perjantai 12. joulukuuta 2014

Joulukuun 12. valkosipuliset katkarapupasteijat

Tämä on oman jouluni must-juttu. Ihan yhtä must on oliivien ja rosmariinin kanssa hunajaisessa oliiviöljyssä marinoitu vuohen gruyere (jota ei muuten saa enää sanoa gruyereksi, mutta en jaksa muistaa mikä se virallinen nimi nykyisin on), joka ehdottomasti ansaitsisi paikkansa joulukalenterissa, mutta koska se on jo blogissa, niin laitan tähän postaukseen vain kuvan ja linkin ohjeeseen. Kuvien pasteijat ovat nyt pääseet suoraan uunista blogiin - täällä tuoksuu valkosipulille.


1 pkt lehtitaikinalevyjä
1,5 dl miedossa kala- tai kasvisliemessä keitettyä puuroutumatonta riisiä
200 g sulatettuja katkarapuja
1 - 2 valkosipulinkynttä murskattuna
0,5 dl ranskankermaa
1 - 2 rkl sitruunamehua
pieni nippu tilliä silputtuna
0,5 tl valkopippuria
1 muna voiteluun


Sekoita kulhossa keitetty riisi, sulatetut katkaravut, murskatut valkosipulinkynnet ja ranskankerma. Lisää vielä sitruunanmehu, silputtu tilli ja valkopippuri.

Leikkaa lehtitaikinalevyt kahteen osaan. Laita jokaiselle neliölle noin ruokalusikallinen täytettä. Sipaise neliöiden reunoihin vettä ja painele pasteijoiden reunat haarukalla kiinni.

Painele pasteijoihin reikiä haarukalla. Riko muna kulhoon. Sekoita munan rakenne rikki haarukalla ja voitele pasteijat munalla.

Paista 225 asteisessa uunissa keskitasolla noin 15 minuuttia.


Ja sitten vielä se juusto. Ei ehkä kannata kuitenkaan tarjoilla noiden pasteijojen kanssa vaan asetella tarjolle hyvän rapeakuorisen leivän kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti