lauantai 13. huhtikuuta 2013

Glorian kevätkaali carbonara

Tätä minun piti kokeilla jossain vaiheessa, mutta ei vielä. Kuitenkin perjantaina kaupassa oli iso kasa rapsakoita varhaiskaaleja, joten pakkohan siitä oli napata yksi mukaan. Niinpä Glorian ruoka ja viini -lehden kevätkaali carbonara pääsikin heti kokeiluun.


 1 kg kevätkaalia
suolaa
180 g pekonia
50 - 100 g voita
100 g parmesania
4 (luomu)kananmunankeltuaista
1 dl lehtipersiljaa
vastarouhittua mustapippuria


Irroita kevätkaalin lehdet ja leikkaa ne reilun sentin vahvuisiksi suikaleiksi. Kiehauta iso kattilallinen vettä ja mausta se suolalla. 


Keitä kaalisuikaleita yksi minuutti. Kaada keitetyt kaalisuikaleet siivilään. Jäähdytä kaali laskemalla siivilään kylmää vettä. Valuta kaali kuivaksi.


Leikkaa pekoni suikaleiksi. Ruskista se rapeaksi isossa kasarissa tai paistinpannussa. Lisää voi ja anna sen sulaa. 


Lisää kaali ja pyörittele, kunnes se on lämmennyt.


Annostele ruoka lautasille, jätä keskelle pieni syvennys kananmunankeltuaista varten, ripottele päälle raastettua parmesania tai  parmesanlastuja. Lisää annoksen keskelle jätettyyn syvennykseen kananmunankeltuainen. Koristele lehtipersiljan lehdillä ja rouhi päälle mustapippuria.


Kuten kuvista näkyy, käytin pelkän keltuaisen sijasta uppomunia, koska en viitsinyt tehdä valkuaisista mitään muuta. Viimeksi pinaatti-pekonipastan seuraksi tehdyt uppomunat eivät todellakaan olleet sellaisia kuin olisi pitänyt. Nyt meni nappiin, jopa muoto oli lähes täydellinen.


 Uppomunan valmistusohje löytyy tuosta em. pinaatti-pekonipastan ohjeesta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti