sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Ruusukaaleja ja porkkana-kookosdippiä vietnamilaisittain

Sattuipa pitkästä aikaa eteen mielenkiintoinen ruusukaaliohje. Harmi, että kaupassa ei tällä kerralla ollut saatavilla aiemmin löytämiäni purppuranpunaisia ruusukaaleja, mutta ovathan nämä tavallisemmat vihreätkin suloisia. Hirmuisen innostunut en ole koskaan ruusukaaleista ollut, vaikka muista kaaleista pidänkin, mutta tämä ruoka oli kyllä kokeilemisen arvoinen. Tuota kastiketta tulee varmasti tehtyä useinkin, se oli hirmuisen hyvää.


0,5 dl kookosvettä
2 rkl kalakastiketta
2 rkl riisiviinietikkaa
0,5 dl porkkanaa hienona raasteena
2 limen mehu
1 rkl raastettua inkivääriä
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 rkl palmusokeria tai ruskeaa sokeria
1 rkl paahdettua seesamiöljyä
1 vihreä chili


250 g ruusukaaleja
3 rkl rypsiöljyä
suolaa
vastarouhittua mustapippuria
2 rkl hienonnettua korianteria
1 rkl paahdettuja seesaminsiemeniä


Paahda seesamiöljy. Mittaa kaikki dipin ainekset pieneen kasariin ja kuumenna kiehuvaksi. Kun dippi kiehuu, vähennä lämpöä ja anna kiehua minuutin verran. Siirrä kasari sivuun levyltä.

Poista ruusukaaleista kannat ja tarvittaessa myös uloimmat lehdet. Halkaise ruusukaalit pituussuunnassa.

Kuumenna rypsiöljy pannulla. Asettele ruusukaalit pannulle leikkuupinta alaspäin. Peitä pannu kannella ja paista 4 minuuttia. Vähennä lämpöä, jos ruusukaalit tummuvat liian nopeasti. Käännä ruusukaalit ja paahda kaaleihin vähän väriä. Poista pannu levyltä. Mausta ruusukaalit suolalla ja vastajauhetulla mustapippurilla. Siirrä ruusukaalit kulhoon.


Paahda seesaminsiemenet kuivalla pannulla. Tämä kannattaa tehdä samaan aikaan, kun ruusukaalit paistuvat.

Sekoita dippikastiketta ja kaada ainakin noin puolet ruusukaalien joukkoon. Lisää kulhoon myös hienonnettu korianteri ja paahdetut seesaminsiemenet.

Aseta ruusukaalit tarjolle. Tarjoa lisänä loput dippikastikeesta.


Ohje: The Garum Factory

2 kommenttia:

  1. Herkullisen kuuloinen ohje, ehkä tästä pääsisin ruusukaalien makuun. Olen aivan hurahtanut vietnamilaiseen vuodenvaihteen reissun myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ihan hirveästi noiden ruusukaalien perään ole, mutta nämä olivat ihan hyviä. Paljon auttoi tuo herkullinen kastike. Voin hyvin kuvitella, että Vietnamissa hurahtaa paikalliseen ruokaan :).

      Poista