sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Joulukuun 21. tuunattu kivennäisvesi

Vaihteeksi tällainen raikas ja keveä jouluvinkki. Vaikka kaupasta saa ties minkä makuisia kivennäisvesiä, on maustamatonta kivennäisvettä kiva tuunailla itsekin. Kaupan päälle itse tuunatusta kivennäisvedestä saa kauniin pöytäkoristeen. Sitrushedelmistä saa makua helpoimmin ja kurkusta myös. Marjoilla taas saa näyttävän näköisiä vesiä. Yrteistä parhaimmat ovat minttu ja rosmariini, joka sopii erityisesti jouluun. Tuore inkivääri olisi varmasti hyvää, harmi, että en huomannut kokeilla. Kun osan veteen tulevista sitruksista ja marjoista pakastaa etukäteen, ne toimivat myös jääpaloina.


Tähän tarvitaan:
kylmää maustamatonta kivennäisvettä tai tavallista vettä
sitruksia
kurkkua
marjoja
muita hedelmiä maun mukaan
minttua, rosmariinia tai muita yrttejä, vesikrassikin sopii kivasti koristeeksi
sitruunaruohon varsia


Pakasta osa marjoista ja hedelmistä etukäteen, kurkkua en pakastaisi, se menee oletettavasti lötköksi sulaessaan ja kukaan ei halua sellaista lasiinsa.

Kumkvatteista osa kannattaa puolittaa, jotta makua tulee lisää. Marjoja voi hiukan murskata ja rosmariinia voi hakata kevyesti veitsen hamarapuolella. Sitruunaruohosta pitää poistaa uloimmat lehdet ja vartta saa hakata reilumminkin veitsellä.

Asettele marjat, hedelmät ja yrtit vesikannuihin ja kaada päälle kylmä kivennäisvesi.

Kuvien vesissä on käytetty:
kumkvatteja ja rosmariinia


 karhunvatukoita ja vesikrassia


kurkkua, limeä ja pensasmustikoita


sitruunaruohoa ja limeä (myöhemmin lisäsin mukaan vielä kuorittuja litsejä)


appelsiinia ja karpaloita


sitruunaa ja rosmariinia


Omat suosikit olivat:
1. kumkvatit ja rosmariini (jouluisin ulkonäkö ja hyvä maku)
2. sitruuna ja rosmariini (paras maku)
3. karhunvatukat ja vesikrassi (kivannäköinen, minttu toisi enemmän makua)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti