keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Puolukka-piimäsmoothie

Sain äidiltä monta pussia puolukoita ja mustikoita, jotka aion käyttää varmaan pääasiassa smoothieihin. En olekaan muuten koskaan aiemmin kokeillut smoothieta puolukoista. Katselin nettisivuilta sekä puolukka- että karpalosmoothieohjeita ja suurimmassa osassa oli käytetty banaaneja. Valion sivuilla puolestaan oli piimän sekaan sekoiteltu pellavansiemenrouhetta ja kuivattuja karpaloita, vaikka kuivattujen karpaloiden ja tuoreiden puolukoiden makuja ei voikaan verrata, niin Valion ohjeen pohjalta tein tämän omani. Banaanista sai kivasti makeutta happamien puolukoiden seuraksi. Itse tykkään happamista mauista, joten en laittanut mitään lisämakeutusta, mutta laitoin tuohon ohjeeseen kuitenkin hunajaa, jos joku kaipaa makeampaa juomaa.


1 iso banaani
2 dl jäisiä puolukoita
3 dl rasvatonta gefilus-piimää
1 rkl luomupellavarouhetta
0,5 tl kanelia
(hunajaa)

Pilko banaani reiluiksi paloiksi. Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi. Lisää tarvittaessa piimää. Mausta halutessasi hunajalla. 


Ja kiitos äidille ja Väiskille marjoista.

Alla pari bongattua kukkaa eiliseltä kevätkävelyltä. Valkovuokko tietysti on tuttu, mutta tuo alempi kukka on oudompi. Olisiko kevättaskuruoho tai joku sen alalaji?


perjantai 18. huhtikuuta 2014

Yrttilohta, marinoituja juureksia, tillipestoa ja hunajapaahdettuja pistaaseja

Ihanat kevätvärit, eikö vaan? Tämän koko annoksen kokkailuun saa varata pari tuntia aikaa, sen verran monta työvaihetta tuossa oli, mutta lopputulos on kyllä vaivan arvoinen. Kala itsessään on kevyttä ja teen sitä varmasti jatkossa ilman noita lisukkeitakin. Tillipesto puolestaan oli kiva vaihtoehto peruspestolle. Marinoituja kasviksia olen tehnyt useasti aiemminkin, mutta tuo tähtianiksen ja kardemumman siementen tuoma maku oli aivan uutta. Marinadia pitää tehdä uudelleen, kunhan kotimaisten kasvisten satokausi alkaa. Ohjeet ovat ruotsalaisesta Elle mat & vin -lehdestä (maalis/huhti 2013). Pestoa muuten tuli reilu määrä, olisi pitänyt tehdä ain puolet annoksesta. Onneksi sille on helppo keksiä muuta käyttöä.


Ohjeet ovat siinä järjestyksessä, jossa ne kokkailin.


Hunajapaahdettuihin pistaaseihin:
1 dl kuorittuja pistaaseja
1 munanvalkuainen
1 rkl hunajaa
suolaa

Vatkaa munanvalkuainen kevyesti vaahdoksi. Sekoita mukaan hunaja ja ripaus suolaa. Lisää pistaasit seokseen. Sekoita kunnolla. Nostele pistaasit vaahdosta leivinpaperin päälle uunipellille tai laita ne uuninkestävälle pannulle. 

Paahda 200-asteisessa uunissa 10 - 15 minuuttia. Anna jäähtyä. Leikkaa halutessasi hieman pienemmiksi paloiksi.


Marinoituihin  kasviksiin:
3 - 4 punajuurta, raitajuurta, keltajuurta (mieluimmin kaikkia)
3 - 4 porkkanaa
 1 dl etikkaa
2 dl sokeria
3 dl vettä
5 kokonaista kardemummansiementä
5 maustepippuria
3 laakerinlehteä
1 tähtianis

Kuori juurekset. Leikkaa punajuuret, raitajuuret ja keltajuuret sekä porkkanat mahdollisimman ohuiksi siivuiksi mandoliinilla (tai kuorimaveitsellä tai juustohöylällä).

Jos käytät punajuurta, laita siivut kylmään veteen hetkesi ja vaihda pariin kertaan. Tällä tavoin ylimääräinen väri huuhtoutuu pois ja se ei värjää muita juureksia. (Tämä oli lehden vinkki. En kokeillut, koska käytin vain raitajuuria.)

Mittaa kattilaan etikka, sokeri, vesi ja mausteet. Kiehauta liemi. Sekoita ja tarkista, että sokeri on sulanut. Anna jäähtyä hieman.

Kaada liemi juuresten päälle kulhoon (tai kippaa juuressiivut kattilaan) ja anna maustua 1 - 2 tuntia. Vihannekset menettävät väriään, jos joutuvat olemaan liemessä liian kauan. Käytin vain raitajuuria ja porkkanoita ja raitajuuri menetti 1,5 tunnin aikana aika paljon väristään. Tunti olisi riittänyt hyvin.

Valuta kasvikset siivilässä ennen tarjoilua. Poista pippurit, laakerinlehdet, kardemummansiemenet ja tähtianis.


Yrttiloheen:
 iso nahallinen lohifile
1 rkl tuoretta silputtua rosmariinia
1 rkl tuoretta silputtua basilikaa
2 sitruunan raastettu kuori
3 valkosipulinkynttä murskattuna
suolaa
mustapippuria
1 rkl oliiviöljyä


Sekoita silputut yrtit, sitruunankuoriraaste ja murskatut valkosipulikynnet keskenään. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää mukaan oliiviöljy ja sekoita.


Hiero yrttitahna lohifileen pintaan. Nosta file uunivuokaan tai leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Anna maustua noin 10 minuuttia.

Paista lohifilettä 150 asteisessa uunissa noin 15 - 20 minuuttia fileen koosta riippuen.


Tillipestoon:
2 dl manteleita
100 g voimakkaan makuista juustoa raasteena (esim. prostens tai västerbotten)
2 dl hienonnettua tilliä
1 - 2 valkosipulinkynttä murskattuna
0,5 tl suolaa
1,5 dl rypsiöljyä
1 tl raastettua sitruunankuorta
1 tl sitruunamehua
2 dl ranskankermaa

Laita kaikki ainekset ranskankermaa lukuunottamatta tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi tahnaksi.

Sekoita pestotahna ranskankermaan. Tarjoile kalan kastikkeena.


Salaattiin:
 100 g salaattisekoitusta 
(pienilehtiset salaatit ovat parhaita, käytin vuonankaalia ja pieniä suikaleita punasalaattia)
 nippu vihreää parsaa
200 g fetajuustoa murennettuna (jätin pois)
1 appelsiini fileoituna
marinoidut kasvikset
hunajapaahdetut pistaasit


Katkaise parsasta kova tyviosa pois. Vihreää parsaa ei tarvitse kuoria, mutta kauniimman värin saa, jos tyviosan kuorii. Ryöppää parsat nopeasti (puolesta minuutista minuuttiin paksuudesta riippuen) suolalla ja sokerilla maustetussa vedessä. Nosta välittömästi jääkylmään veteen. Anna jäähtyä hetki vedessä. Valuta parsat ja halkaise ne pitkittäin.

Kokoa salaatti isolle vadille. Osan aineksista voi käyttää lohen koristeeksi, kuten minä tein.

Tarjoile lohi salaatin ja tillipeston kanssa.


Ja jälkkäriksi oli taas tätä kakkua. Tällä kerralla rahka oli maustettu mangososeella, jossa tietysti oli enemmän makua kuin pilteissä. Koristeena mansikoita, kiivejä, karhunvatukoita, ananaskirsikoita, passionhedelmiä ja minttua.


Hyvää pitkäperjantaita.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Cannellonit

En tiedä miksi olen alusta asti suosinut lasagnessa rakuunaa basilikan ja oreganon sijaan. Onhan se nyt vähän outoa käyttää ranskalaisten suosimaa yrttiä italialaisessa ruoassa, mutta silti en suostu tuota yrttiä vaihtamaan. Teen lasagnen täsmälleen tuolla alla olevalla reseptillä, mutta tällä kertaa päädyin tekemään cannelloneja.


1 pkt cannelloneja

Bolognese:
400 g jauhelihaa
1 rasiallinen kirsikkatomaatteja tai 5 tomaattia tai 1 prk tomaattimurskaa
3 rkl tomaattisosetta
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
1 rkl kuivattua rakuunaa
mustapippuria
suolaa


Puolita kirsikkatomaatit tai pilko tomaatit. Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet.

Kuumenna pannulla hiukan öljyä. Ruskista jauheliha. Lisää loppuvaiheessa sipuli ja valkosipuli. Paista muutama minuutti. Mausta suolalla ja mustapippurilla sekä rakuunalla. Lisää tomaattisose ja pilkotut tomaatit tai tomaattimurska. Tomaattimurska ei kaipaa seurakseen nestettä, mutta tomaattien kanssa pannulle voi tarvittaessa lisätä desin verran vettä. Anna hautua miedolla lämmöllä parikymmentä minuuttia. Ota pannu levyltä ja anna jäähtyä.


Juustokastike:
75 g voita
1 dl vehnäjauhoja
1 l maitoa
2 tl sinappia
0,5 tl valkopippuria
0,5 tl muskottipähkinää
suolaa
150 g juustoraastetta

Vuokaan lisäksi:
1 - 2 dl juustoraastetta


Lämmitä maito toisessa kattilassa. Sulata voi isossa kattilassa, älä anna ruskistua. Lisää vehnäjauhot. Sekoita hyvin ja anna vehnäjauhojen kypsentyä kattilassa noin viisi minuuttia.

Lisää maito pienissä erissä. Sekoittele koko ajan. Anna kiehahtaa ennen kuin lisäät seuraavan erän maitoa.

Mausta sinapilla, valkopippurilla, muskottipähkinällä ja suolalla. Kun kastike on paksua, lisää mukaan juustoraaste.


Täytä cannellonit bolognese-kastikkeella. Se onnistuu parhaiten nostamalla cannelloni pystyasentoon toinen pää paistinpannua vasten. Lusikoi kastiketta cannellonnien sisään. Itselläni sattui olemaan kapea lusikka, jolla homma sujui mallikkaasti. Bolognese-kastikkeen on hyvä olla sen verran jäähtynyttä, että sitä sietää koskea sormin. Tuo täyttäminen on sen verran sotkuista, että kastiketta roiskuu melko varmasti sormille jonkun verran.

Asettele cannellonit uunivuokaan. Kaada päälle juustokastike ja ripottele päälle juustoraastetta. Paista 200 asteisessa uunissa 30 - 40 minuuttia, kunnes pinta saa kauniin värin.


Ps. Itselläni ei ollut ihan koko paketillista cannelloneja, joten kastikkeita jäi yli. Laitoin niitä kerroksittain pieniin uunivuokiin pennepastan kanssa - päällimmäiseksi juustokastiketta ja laitoin uuniin cannellonien kanssa.


maanantai 14. huhtikuuta 2014

Suolaisenmakeat palsternakkasipsit

Donna Hay twiittasi tästä palsternakkasipsiohjeestaan. En älynnyt laittaa suosikkeihin juuri sillä hetkellä ja sitten unohdinkin kenen ohjeesta oli kyse. Googlaamallakaan ei löytynyt. Onneksi muistui mieleen ja kävin kaivelemassa ohjeen Donna Hayn sivustolta. Suolaisenmakeat palsternakkasipsit eivät kyllä ole mitään kovin kevyttä naposteltavaa, vaikka ne onkin paistettu uunissa. Hyviä ne kuitenkin ovat. Tuoksuivat muuten uunissa ollessaan erehdyttävästi pullalle.


4 palsternakkaa (n. 150 g painoisia)
100 g voita
0,5 dl ruskeaa sokeria
suolahiutaleita

Kuori palsternakat ja höylää niistä kuorimaveitsellä tai mandoliinilla pitkiä nauhamaisia suikaleita.


Sulata voi kulhossa. Pyörittele palsternakkanauhat sulaneessa voissa ja ripottele mukaan sokeri ja suolahiutaleet. Sekoita hyvin.

Asettele leivinpaperin päälle uunipellille yhteen kerrokseen. Tuosta koko määrästä tulee todennäköisesti noin 2 - 3 pellillistä.

Paista sipsejä 200 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia kunnes sipsit saavat vähän väriä. Sekoittele sipsit ja paista vielä n. 8 - 10 minuuttia.

Ota sipsit uunista, erottele toisistaan leivinpaperille ja anna jäähtyä hiukan. Sipsit rapsakoituvat jäähtyessään.


maanantai 7. huhtikuuta 2014

Ökyrikkaat ritarit

 Törmäsin vahingossa netissä köyhien ritareiden tapaan tehtyihin nutellarulliin. Niitähän piti tietysti heti kokeilla. Lukaisin läpi useita ohjeita ja kaikki olivat samanlaisia eivätkä poikkea perusmallin köyhistä ritareista paitsi täytteen osalta. Rullat voi täyttää periaatteessa millä haluaa - paksulla kinuskilla, marjoilla, banaanilla, hillolla tai vaikka maapähkinävoilla. Minä päädyin pelkkään nutellaan ja napsin lähikaupasta mukaan valikoiman tuoreita marjoja tarjoilua varten. Täytevaihtoehtoja ja kuvia voi googlailla hakusanoilla french toast roll ups.


10 isoa tuoretta paahtoleipäviipaletta
nutellaa (reilu tl per leipä tai maun mukaan)
1 rkl voita
1 dl maitoa
1 muna

Tarjoiluun:
marjoja tai hedelmiä maun mukaan
tomusokeria
mintun tai sitruunamelissan lehtiä koristeeksi

Leikkaa leivistä reunat pois. Kauli leivät ohuiksi. Parhaan lopputuloksen saa, jos leipä on todella tuoretta. Voitele leivät nutellalla. Kääri leivät tiiviisti rullalle.


Vispaa maito ja muna kevyesti sekaisin. Sulata paistinpannulla ruokalusikallinen voita. Pyöräytä leipärullat nopsasti munamaidossa. Älä liota. Laita rullat suoraan kuumalle pannulle. Paista rulliin kaunis pinta. Käännä rullat ja tarvittaessa myös reunoilta.


Asettele rullat tarjolle. Siivilöi päälle hiukan tomusokeria. Tarjoile marjojen tai hedelmien kanssa.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Omenainen pancake

En ole makeiden aamiaisten ystävä. Elämäni karmein aamupala oli reilu pari vuotta sitten lentokoneessa San Franciscosta Frankfurtiin. Aamiaiseen kuului purkillinen ällömakeaa jogurttia, leivän kokoinen keksi, makea pulla ja banaani. Nälkä oli, joten oli pakko syödä, mutta kun on tottunut suolaiseen aamupalaan, niin tuosta tuli suorastaan huono olo. Tämä ei onneksi ollut likikään noin makeaa ja pannari tuli syötyäkin vasta brunssiaikaan, koska käytiin Sulo-koiran kanssa tunnin aamulenkillä. Tänään on Sulon hemmottelupäivä, koska tänään tulee kuluneeksi tasan kaksi vuotta siitä, kun Sulo tuotiin kotiin. Silloin oli muuten pitkäperjantai ja maassa oli reilusti lunta.


2 pientä munaa
1,5 rkl sokeria
0,75 dl jauhoja
0,75 dl maitoa
1 omena
1 rkl voita

Lisäksi:
tuoretta vahvaa minttua
tomusokeria

Omenan voi kuoria tai jättää kuorimatta. Itse käytän kuoria hyväkseni omenaa raastettaessa. Pidän kuorta suojana sormieni ja raastimen välissä. Tällä tavoin hedelmän saa raastettua helposti ja kuoriminen hoituu samalla. Poista omenasta siemenkota. Raasta omena karkeaksi raasteeksi. 

Erottele keltuaiset ja valkuaiset.  Sekoita keltuisten sekaan sokeri, maito ja jauhot sekä omenaraaste. Vaahdota valkuaiset. Kääntele valkuaisvaahto keltuais-omenaseokseen.


Kuumenna paistinpannulla ruokalusikallinen voita. Älä anna voin ruskistua. Kaada taikina paistinpannulle. Paista miedolla lämmöllä sen aikaa, että pinta hyytyy. Tässä menee vain muutama minuutti. Käännä pannari. Käytä tarvittaessa lautasta apuna. Paista toiselta puolelta vain sen aikaa, että pinta saa hiukan väriä.

Leikkaa pannari annospaloiksi. Siivilöi päälle tomusokeria ja ripottele koristeeksi mintunlehtiä.

Sulo kotipihassa 6.4.2012