sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Siiderissä karamellisoidut persiljajuuret

Olen vain kerran aikaisemmin kokeillut juuripersiljaa, silloin sitä oli vaikeampi saada, mutta nykyisin sitä näyttää olevan enemmän tarjolla. Juuripersilja muistuttaa ulkonäöltään ehkä eniten palsternakkaa, mutta kuorittaessa tuoksu oli enemmänkin juurisellerimäinen. En muuten muista koska olisin ostanut rusinoita viimeksi. Inhoan niitä, mutta maun vuoksi käytin niitäkin. Tuo liemi on älyttömän hyvää, varsinkin ennen kokoonkeittämistä. Sitä täytyy hyödyntää tulevaisuudessa vaikka kastikkeena kanalle tai salaatille tai jollekin hyvälle juustolle. Ohje on Glorian ruoka ja viini -lehdestä.

1 dl vaaleita rusinoita
2,5 dl kuivaa omenasiideriä
500 g juuripersiljaa
3 rkl ruokokidesokeria
25 g voita
1 tl kuminansiemeniä
1 tähtianis
1 sitruunan raastettu kuori
1 rkl sitruunamehua
1 rkl valkoista balsamiviinietikkaa
suolaa
vastajauhettua mustapippuria


Mittaa rusinoiden päälle 0,5 dl siideriä ja anna odottaa huoneenlämmössä.


Kuori ja pilko juuripersiljat ja nosta ne laakeaan kattilaan. Kaada päälle loput siideristä. Lisää sen verran vettä, että juuripersiljat peittyvät lähes kokonaan.


Lisää sokeri, voi, kumina, sitruunankuoriraaste, sitruunamehu, tähtianis ja suola.

Keitä juuripersiljat kypsiksi keskilämmöllä (noin 20 minuuttia). Nosta ne reikäkauhalla kattilasta ja pidä lämpiminä alumiinifolion alla. 


Lisää keitinliemeen rusinat liotusliemineen ja balsamiviinietikka. Keitä lientä kokoon, kunnes se on koostumukseltaan siirappimaista. Tarkista maku - lisää pippuria ja tarvittaessa suolaa.


Lisää lopuksi keitetyt persiljajuuret ja kääntele ne liemessä.

Tarjoile lämpimänä pikkuruokana hyvän leivän kanssa tai esimerkiksi riistalihan lisukkeena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti