torstai 26. tammikuuta 2012

Vuohenjuusto- ja pinaattisalaatti

Vuohenjuustosalaatti on useimmiten hyvää ja tämä salaatti on erityisen hyvää. Itse asiassa ensimmäinen kokeilu viime kesänä onnistui niin hyvin, että olen varma, että parempaa salaattia en ole syönyt koskaan. Ihan täydellinen yhdistelmä. Alla olevien ainesten lisäksi pitää huomioida uunissa paahdettujen kirsikkatomaattien ainekset TÄÄLTÄ.


2 viipaletta hyvää maalaisleipää
voita paistamiseen
600 g pinaatinlehtiä
oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
yhden sitruunan mehu
100 g vuohen tuorejuustoa
200 g vuohen valkohomejuustoa
Maldon merisuolaa
pippurirouhetta (rosepippuri, viherpippuri, mustapippuri) tai chilimaustetta
mustapippuria
annos uunissa paahdettuja kirsikkatomaatteja


1. Tee annos uunissa paahdettuja kirsikkatomaatteja TÄMÄN ohjeen mukaan.
2. Pese pinaatinlehdet ja poista niistä kannat. Jätä pienet lehdet kokonaisiksi ja revi suuremmat kahteen kolmeen osaan. Valuta ja kuivaa pinaatinlehdet huolellisesti. Purista sitruunasta mehu ja pilko valkosipulinkynsi pieneksi.
3. Ota vuohen tuorejuustosta pieniä palleroita teelusikalla. Pyörittele pallerot pippurisekoituksessa tai chilimausteessa. Helpointa on laittaa mausteet kuppiin ja pyöräyttää pallerot siellä.Pilko myös vuohen valkohomejuusto.
4. Kuutioi leipä. Kuumenna pannulla öljyä ja voita ja paista leipäkuutiot kullanruskeiksi.
5. Kuumenna pannulla öljyä ja paista pinaatinlehdet miedolla lämmöllä käännellen 2 - 3 minuuttia tai kunnes lehdet muuttuvat heleänvihreiksi. Lisää loppuvaiheessa mukaan valkosipuli ja mausta sitruunamehulla.

6. Kokoa salaatti. Ripottele mausteeksi suolaa ja pippuria. Käytin annoksessa valmista kastiketta - Blaze Fruity -merkkistä viikunanmakuista kastiketta. Se on kirpeän hedelmäistä ja vahvaa ja sopi salaattiin mainiosti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti