keskiviikko 8. elokuuta 2012

Porkkana-aprikoosisorbetti (sokeriton)

Porkkanaa sorbetissa. Mielenkiintoista. Sitähän oli kokeiltava heti. Ohje on ruotsalaisessa Hembakat lehdessä (nro 4/2012). Ohjeesta ei käy suoraan ilmi pitäisikö aprikoosien olla kuivattuja/tuoreita/säilöttyjä. Rivien välistä voi lukea, että ohjeessa tarkoitetaan kuivattuja aprikooseja, koska niitä liotetaan  vähintään 3 tuntia. Käytin kuitenkin tuoreita, koska niitä tähän vuodenaikaan on saatavilla. Eikä tarvinnut liotella kolmea tuntia...


250 g porkkanoita
250 g aprikooseja
1 sitruuna
1 appelsiini
puolikas vaniljatanko

Keitä porkkanat pehmeiksi. Anna jäähtyä kunnolla.



Raasta sitruunasta ja appelsiinista kuori ja purista mehut.



Kalttaa aprikoosit. Tee kärkeen ristiviilto. Keitä aprikooseja noin 20 - 30 sekuntia. Nosta reikäkauhalla kylmään veteen. Irrota kuori.



Halkaise aprikoosit ja poista kivet.

Halkaise vaniljatanko. Poista siemenet puolikkaasta vaniljatangosta.


Sekoita ainekset keskenään ja soseuta sileäksi.

Jäähdytä jäätelökoneessa jäätelökoneen ohjeen mukaisesti.

Jäädytä sorbetti pakastimessa.

Muista ottaa sorbetti pakastimesta hyvissä ajoin ennen tarjoilua




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti