lauantai 26. heinäkuuta 2014

Paprika-appelsiini-ruohosipulituoremehu

Eipä paljon jaksa kiinnostaa kokkailu kuumassa keittiössä, joten ruokapuoli hoituu salaateilla ja kasvismehuilla. Tämän juoman resepti on Kuntoplus.fi-sivustolta. Juoma oli upean väristä, mutta maku ei ihan kolahtanut. Tein juoman vähän eri tavalla kuin reseptissä, koska käytän mieluusti tuota keväällä ostettua mehulinkoa. Alkuperäisen ohjeen mukaan tehosekoittimessa tehtävä juoma, mutta eipä tuolla pitäisi perusmakuun olla hirveän isoa merkitystä.


1 punainen paprika
2 appelsiinia (mehulinkoversio) tai 2 dl appelsiinituoremehua (tehosekoitinversio)
puolikas punaisesta chilistä
2 rkl ruohosipulia
ripaus merisuolaa
0,5 tl pellavansiemenöljyä
(4 jääpalaa)


Poista paprikasta ja chilistä kannat ja siemenet. Leikkaa pienemmiksi paloiksi, jos teet mehun tehosekoittimessa. Mehulinkoon paprikaa ei tarvitse pilkkoa. Kuori appelsiinit.


Mehulinkoversiossa: mehusta paprika, appelsiinit ja chili mehulingossa. Mausta valmis mehu silputulla ruohosipulilla ja suolalla sekä pellavansiemenöljyllä. Jos haluat käyttää jääpaloja, kannattaa mehu, mausteet ja jääpalat pyöräyttää tehosekoittimessa. Tällöin kannattaa muistaa, että jääpalat pitää ensin murskata tehosekoittimessa vain pienen mehumäärän kanssa. Vasta sen jälkeen voi lisätä loput mehusta.
Tehosekoitinversiossa: laita paprikanpalat, appelsiinimehu, chilinpuolikas, ruohosipuli, merisuola ja pellavansiemenöljy (sekä jääpalat) tehosekoittimeen. Pyöräytä tasaiseksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti