maanantai 18. helmikuuta 2013

Savulohi-uunimunat ja sinappiset ruisleipäkrutongit

Aina kun olen tehnyt munia uunissa, on lopputulos ollut pinnalta jollakin tapaa kumimainen. Joskus olen saanut kokeilla uunimunia pienissä englantilaisissa kannellisissa kupeissa ja niissähän tätä ongelmaa ei tule. Suomessa en kylläkään ole moisia kuppeja myynnissä nähnyt, tosin en kauheasti ole etsinytkään. Täytyy kai varata matka Lontooseen. Nyt sitten kokeilin kermaa munan pinnalla ja kumimaista pintaa ei tietysti muodostunutkaan. Savulohi-uunimunat olivat kiva sunnuntaiaamiainen, perinteisempi tilli olisi yrttinä toiminut ehkä paremmin. Mutta parasta aamussa olivat sinappiset ruisleipäkrutongit. Onneksi päädyin viime hetkellä käyttämään ruisleipää vaalean leivän sijaan. Vaalea leipä savulohen kanssa olisi ollut huomattavasti mauttomampaa.


Alla ainesmäärät yhteen annokseen:
oivariinia tai voita vuoan voiteluun
2 rkl lämminsavulohta
1 rkl sileälehtistä persiljaa silputtuna
2 rkl kermaa
1 muna
suolaa
mustapippuria



Voitele annosvuoat oivariinilla tai voilla. Kaada vuoan pohjalle noin ruokalusikallinen kermaa. Ripottele vuokaa ruokaluskikallisen verran savulohta ja puoli ruokalusikallista persiljasilppua. Riko päälle muna. Lisää taas ruokalusikallinen savulohta ja puoli ruokalusikallista persiljasilppua. Kaada viimeiseksi päälle ruokalusikallisen verran kermaa. Rouhi päälle mustapippuria myllystä. Suolaa kannattaa lisätä ehkä vasta tarjoiluvaiheessa - itse en käyttänyt lisäsuolaa lainkaan.


Laita annosvuoat uunivuokaan. Kaada uunivuokaan kiehuvaa vettä sen verran, että sitä on noin puoliväliin annosvuokia.



Paista 190 asteessa. Aika riippuu siitä miten kypsiä munia haluat.


Ruisleipäkrutongit:
4 ruispuikulaleipää
3 rkl oivariinia tai voita
2 tl dijon-sinappia
2 rkl emmentalraastetta
mustapippuria maun mukaan
(ripaus valkosipulijauhetta)



Leikkaa leivät pitkittäin neljään osaan. Sulata oivariini tai voi. Lisää sulatettuun rasvaan 2 teelusikallista dijon-sinappia. Mausta mustapippurilla (ja ripauksella valkosipulijauhetta). Laita leipätikut syvälle lautaselle ja kaada päälle rasvaseos. Sekoita, jotta rasva imeytyy leipätikkuihin tasaisesti. Ripottele sekaan pari ruokalusikallista juustoraastetta. Sekoittele vielä.


Levitä uunipellille pala alumiinifoliota. Levitä leipätikut folion päälle ja paista 190 asteessa niin kauan, että juusto sulaa ja tikut saavat väriä sekä rapean pinnan.


Paras tapa nautiskella on dippailla ruisleipätikkuja löysähköön muna-savulohiseokseen.

Kauemmin uunissa viihtynyt savulohi-uunimuna


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti