sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Nuudeleita, paksoita ja sisäpaistia

Ostin perjantaina Tampereen Sokoksesta aivan supermureaa naudan sisäpaistia. Enimmän osan käytin Bombay curryyn, mutta jätin parin pihvin verran paistia säästöön paksoin seuraksi. Paksoita en ole ennen wokkaillut. Useasti on käynyt niin, että kun olen sitä varta vasten kaupasta etsiskellyt, niin sitä ei ole ollut. Nyt sattui olemaan. Heittelin wokkipannulle mukaan kaikkea vihreää mitä kaapista löytyi. Pihvit paistoin kokonaisina, että varmasti jäävät mureiksi. Viipaloin ne sitten pannulle viimeiseksi.


200 - 250 g sisäpaistia pihveinä
150 g munanuudeleita
2 rkl mustia seesaminsiemeniä


Marinadi lihalle:
0,5 dl riisiviinietikkaa
0,5 dl soijaa
0,5 dl auringonkukkaöljyä
2 rkl palmusokeria tai ruskeaa sokeria
pala inkivääriä raastettuna


Wokkiin lisäksi:
1 keskikokoinen paksoi
pikku nippu miniparsoja
5 vartta kevätsipulia
1 vihreä chili
1 rkl raastettua inkivääriä
2 murskattua valkosipulikynttä
(suolaa)


Paistamiseen:
auringonkukkaöljyä
seesamiöljyä


Sekoita marinadin aineet keskenään. Upota lihapalat marinadiin. Anna marinoitua pari tuntia.


Poista paksoista kova kanta. Leikkaa lehdet varsineen noin 2 sentin suikaleiksi. Poista leikkaa miniparsoista kannat pois. Leikkaa kevätsipuli sentin paloiksi. Leikkaa chili ohuiksi renkaiksi. Raasta inkivääri ja hienonna valkosipulit. Wokkaus sujuu niin nopsasti, että kaikki on parasta tehdä valmiiksi.

Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta.

Kuumenna auringonkukkaöljy pannulla. Paista pihvejä pannulla. Itselläni oli reilun sentin vahvuiset pihvit. Paistoin noin minuutin per puoli. Viipaloi pihvit.


Paahda ruokalusikallinen seesamiöljyä wokkipannulla. Lisää parsat ja paksoi-suikaleet.  Paista minuutin verran. Lisää valkosipuli, chili ja inkivääri. Kaada mukaan alle desi marinointilientä. Anna kiehahtaa.


Sekoita mukaan nuudelit, kevätsipuli ja paistiviipaleet. Kuumenna. Lisää tarvittaessa suolaa. Ripottele päälle mustia seesaminsiemeniä.



Ei ehkä kannata väittää, että joutessani kaiversin tällaisen ruusun. Oikeasti tässä on paksoin kanta. Nätti vai mitä?

2 kommenttia: