sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Kukkakaalikakku lehtikaalisipseillä

Olkoon tämä sformato nyt suomalaiselta nimeltään kakku, kun koristeltuna se näyttää lähinnä suolaiselle kakulle ja on näyttävä näky ruokapöydässä. Kukkakaalikakku on täyteläisen makuinen ja maistuu sellaisenaan tai liharuoan lisukkeena. Jos kakkumainen ulkoasu tuntuu turhalle vaivannäölle, kukkakaaliseoksen voi paistaa ihan tavallisessa uunivuoassa ja tarjoilla suoraan siitä.


2 melko isoa kukkakaalia
muutama oksa salviaa
75 g voita ja hieman voiteluun
1 punasipuli (tai keltasipuli)
0,75 dl jauhoja
6 dl maitoa
1 tl sinappia
75 g parmesania raastettuna
5 munaa
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
noin 5 lehteä lehtikaalia
1 tl ruskeaa sokeria
punaista balsamiviinietikkaa
75 g pinjansiemeniä
0,5 tl savupaprikajauhetta
1 tl sokeria


Kuumenna uuni 200 asteeseen (kiertoilma 180 asteeseen).

Leikkaa kukkakaalista kukinnot ja halkaise isoimmat puolikkaiksi. Hienonna salvia.
Levitä kukkakaalin kukinnot leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Pirskottele päälle parin ruokalusikallisen verran oliiviöljyä, mausta suolalla ja mustapippurilla ja ripottele päälle hienonnettu salvia. Sekoita ja laita uuniin.

Anna kukkakaalin paahtua noin 50 minuuttia tai kunnes se tuntuu haarukalla painettaessa kypsälle ja on saanut paikoittain väriä pintaan.

Tee kastike kukkakaalin paahtuessa. Viipaloi sipuli ohuiksi suikaleiksi. Sulata voi ja ruokalusikallinen oliiviöljyä kattilassa. Älä anna ruskistua. Lisää sipulit ja anna hautua miedolla lämmöllä vartin verran kunnes sipuli saa hieman väriä. Lisää sitten jauhot ja sekoita.

Lisää maito pienissä erissä koko ajan sekoittaen. Anna porista viitisen minuuttia matalalla lämmöllä. Lisää lopuksi raastettu parmesan ja sekoita. Siirrä pois levyltä. Mausta sinapilla ja mustapippurilla.  Tarkista suola. Anna jäähtyä 10 - 15 minuuttia.


Ota kukkakaali uunista ja anna jäähtyä pari minuuttia. Leikkaa kukkakaalin kukinnot hieman pienemmiksi paloiksi.

Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele vuoka voilla.

Lisää munat kastikkeeseen ja sekoita tasaiseksi. Lisää myös kukkakaali ja sekoita. Kaada seos vuokaan ja paista uunissa 40 - 50 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla. Kun tikkuun ei tartu mitään, ruoka on valmista. Se voi olla aavistuksen hötkyvää keskeltä. Ota vuoka uunista ja anna jäähtyä 10 minuuttia ennen vuoan irroittamista.

Lehtikaalisipsit voi valmistella kun kukkakaalivuoka on vielä uunissa. Irrota lehtikaalista kovat lehtiruodit ja revi lehdet sopivan kokoisiksi sipseiksi. Levitä sipsit leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Pirskottele päälle parin ruokalusikallisen verran oliiviöljyä, teelusikallisen verran punaista balsamiviinietikkaa ja teelusikallinen ruskeaa sokeria. Sekoita sormin, jotta ainekset sekoittuvat ja levitä sipsit tasaisesti pellille.

Paista sipsit sillä aikaa kun kukkakaalikakku vetäytyy vuoassaan. Laita sipsit uuniin ja paahda niitä 3 - 5 minuuttia kunnes ovat saaneet hieman väriä ja ovat rapeita. Ota uunista ja anna jäähtyä.

Mittaa savupaprikajauhe ja sokeri sekä pinjansiemenet kuivalle pannulle. Kuumenna kunnes sokeri alkaa sulaa. Sekoita, jotta pinjansiemenet paahtuvat kauttaaltaan. Nosta pannu levyltä kun pinjansiementen pinta on saanut väriä. Tämä tapahtuuu todella nopeasti, joten älä jätä pannua vahtimatta.

Irrota irtopohjavuoan reunus varovasti. Irrota kakku leivinpaperista veitsen tai lastan avulla. Siirrä leivinpaperin avulla tarjoilulautaselle (paistopinta ylöspäin). Siisti lautasen reunat. Levitä kakun pinnalle ja reunoille lehtikaalisipsejä ja pinjansiemeniä vasta hetki ennen tarjoilua.


Ohje: Olive magazine

lauantai 21. tammikuuta 2017

Arkiruokaa: Feta-tomaatti-leipäpaistos

Tää on Jamie Oliverin ohje vai nappaisinko ihan omiin nimiini sillä, että muutin ohjetta lisäämällä siihen valkosipulia :). Ohje sopii hyvin vaikka etäpäivän lounasruoaksi, sillä sen saa uuniin viidessä minuutissa. Iltapalanakin lienee vallan mainio.


3 - 4 viipaletta vaaleaa leipää
1 valkosipulinkynsi
(voita)
noin 300 g erilaisia ja erivärisiä tomaatteja
150 g fetaa 
reilu desi oliiveja
muutama oksa basilikaa
oliiviöljyä

Halkaise valkosipulinkynsi ja hiero sitä leipäviipaleiden pintaan. Halutessasi voit voidella leivät voilla. Revi sitten leivänpalat reiluiksi paloiksi ja asettele uunivuokaan. Valkosipulinkynnen puolikkaat voi hienontaa mukaan vuokaan.

Jos käytät isoja tomaatteja, leikkaa ne melko reilunkokoisiksi paloiksi tai viipaleiksi. Lisää ne ja oliivit leipäpalojen sekaan vuokaan. Kirsikka- ja miniluumutomaatit voi laittaa kokonaisina.

Murra feta paloiksi ja laita vuokaan. Sekoita aineksia hieman, ripottele mukaan vielä noin kolmannes basilikanlehdistä, pirskottele päälle (reilusti) oliiviöljyä ja laita vuoka uuniin.


Laita uuniin ja anna paistua 30 minuuttia. Ota paistos uunista ja ripottele päälle loput basilikanlehdet ja aseta tarjolle.

torstai 19. tammikuuta 2017

Pavlova

Blogitauko venähtikin yllättäen pidemmäksi kuin suunnittelin. Loppuvuosi pääsi vilahtamaan ohi kuin huomaamatta - töissä aika kului tiiviisti kilpailukykysopimusasioiden parissa ja illat käytin kotinurkkien kuuraamiseen, kun perusteellinen joulusiivous on tullut laiminlyötyä useampana vuonna. Tammikuussa piti kaikessa rauhassa ryhtyä remonttisuunnitelmiin ja ajatuksissa oli saada eteinen, makuuhuone ja olohuone kuntoon, mutta mikä lie kohtalo puuttui peliin ja remontti alkaakin saunasta, pesuhuoneesta ja vessasta. Ja melkoisella tulipalokiireellä, kun pesuhuoneen seinästä paljastui melkoisen ikävä rakennusvirhe.

Aloitetaan blogin ruokavuosi kaikesta kotihäslingistä huolimatta kuitenkin vähän juhlavammalla ohjeella eli pavlovalla. Banoffee-piirakka ei kauheasti ole mun makuuni, mutta päätin silti kokeilla miten banaanit, kerma ja kinuski sopivat pavlovaan. Epäilen, että noilla mauilla lopputulos olisi ollut yhtä tylsä kuin piirakassakin, mutta passionhedelmä raikasti makua sopivasti. Kinuskikastiketta en viitsinyt itse alkaa tekemään vaan käytin valmista.


5 kananmunanvalkuaista
250 g erikoishienoa sokeria (Siro)
1 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl maissitärkkelystä

2,5 dl kermaa vaahdoksi vatkattuna
1 tl vaniljasokeria
1 dl kinuskikastiketta
3 banaania
5 - 6 passionhedelmää


Kuumenna uuni 200 asteeseen (kiertoilmalla riittää 175 astetta).
 
Erottele kananmunista valkuaiset. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi (noin 5 minuuttia). Jatka vatkaamista ja lisää sokeri valkuaisvaahtoon lusikallinen kerrallaan koko ajan vatkaten. Tässäkin menee aikaa noin 5 minuuttia.

Sekoita valkuaisvaahdon sekaan ruokalusikallinen valkoviinietikkaa ja ruokalusikallinen maissitärkkelystä. 

Ota ruokalautanen ja piirrä sen avulla lyijykynällä pyörylä leivinpaperille. Lusikoi valkuaisvaahto leivinpaperille pyörylän kokoiseksi keoksi. Tasoita kakun muotoiseksi. Toki valkuaisvaahdon voi muotoilla persoonallisempaankin malliin, jos siltä tuntuu.

Laske uunin lämpötila 125 asteeseen (kiertoilmauuni 110 asteeseen). Laita pavlova uuniin. Anna paistua 1,5 tuntia. Sammuta sitten uuni ja jätä pavlova uuniin, kunnes se on täysin jäähtynyt. Pavlovan kuuluu olla sisältä vaahtokarkkimaisen pehmeää eikä mitään marenkia.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta se vaniljasokerilla. Leikkaa banaanit viipaleiksi hieman vinoon, jotta saat niistä soikean mallisia. Halkaise passionhedelmät ja kaavi niistä hedelmäliha.

Ota täysin jäähtynyt pavlova uunista ja siirrä se varovasti tarjoilualustalle. Lisää muut ainekset vasta hetkeä ennen tarjoilua. Lusikoi päälle kermavaahto ja asettele sen päälle banaaniviipaleet. Pirskottele päälle kinuskikastike ja lusikoi pavlovan päälle lopuksi passionhedelmien hedelmäliha.