torstai 8. tammikuuta 2015

Lohta ja tamarillosalsaa

Ennen joulua ostin muutaman tamarillon, kun olivat niin jouluisen näköisiä. Eivät kuitenkaan mahtuneet silloin mukaan joulukalenteriin vaan postaan tämän joulukuun kokeilun vasta nyt.



pari annospalaa lohta
suolaa
valkopippuria
oliiviöljyä
muutama tuore timjaminoksa
 
2 tamarilloa
1 punainen chili
1 pieni punasipuli
puoli ruukkua korianteria
hiukan limemehua
oliiviöljyä
(suolaa)

Mausta lohipalat suolalla ja valkopippurilla ja asettele ne uunivuokaan. Ripottele päälle muutama timjaminoksa. Pirskottele päälle oliiviöljyä. Grillaa lohipaloja noin 15 minuuttia tai kunnes ovat kypsiä.

Tee salsa sillä aikaa kun lohipalat ovat uunissa.

Kalttaa tamarillot kuten tomaatit - tee ristiviilto tamarilloon ja upota pariksikymmeneksi sekunniksi kiehuvaan veteen. Vedä kuori irti ja laita tamarillot hetkeksi (jää)kylmään veteen. Kuivaa tamarillot ja kuutioi ne.

Hienonna punasipuli mahdollisimman pieneksi silpuksi. Poista chilistä kanta ja siemenet ja hienonna chili.

Sekoita tamarillot, punasipuli ja chili. Purista limestä mehut ja lisää sitä salsaan maun mukaan. Lorauta salsaa hiukan oliiviöljyä. Silppua mukaan korianterinlehdet ja sekoita. Lisää tarvittaessa suolaa.

lauantai 3. tammikuuta 2015

Hunajainen kanawokki

Teen usein nopsia wokkiruokia, joissa on yleensä kanaa ja vihanneksia ja joskus myös nuudeleita. Syy siihen miksi ne eivät päädy blogiin johtuu siitä, että heittelen mukaan mitä kaapissa sattuu olemaan ja yleensä en muista mittailla aineksia niin, että niistä saisi kirjattua jonkinlaisen ohjeen. Tämäkin lähti siitä, että näin kaupassa nipun kunnollisia kevätsipuleita ja muistin, että kotona oli kyllä perusainekset wokkiin. Kaupasta nappasin lisäksi ruukun korianteria ja pari kananpalaa.
 

100 g munanuudeleita
2 maustamatonta kanan rintapalaa
1 sitruunaruoho
1 - 2 punaista chiliä tai maun mukaan
peukalon kokoinen pala inkivääriä raastettuna
3 valkosipulinkynttä
2 punaista suippopaprikaa tai 1 tavallinen punainen paprika
3 - 5 kevätsipulinvartta
4 rkl hunajaa
suolaa
mustapippuria
reilu desi vettä
puolen sitruunan tai yhden limen mehu
puoli ruukkua korianteria hienonnettuna
kourallinen cashewpähkinöitä karkeasti rouhittuna
paistamiseen rypsiöljyä ja 1 rkl seesamiöljyä

Leikkaa kanapalat suikaleiksi tai kuutioiksi. 

Poista sitruunaruohosta uloimmat lehdet ja kuiva latvaosa sekä pieni pala alaosasta. Hakkaa sitruunaruoho pehmeämmäksi veitsen hamarapuolella. Hienonna sitruunaruoho mahdollisimman pienenksi silpuksi.

Poista chileistä kanta (ja siemenet, jos haluat miedompaa) ja silppua tai viipaloi chilit.

Kuori ja raasta inkivääri ja valkosipulinkynnet.

Suikaloi paprikat ja  kevätsipulinvarret.

Laita tässä vaiheessa munanuudelit kiehumaan, keitä ne pakkauksen ohjeen mukaan. Itse teen yleensä niin, että keitän suolalla maustetun veden kiehuvaksi, otan kattilan sivuun liedeltä ja laitan veteen munanuudelit ja peitän kattilan kannella. Ovat valmiina siinä vaiheessa, kun ne lisätään wokkiin.

Kuumenna rypsiöljy ja seesamiöljy wokkipannulla. Lisää pannulle chilit, inkivääri, valkosipuli ja sitruunaruoho. Lisää kana suikaleet ja paista muutama minuutti kunnes kanasuikaleet saavat väriä.

Lisää pannulle paprikasuikaleet ja paista muutama minuutti lisää. Lisää sitten kevätsipulit, mutta jätä kourallisen verran (vihreintä osaa) kevätsipulia koristeeksi. Paista taas muutama minuutti. Lisää pannulle hunaja ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää sitten sitruuna- tai limemehu. Lisää lopuksi reilu desi vettä, sekoita ja anna kiehahtaa. Tarkista maku.

Sekoita mukaan valutetut nuudelit ja loput kevätsipulisilpusta. Ripottele päälle hienonnettu korianteri ja rouhitut cashewpähkinät.


torstai 1. tammikuuta 2015

Makoisaa kastiketta hedelmille ja marjoille

Ohje on ikivanha - olen poiminut sen joskus ammoisina aikoina tv-ohjelmasta Teijan keittiössä. Ohjelmassa kastike tarjoiltiin muistaakseni hedelmäsalaatin kastikkeena. Hirveän harvoin enää tulee tehtyä hedelmäsalaattia, vaikka se jääkaappikylmänä onkin hyvää. Onneksi tätä kastiketta voi käyttää myös dippailuun. Ja ilman kastikettahan nämä talviset ulkomaiset mansikat eivät maistu miltään - kuvausrekvisiitaksi nämä sopivat kuitenkin paremmin kuin appelsiiniviipaleet, joita en viitsinyt fileoida.


1,5 dl kuohukermaa
1 prk Bulgarian jogurttia
kinuskikastiketta maun mukaan
ja lisäksi dippailuun tai hedelmäsalaattiin hedelmiä ja marjoja


Vatkaa kerma. Sekoita Bulgarian jogurtti kermavaahtoon. Mausta kinuskikastikkeella.


On makuasia kuinka paljon sitä haluaa käyttää. Alkuperäisessä ohjeessa kinuskikastiketta taisi olla peräti purkillinen eli pari desiä. Minulle riittää alle puolet siitä.