sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Grillatut purjot ja vuohenjuusto

Tämä on hiukan mukaeltu Strömsön kokin Paul Svenssonin reseptistä, koska nettisivuilla ei ollut kunnollista ohjetta. Strömsön mallissa oli nimittäin maitoa, kermaa ja vehnäjauhojakin, joten tuosta voinee päätellä, että kastiketta piti keitellä. Päätin tehdä kylmän kastikeversion ilman maitotuotteita. Omani on pitkälti sama kuin marinoidussa vuohenjuustossa 


2 hoikkaa purjoa
100 g pehmeää vuohenjuustoa
3 rkl valkoista balsamiviinietikkaa
1 dl oliiviöljyä
1 rkl silputtua rosmariinia
muutama timjaminoksa lehdet riivittyinä
2 rkl juoksevaa hunajaa
mustapippuria
suolaa


Leikkaa purjoista latvaosa pois suurin piirtein siitä kohtaa mistä purjo alkaa levenemään.

Grillaa purjoja kunnes uloimmat lehdet ovat hiiltyneet mustiksi.

Poista hiiltyneet päällimmäiset lehdet, leikkaa kantaosa pois.

Halkaise purjo pitkittäin. Tarpeen mukaan vartta voi pätkiä lyhyempiin osiin. Murenna vuohenjuusto ja ripottele se purjojen päälle. Lusikoi purjojen ja vuohenjuusto päälle myös kastike.

Kuumana kesäpäivänä kannattaa vuohenjuustokin murennella kastikkeen sekaan erityisesti silloin,  jos sitä ei voi pitää jääkaapissa tarjoiluun asti.

Nämä purjot olivat tarjolla osana grillimenua, jossa




pääruoaksi pihvikarjan filepihvejä marinoituna aurinkokuivatuista tomaateista tehdyssä marinadissa


lisukkeena uunipunajuuria ja vihreää salaattia mansikkakastikkeen kanssa


jälkiruoaksi mansikkakakkua



2 kommenttia:

  1. Nam mikä grillimenu! Pitääpäs itselläkin testailla tuota purjoa grillissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purjo on kivan mieto grillikasvis. Mä ainakin tykkäsin kovasti.

      Poista