maanantai 1. huhtikuuta 2013

Uuniperunoita sitruuna-minttu-kapriskastikkeella

 Kun tykkää kaikenlaisista sitruksista ja yrteistä niin kuin minä, niin uuniperunoita, joissa on sekä sitruunaa että minttua, on kerta kaikkiaan pakko kokeilla. Tein nämä ihanat, raikkaat perunat kylmän paahtopaistin seuraksi, mutta sopivat tietysti hyvin lampaalle ja kalallekin kaveriksi. Jossain vaiheessa ihastelin Kokkeillaan-blogin lyttyperunoita ja nappasin sieltä idean lytätä perunoita ennen kastikkeen lisäämistä, jotta perunat maustuvat nopsasti. Tämä ohje on ruotsalaisen Lantliv mat & vin -lehden numerosta 2/2013, jonka viime viikolla poimin kaupan lehtihyllystä.


1 kg perunoita
1 rkl suolahiutaleita
mustapippuria
hiukan oliiviöljyä


Kastikkeeseen:
puolen sitruunan mehu
6 rkl oliiviöljyä
2 rkl kapriksia
1 ruukku minttua


Valitse tasakokoisia perunoita. Hyvä tilaisuus käyttää kaikista pienimmät perunat, joista ei viitsi tehdä muuta. Pese ja kuivaa perunat.

Laita perunat uunivuokaan. Pirsottele päälle hieman oliiviöljyä, ripottele sekaan suolahiutaleet ja jauha päälle mustapippuria.


Paista perunat kullanruskeiksi 225 asteisessa uunissa (noin 30 minuuttia).


Sekoita perunoita varten kastike. Purista puolen sitruunan mehu. Sekoita oliiviöljy ja sitruunamehu. Lisää mukaan kaprikset ja silputtu minttu. Muutaman kokonaisen mintunlehden voi jättää koristeeksi.


Tee kypsien perunoiden päälle ristiviilto. Paina perunoita kevysti lusikalla lyttyyn.


Kaada kastike lämpimien perunoiden päälle uunivuokaan, koristele muutamalla mintunlehdellä.



Ps. Vuosia sitten söin tamperelaisessa Knossos-ravintolassa lounaaksi sitruunaperunoita ja maalaismunakasta ja se oli aivan ihanaa. Ravintola on ikävä kyllä lopettanut toimintansa, joten ainoa keino saada samaa ruokaa on kokata sitä itse. Nämä ovat erilaisia sitruunaperunoita kuin ravintolassa, mutta tulevat pääsemään osaksi omaa sitruunaperuna-maalaismunakas-kokeiluani. Nyt on enää hakusessa se täydellinen uunimunakasohje.

2 kommenttia:

  1. Kiitos herkullisista ohjeista! Tässä viikonlopun ratoksi mukavaa ravintola-aiheista pohdittavaa, eli Top 10 listaus omista suosikkiruokapaikoistasi! Oma listaukseni ja "tehtävänanto" löytyy täältä:

    http://toinenjalkaitaliassa.blogspot.fi/2013/04/rooman-ruokasuosikkieni-top-10.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tehtävänannosta, minulle se on yllättävänkin vaikea. Kirjoittelen sitten tulevaan postaukseen miksi :)

      Poista