maanantai 1. huhtikuuta 2013

Uuniperunoita sitruuna-minttu-kapriskastikkeella

 Kun tykkää kaikenlaisista sitruksista ja yrteistä niin kuin minä, niin uuniperunoita, joissa on sekä sitruunaa että minttua, on kerta kaikkiaan pakko kokeilla. Tein nämä ihanat, raikkaat perunat kylmän paahtopaistin seuraksi, mutta sopivat tietysti hyvin lampaalle ja kalallekin kaveriksi. Jossain vaiheessa ihastelin Kokkeillaan-blogin lyttyperunoita ja nappasin sieltä idean lytätä perunoita ennen kastikkeen lisäämistä, jotta perunat maustuvat nopsasti. Tämä ohje on ruotsalaisen Lantliv mat & vin -lehden numerosta 2/2013, jonka viime viikolla poimin kaupan lehtihyllystä.


1 kg perunoita
1 rkl suolahiutaleita
mustapippuria
hiukan oliiviöljyä


Kastikkeeseen:
puolen sitruunan mehu
6 rkl oliiviöljyä
2 rkl kapriksia
1 ruukku minttua


Valitse tasakokoisia perunoita. Hyvä tilaisuus käyttää kaikista pienimmät perunat, joista ei viitsi tehdä muuta. Pese ja kuivaa perunat.

Laita perunat uunivuokaan. Pirsottele päälle hieman oliiviöljyä, ripottele sekaan suolahiutaleet ja jauha päälle mustapippuria.


Paista perunat kullanruskeiksi 225 asteisessa uunissa (noin 30 minuuttia).


Sekoita perunoita varten kastike. Purista puolen sitruunan mehu. Sekoita oliiviöljy ja sitruunamehu. Lisää mukaan kaprikset ja silputtu minttu. Muutaman kokonaisen mintunlehden voi jättää koristeeksi.


Tee kypsien perunoiden päälle ristiviilto. Paina perunoita kevysti lusikalla lyttyyn.


Kaada kastike lämpimien perunoiden päälle uunivuokaan, koristele muutamalla mintunlehdellä.



Ps. Vuosia sitten söin tamperelaisessa Knossos-ravintolassa lounaaksi sitruunaperunoita ja maalaismunakasta ja se oli aivan ihanaa. Ravintola on ikävä kyllä lopettanut toimintansa, joten ainoa keino saada samaa ruokaa on kokata sitä itse. Nämä ovat erilaisia sitruunaperunoita kuin ravintolassa, mutta tulevat pääsemään osaksi omaa sitruunaperuna-maalaismunakas-kokeiluani. Nyt on enää hakusessa se täydellinen uunimunakasohje.

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Voileipiä osa 2: Paahtopaistivoileipä

Tein paahtopaistia oikeastaan vain sen takia, että sain tehtyä paahtopaistivoileipiä. Nämä olivat reilun kokoisia lounasleipiä, joista halusin tehdä pyöreitä. Leikkasin leivät pienehköstä perunalimpusta. Päälle laitoin aineksia sen mukaan mitä kaapista löytyi.


 Määrät ovat yhteen isoon voileipään:
iso viipale ruislimppua tai perunalimppua
2 dl kevytmajoneesia
sinappia maun mukaan
mustapippuria
(suolaa)
keitetty peruna
1 rkl silputtua sileälehtistä persiljaa
tammenlehtisalaattia
pari ohutta siivua paahtopaistia
pari siivua punaista paprikaa
pieniä maustekurkkuja

Rapsakoihin sipulirenkaisiin:
2 banaanisalottisipulia
reilusti neutraalia öljyä

 Leikkaa salottisipulit ohuiksi renkaiksi. Kuumenna pienellä pannulla öljyä liki puolen sentin verran. Paista sipulit ruskeiksi ja rapeiksi pannulla. Siirrä reikäkauhalla talouspaperin päälle valumaan.


Leikkaa leivästä reilu pala. Limpusta se onnistuu parhaiten pohjapuolelta. Poista kuitenkin pohjan kuorikerros ohuelti ennen viipaleiden leikkaamista.


Mausta 2 dl kevytmajoneesia sinapilla ja mustapippurilla. Lisää halutessasi suolaa. Levitä puolet majoneesista leivälle. Sekoita loppuun majoneesiin kuutioitu keitetty peruna ja ruokalusikallinen persiljasilppua.


Asettele leivälle tammenlehtisalaattia, paahtopaistiviipaleet ja perunasalaatti. Koristele paprikaviipaleilla ja pienillä maustekurkuilla. Ripottele leivän päälle rapeita sipulirenkaita.


Ruokajuomaksi kannattaa hankkia tanskalaista olutta.

torstai 28. maaliskuuta 2013

Suloiset pastellisävyiset pääsiäismunat (värjätty kasveilla ja mausteilla)

Viime vuonna heti pääsiäisen jälkeen satuin löytämään netistä kauniita kuvia pastellinsävyisistä pääsiäismunista, jotka oli värjätty kasveilla, hedelmillä, juureksilla ja mausteilla. Tänä vuonna niitä munia oli sitten ihan pakko kokeilla. Kokeilin alla olevien lisäksi punasipulikuorivärjäystä, jolla piti tulla jadenvihreää. Se ei onnistunut - munista tuli kuranvärisiä - munien kuivuttua pintaan tuli myös hennonvihertävää sävyä, mutta karseille ne silti näyttivät. Mustikkavärjäys oli myös mennä pieleen, koska eri ohjeissa oli saatu hyvin hento siniharmaa sävy liottamalla munia mustikkaliemessä yön yli. Tarkoitus oli tehdä ohjeen mukaan. Jätin kuitenkin munat huoneenlämpöön ja kun satuin tunnin päästä uteliaisuuttani katsomaan miltä ne näyttivät, oli väri jo melko tumma violetti. Olisivat varmaan olleet todella synkän värisiä aamulla.


Väriaineiden lisäksi tarvitset tietysti sopivan määrän kovaksi keitettyjä kananmunia. Alla olevissa ohjeissa, jotka on poimittu täältä on eri määriä nesteitä. 2,5 desin nesteellä saa värjättyä samanaikaisesti vain pari munaa.


Pehmeää pinkkiä:
1 iso punajuuri kuutioina
1 l kiehuvaa vettä
2 rkl etikkaa
Pilko punajuuri kuutioiksi ja laita kuumuutta kestävään astiaan. Kaada päälle kiehuva vesi. Sekoita mukaan etikka ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Siivilöi.


Vaaleansinistä:
neljännes pienestä punakaalista karkeasti silputtuna
1 l kiehuvaa vettä
2 rkl etikkaa

Silppua punakaali ja laita kuumuutta kestävään astiaan. Kaada päälle kiehuva vesi. Sekoita mukaan etikka ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Siivilöi.


Violettia:
2,5 dl jäisiä mustikoita
2,5 dl kylmää vettä

Sekoita jäiset mustikat kylmään veteen. Anna lämmetä huoneenlämpöiseksi. Siivilöi. 
HUOM! Amerikkalaisissa ohjeissa mustikat ovat todennäköisesti hyvin erilaista lajiketta kuin kotimaiset metsämustikat. Meikäläisistä mustikoista tulee siniharmaan sijaan violettia ja kaiken lisäksi hyvin nopeasti.


Vaaleankeltaista:
1 rkl kurkumaa
2,5 dl kiehuvaa vettä
2 rkl valkoviinietikkaa

Sekoita reilu ruokalusikallinen kurkumaa kiehuvaan veteen. Sekoita mukaan valkoviinietikka ja anna jäähtyä kädenlämpöiseksi.


Upota siivilöinnin jälkeen kovaksi keitetyt munat väriliemeen. Munan tulisi olla kokonaan nesteen alla. Sain tämän onnistumaan parhaiten, kun käytin kapeita ja korkeita astioita. Mitä kauemmin munia pitää nesteessä, sitä syvempi väristä tulee. Munia voi pitää nesteessä myös jääkaapissa vaikkapa yön yli.


Kun värisävy on oikea, nosta munat väriliemestä. Kuivaa hyvin talouspaperilla.

Kuvien munia on pidetty väriliemessä:
vaaleanpunainen (punajuuri) 9 h
vaaleansininen (punakaali) 9 h
violetti (mustikka) 1 h
vaaleankeltainen (kurkuma) 20 min


Kurkumalla saa värjättyä munat nopeimmin, lisäksi väristä tuli kauniin tasainen.





Martha Stewartin sivuilta löytyy lisää värivaihtoehtoja.