimman tumma veriappelsiini tai kaksi. Pientä viitettä antaa kuoren sävy, mitä enemmän siinä on punaista sävyä, sitä todennäköisemmin hedelmä on sisältäkin tumma.


150 g voita ja hieman vuoan voiteluun
2,5 dl sokeria
veriappelsiinin raastettu kuori
2 rkl veriappelsiinin mehua
2 munaa
3,5 dl vehnäjauhoja 
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria
3/4 tl kardemummaa
1/4 tl kanelia
1/4 tl suolaa
1 prk smetanaa
3/4 dl kermaa

Kuorrutteeseen:
3 - 4 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1 - 2 tumman veriappelsiinin mehu (josta 2 rkl kakkuun)


Kuumenna uuni 175 asteeseen.

Mittaa voi ja sokeri kulhoon ja raasta mukaan myös veriappelsiinin kuori. Vatkaa vaaleaksi vaahdoksi. Vatkaa munat yksitellen taikinaan. Vatkaa lopuksi mukaan veriappelsiinin mehu.

Sekoita kuivat aineet (vehnäjauho, leivinjauhe, ruokasooda, vaniljasokeri, kardemumma, kaneli ja suola) keskenään.

Sekoita kerma smetanan sekaan.

Lisää kakkutaikinaan puolet kuivista aineista ja sekoita. Lisää sitten puolet kerma-smetanaseoksesta ja sekoita. Lisää sen jälkeen puolet kuivista aineista ja sekoita, sitten taas puolet kerma-smetanaseoksesta ja sekoita. Tee samoin lopuille aineksille.

Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla, voitele pohja ja reunat voilla. Kaada taikina vuokaan. 


Paista kakkua uunin alaosassa 35 - 45 minuuttia, Kokeile kypsyys tikulla.

Nosta valmis kakku uunista. Anna jäähtyä vuoassa noin 20 minuuttia. Irrota sen jälkeen vuoasta ja anna jäähtyä kokonaan.

Mittaa 3 dl tomusokeria kulhoon ja sekoita vaniljasokeri mukaan. Lisää veriappelsiininmehua vähitellen niin että saat kuorrutteesta sopivan vahvuista. 3 dl tomusokerikuorrutteesta tulee kohtuullinen kerros kuorrutetta mikäli vuoan koko on n. 24 - 26 cm, jos kuorrutekerroksesta haluaa vahvemman, tomusokeria ja verippelsiinimehua kannattaa käyttää enemmän. Itse en ole aiemmin kuorruttanut koko kakkua tomusokerikuorrutteella, joten näppituntumalla ajattelin, että kuorrutteen tulisi olla jokseenkin sellaista, että se kaatamalla levittyy, mutta ei missään nimessä ole juoksevaa.

Jos kuorrute on liian juoksevaa, lisää tomusokeria, jos taas liian jähmeää, lisää veriappelsiinimehua.

Kaada kuorrute kakun keskelle, se levittyy itsestään laajemmalle. Levitä kuorrute veitsellä tai lusikalla reunoille asti ja anna valua hieman myös reunojen ulkopuolelle.

Koristele kakku esim. ohuilla kuivatuilla veriappelsiiniviipaleilla, joille on ennen uuniin laittamista siivilöity ohut kerros tomusokeria.


lauantai 18. helmikuuta 2017

Talvisalaatti

Tänä talvena on tullut ostettua jo muutama pussillinen veriappelsiineja, joita muistan kieltäytyneeni lapsena syömästä siksi, että luulin niissä olevan oikeasti verta. No sittemmin musta on tullut rohkeampi. Usein mulla käy niiden kanssa huono säkä sikäli, että väri onkin melkein kuin tavallisessa appelsiinissa muutamaa punaista viirua lukuunottamatta. Näin käy ainakin silloin kun teen sellaista ruokaa, joka on tulossa blogiin ja toivoisi, että niistä silloin näkyisi, että ovat oikeasti veriappelsiineja. Viimeksi siihen pussiin ei ollut eksynyt kuin yksi tummempi yksilö ja tänäänkin ensimmäinen oli selkeästi aneeminen. Pari muuta kyllä punastelivat reilummin. Nyt ne kaikki päätyivät salaattiin yhdessä kapristen ja friteerattujen punasipulirenkaiden kanssa. Kukaanhan ei tokikaan huomaa, että tuossa yhdessä kuvassa ei ole kapriksia mukana. Tajusin niiden puuttumisen vasta kuvaamisen jälkeen ja koko kuvaushässäkkä oli pakko tehdä uudelleen. Nuo kaprikset sattuvat olemaan isoja ja varrellisia kapriksia, vaikka tykkään itse pienemmistä. Niitä ei nyt sattunut olemaan jemmassa. 


Ps. nuo sipulirenkaat ovat todella hyviä sellaisenaankin. Niitä voi tehdä muutenkin napostelua varten ja tarjoilla jonkun hyvän dippikastikkeen kanssa. Ja ovat takuulla parempia kuin kaupoissa pakasteena myytävät.

3 veriappelsiinia
reilu rasia salaattisekoitusta, mielellään sellaista, jossa on rucolaa
reilu kourallinen babypinaattia
0,5 dl (pieniä tai keskikokoisia) kapriksia
2 isoa punasipulia
1 munankeltuainen
0,75 dl vettä
1 dl jauhoja
suolaa
rypsiöljyä friteeraukseen

(valkoista balsamiviinietikkaa ja hyvälaatuista oliiviöljyä tarjoiluun)


Leikkaa veriappelsiineista yläosa ja alaosa. Leikkaa sen jälkeen kuoret pois terävällä veitsellä, niin että hedelmälihaan ei jää yhtään valkoista osaa. Leikkaa appelsiinit noin puolen sentin paksuisiksi siivuiksi.

Levitä salaattisekoitus ja pinaatti tarjoiluvadille. Asettele päälle appelsiiniviipaleet.

Kuori sipuli ja leikkaa se noin puolen sentin vahvuisiksi renkaiksi. Irroita renkaat toisistaan.


Sekoita munankeltuainen, vesi ja jauho kulhossa, mausta suolalla.

Kuumenna rypsiöljyä padassa (tai kattilassa). Öljyä ei tarvitse olla kuin reilu sentti padan pohjalla.

Kun öljy on kuumaan, kasta sipulirenkaat friteeraustaikinaan ja laita pienissä erissä pataan. Käännä, kun pinta on saanut väriä - siihen ei mene kauaa. Nosta sitten talouspaperin päälle valumaan.

Kun sipulirenkaat ovat valmiit, nostele ne salaatin päälle. Ripottele mukaan vielä kaprikset ja salaatti on valmis.

Salaatti ei kaipaa kastiketta, koska appelsiinit ja kaprikset ovat mehukkaita. Halutessasi voit laittaa tarjolle valkoista balsamiviinietikkaa ja hyvälaatuista oliiviöljyä.



sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Vihreä sunnuntaismoothie

Aamulenkillä mietin, että kuinkahan kauan siitä on kuin viimeksi tein aamulla smoothien. En muistanut. Kotona sitten kolusinkin kaapeista smoothieen sopivia aineksia. Tällä kerralla niitä oli yllättävänkin paljon - tosin appelsiinit olivat vähän nahistuneita ja avatun pinaattipaketinkin sisältö aavistuksen kellastunutta, mutta sehän ei haittaa kun kaikki surautetaan juomaksi.


1 avokado
iso kourallinen tuoretta pinaattia
3 appelsiinin mehu
1 limen mehu
2 sentin pala tuoretta inkivääriä
1 dl mantelimaitoa
2 rkl chiasiemeniä


Laita paloiteltu avokado, pinaatti, appelsiini- ja limemehu, inkivääri ja mantelimaito tehosekoittimeen ja pyöräytä tasaiseksi.

Lisää mukaan chiasiemenet ja kaada laseihin.


sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Kotijuustocurry

Kotijuusto on maailman paras lounasruoka. Siitä saa kehitettyä nopeasti vaikka mitä, tai sitten sen voi vain paloitella rasiaansa ja dippailla mausteseokseen samalla kun jatkaa töiden tekemistä. Hiljattain Kodin kuvalehdssä oli kotijuustocurryn ohje ja se mielessä poimin kaupasta mukaani kotijuustoa. Tämä curry perustuu löyhästi tuohon lehden ohjeeseen, vaikka useita mausteita ja aineksia vaihdoinkin.


2 rkl (kookos)öljyä
1 iso sipuli
4 valkosipulinkynttä
4 cm pala tuoretta inkivääriä
1 punainen chili (tai maun mukaan)
1 tl jauhettua korianteria
1 tl maustepippuria
1 tl juustokuminaa
1 tl kardemummaa
1 tl currya
1 kanelitanko
1 prk tomaattimurskaa
5 tomaattia
1 dl kookosmaitoa
1 limen mehu
 suolaa
2 kevätsipulin vartta
2 reilua kourallista babypinaattia
2 rasiaa kotijuustoa (valio)
1 ruukku korianteria 

Lisäksi:
kasvisliemessä keitettyä riisiä
 
Tee tomaattien pintaan ristiviilto ja upota ne noin 10 sekunniksi kiehuvaan veteen. Nosta pois ja poista kuoret. Leikkaa tomaatit lohkoiksi. Poista kannat ja siemenet. Siemenet voi hyvin sekoittaa tomaattimurskan sekaan ja käyttää curryssa.

Leikkaa sipuli ohuiksi viipaleiksi. Hienonna valkosipulinkynnet ja inkivääri. Silppua chili, käytä myös siemenet.

Kuumenna kookosöljy kattilassa. Lisää kattilaan valkosipuli, inkivääri ja chili sekä sipuliviipaleet. Lisää jauhettu korianteri, maustepippuri, juustokumina, curry ja kardemumma sekä kanelitanko. Kuullota muutama minuutti. Lisää sitten tomaattimurska. Laita kattilaan kansi ja anna hautua 30 - 40 minuuttia. Currysta tulee täyteläisemmän makuista mitä kauemmin sen antaa hautua.

Kun keittoaikaa on jäljellä reilut viisi minuuttia, poista kanelitanko, lisää kookosmaito ja suolaa maun mukaan ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää tomaattifileet ja anna hautua noin 3 minuuttia.

 Leikkaa kevätsipulinvarret renkaiksi, huutele pinaatti.

Lisää curryyn lopuksi limen mehu, pinaatti ja parin sentin paloiksi murrettu (tai leikattu) kotijuusto. Älä kuumenna enää.

Tarjoile keitetyn riisin ja korianterisilpun kanssa.

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Sitruunaiset paneroidut kanaleikkeet

Harvoin tulee paneroitua yhtään mitään, mutta onhan se mukavaa vaihtelua. Sitäpaitsi kanan rintafileet kuivahtavat paistaessa helposti, mutta paneroinnin avulla mehukkuus säilyy, vaikka pinta paistuukin rapeaksi. Käytän yleensä kanan niin kuin muunkin lihan paistamiseen rypsiöljyn lisäksi pienen nokareen voita, mutta nyt paistoin pelkällä rypsiöljyllä. Mielestäni niin saa paremman lopputuloksen, jos liha on paneroitu.


4 kanan rintafilettä
0,75 dl vehnäjauhoja
1 reilu viipale vaaleaa leipää
puoli ruukkua persiljaa
1 sitruunan raastettu kuori
suolaa
valkopippuria
1 kananmuna
rypsiöljyä paistamiseen

Nuiji kanan rintafileet leivinpaperin välissä noin kahden sentin paksuisiksi.

Jauha leipäviipale muruiksi ja siirrä lautaselle. Raasta sitruunan kuori leivänmurujen sekaan. Hienonna persilja ja sekoita mukaan. 

Mittaa jauho toiselle lautaselle ja mausta suolalla ja valkopippurilla.

Riko muna kolmannelle lautaselle ja vatkaa rakenne rikki haarukalla.

Kääntele kanafileet vehnäjauhoseoksessa. Ravista kevyesti ylimääräinen jauho pois. Kasta sen jälkeen fileet kananmunaan ja lopuksi leivänmuruseokseen molemmin puolin.

Kuumenna rypsiöljyä pannulla ja nosta fileet pannulle. Paista molemmille puolille kauniin ruskea pinta, alenna lämpöä ja anna paistua 5 - 8 minuuttia per puoli. 

Tarjoile sitruunalohkojen ja salaatin kanssa.